keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Prats de Mollon karnevaali

Jippii saan vihdoin laitettua nää ihanat kuvat ja tunnelmat tännekki asti! Tää Prats-de-Mollo-del-Prestin (kuinka törkeen pitkä nimi kylällä voi olla) karnevaali järjestettiin jo helmikuun alussa!! Saatiin kutsu yhdeltä koulukaverilta tulla tutustumaan sen oman kylän karnevaalimenoihin ja sillon oli vielä ilmat kylmät ja varsinkin täällä Pratsin kylässä vuorilla. Tää on ihan pienenpieni kylä ihan Espanjan rajalla ja ennen toiminut linnoutuksena josta on sotilaiden talot ja kukkulalla oleva linnoitus muistona. Toisin kuin Céretin karnevaaleissa täällä karnevaalikulkue liikkui jalan ja kaikki katsojat (ei kyllä ollut hirveästi meidän lisäksi) ja esiinyjät mukana! Oli ihan erillainen fiilis kun sai olla menossa ihan oikeesti mukana ja tallustella pikkukaduilla katalonialaisen puhallusmusiikin tahdissa. Tässä tunnelmia.



Aurinkokin paistoi mukavasti vaikka oikeesti lämpömittari oli jähmettynyt siihen viiden asteen paikoille. Ekaksi tie vei ylös aukiolle jossa edellisenä päivänä oli alkanut jo juhlatoimet kun "karhut" oli heränneet talviunilta ja rynnistäneet kylän kaduilla pelkoa naurua aiheuttaen ja välillä kaapaten uhreja jotka käsittelyn jälkeen olivatki saaneet uuden värin kasvoilleen. Me ei valitettavasti päästy koska sunnuntaina ei busseja kulje ihan tonne asti mutta onneks sillon kaksi vuotta sitten näillä samoilla leveyksillä asustellessa päästiin autokyydillä todistamaan tätäkin traditiota. Voisin siitäkin pistää kuvia tänne vaikkei ne ihan tuoreita olekkaan.



Sitten päästiinkin aukiolle tanssahtelemaan, mä kyllä jättäydyin tästä kuvia räpsimään kun ei ole noi askeleet ihan tuttuja :) Orkesteri oli takkejen mukaan saatu Gironasta Espanjan puoleta tänne puhaltelemaan katalonialaisia rytmejä. Argh mun on pakko löytää jostain tota musiikkia. Noista kuvista sentään vähän välittyy sellanen "intiimi"tunnelma joka siellä vallitsi, koska kaikkihan siellä toisensa tuntee ja koko kylä oli paikalla eikä ollu hirveesti ulkopaikkakuntalaisia mukana.









Toi on kyl tosi hauska ku pääsee ihan ryhmällä pukeutuumaan ku yleensä naamiaisissa se on vähän yksilöllisempää puuhaa mutta täällä pääseeki ihan ryhmän kanssa suunnittelemaan eikä tarvii yksin seisoa siinä pöhkössä asussa kun kaveri vieressä on ihan samanlainen. Sitten taas laskeuduttiinkin ja tanssahdeltiinkin välissä.





Toi Prats on muutenki tosi symppiskylä ja mun mielestä nää pikkukylät on just sitä oikeeta Ranskaa, siis osa sitä, näissä jotenki tuntuu olevan nii hyvä ryhmähenki ja sellanen oma identiteetti ku isommissa kaupungeissa on välillä vähän liikaa valinnanvaraa, kiirettä stressiä ja tuntemattomia kasvoja.





Sitten kierrettiinki ympyrää musiinkin tahdissa ja esiteltiin asuja, niin sitähän ne karnevaalit yksinkertaisuudessaan on :D Tossa pystykuvassa onkin itse Dalí tai ainakin melkeen, herrahan oli Figuereksesta Espanjan puoleta, mutta kataloniassahan sitä ollaan, toi punainen "smurffi" hattu kertoo sen.





Mulla kesti vähän aikaa tajuta että mita toi valkonenklaani esitti mutta keilojahan ne oli! Riehakkaat oli tanssit eikä askeleetkaan niin vaikeita ollu.




Tässä vielä mun matkakumppanit :) arvaatte varmaan kuka oli näistä se kylänasukki..
Oli muuten aika painava toi pehmolelumekko :D

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Lauantai vuorilla

Tosiaan sain kutsun kaverilta sen luokse vuorille Prats-de-Molloon läheiselle luonnonsuojelualueelle hastelemaan vuoristoilmaa ja räpsimään kuvia haukoista ja muista tipuista. Torstaisin niille tuodaan raatoja ja innokkaimmat tirkistelijät tulevat jo sillon paikalle odottaen lintujen "laskeutumista". Tällä viikolla oli ollut vähän huono ilma niin linnut olivat edelleen paikalla lauanataina meidänkin saapuessa paikan päälle. Mä en olekkaan aiemmin kokeillu luontokuvaamista eikä nää mun vehkeet olekkaan oikeen sitä varten hankittu, mutta ainakin sen linssin läpi näki zoomailla vähän paremmin ja tulihan näistäki ihan hauskoja vaikkakaan en nyt näitä ihan luontokuvis kutsuiskaan :)





Sen vuoden ajan mitä Chilessä ehdin valokuvausta opiskella, ehdin aika pahasti juurruttaa itteeni sellasia "oikeita" ja "vääriä" asioita. Meidän maikat ei todellakaan meiltä kieltäny mitään näistä mutta tietenkin ekaksi pitää oppia se "oikea" tapa valokuvata ja vasta sitten voi leikkiä ja hullutella kaikilla "virheillä". Sen takia en siis kestä valkosta, puhkipalanutta, taivasta ja mielummin valitsen mustan, yksityiskohdattoman, kuvauskohteen. Juu ei musta taida tulla luontokuvaajaa. Tossa vikassa kuvassa olikin jo taivas ehtinyt kokonaan täyttyä pilvistä joten se ei nyt niin paha ole kun se ei ihan vitivalkoinen ole. Toinen ehdoton ei mulle on ollut näiden digikuvien kääntäminen mustavalkoisiksi, mustavalkofilmit vaan toimii niin eritavalla ettei se tunnu/näytä hyvältä. Okei saahan digikuvatkin värisävyjä muuttamalla lähes "aidon" näkösiksi mutta silti.  On se typerää kun ittelleen asettaa tollasia kieltoja ja sen ei takia sitten enää tee kivan näkösiä kuvia koska ne ei ole tekniikalta kunnollisia. Just joo, mä olenki siis päättäny kokeilla ihan rohkeesti ja tehdä kamalia "virheitä" jos siltä tuntuu valokuvaaminenhan on mulle harrastus ja sen pitäis olla hauskaa eikä täynnä pakotteita.

Myös maisemat oli tosi hienoja tipujen ohella ja aamulla saatiinkin nauttia auringosta. Korkealla kun oltiin oli kylmä, siis oikeesti kymä verrattuna Perpignanin 20 asteeseen. Mä olin varautunu pitkiksin ja parilla paidalla ja silti. Noh olihan tuolla vielä luntakin paikoittain ja vähän myöhemmin kun alkoi tuulikin tuivertamaan oli pakko alkaa laskeutumaan. Hihiih, tuolla lumihuippusen (pyreneet) vuoren vasemmalla puolella on Espanja.


Siellä ne kökötteli kivenpäällä. Chloé tunnisti muitakin lajeja kuin haukat mutta mun ranskan taito ei taida olla vielä sillä tasolla että olisin jotain tajunnu. Kun mä kysyn muista elukoista se mainitsi joku joka kuullosti ihan mun mielestä liskolta (lézard) mutta myöhemmin selvis että se olikin joku vuoristopukki. Joitan villikissojakin siellä pitäis kuljeskella. Muuten paikka oli ihan täynnä lehmänlantaa ja muita papanoita, eli elämää ainakin oli.



 Näitä puskia oli pariviikkoa sitten polteltu ja mekin nähtiin savua edelleen muilla vuorilla. Syytä poltteluun en saannut ja Chloékin oli soittanut palokunnalle ihmeissään josta oli vaan kuitattu että ihan tarkotuksella ovat tulessa, tuolla kun ei kai viljelläkään mitään. No ei se mitään hienoa kuvattavaahan ne oli.




Koska vuorilla hengailu jäi odotettua lyhyemmäksi jäi aikaa kierrellä kylääkin ennen bussin lähtöä, harmi vaan että ilma oli tosiaan huonontunut jo siinä määrin että sumu oli laskeutui sateen mukana kylän ylle. Ensimmäiseksi käytiin vierailemassa kylää vartioivassa châteaussa, tai oikeestaa jonkinmoinen linnoitus se taisi olla, jonne päästiin tunneleita pitkin sateelta suojassa. Siinä vaiheessa kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja keuhkoihin sattui (?!) tajusin oikeesti kuinka korkeella oltiin hassuahan on että jaloissa ei tunnu ollenkaan ja sykekin tasaantuu ihmeen nopeasti. Ei me sinne linnaan sisälle päästy mutta ainakin päästiin ihailemaan heppoja ja siis se kylä on oikeesti noin pieni mitä kuvassa näkyy miinus parikymmentä taloa kummaltakin puolelta.



Kylä, jep en jaksa toistaa sitä koko nimeä, on pienuudestaan huolimatta tosi sympaattinen ja nätti, niin ja söpöintähän on kun koko kylä tuntuu olevan yhtä sukua ja kadulla vaihtuvat poskipusut ja moikkaukset jokaisen ohikulkijan kanssa. Niin eikä se ovikaan ollut lukossa ikinä ja vieraita ramppasi sisään vähän väliä. Kahvi jauhettiin sellasessa vanhassa puisessa myllyssä ja uuni tai takka oli jostain viime vuosisadan alkupuolelta. Hyvnhän ne toimii niin mitä sitä vaihtamaan.




Pesutilatkin olivat vielä paikallaan vaikka eihän sinne varmaan hirveästi ihmisiä eksykkään, niin ja enhän mä voinut tätä viimeistä kuvaa mustavalkoseksi voinut laittaa kun oli niin nätit värit.


Joka vierailun jälkeen Chloé toivotelee hyvää matkaa ja pyytelee anteeksi huonoa ja kylmää keliä ja toivoo etten liikaa tylsistynyt.. Uskallankohan  mä ketää Suomeen kutsua kun meillä taitaa vielä vähän kylmempää olla eikä sitä tekemistäkään nyt niin hirveesti taida löytyä :)

torstai 12. huhtikuuta 2012

les premiers semaines d'avril

Viime jutut on täällä blogissa menny vähän vaan kuvailun ja eri tapahtumien esittelyyn niin ajattelin pistää tähän väliin jotain juttuja mitä on tässä viime viikkoina on täälläpäin tapahtunu...

maaliskuun vikana iltana meilläkin parannettiin maailmaa kynttilöitä polttamalla
 
Huhtikuun ekana päivänä päästiinki jo ekaa kertaa rannalle ihan aurinkoo ottamaan eikä ollu ees aprillipila

Torstaina päästiin tyttöjen kanssa juhlimaan yhen sankarin synttäreitä


launataina juhlittiinki pääsiäistä moussakan ja anjoviskananmunien kanssa

Maanataina löysin hauskat 70- ja 80-lukulaiset kirjat kadulta
 
Tiistaina sainki pääsiästerkkuja Suomesta
 
Keskiviikkona taas herkuteltiin purjovuohenjuustopiirakalla

Mutta oikeestaan on päivät menny tällä näkymällä, alle kuukaus aikaa lopputentteihin ja kolmen päivän jälkeen ei enään pysy kynä kädessä (taitaa olla aika etsiä vähän ergonomisempi asento kirjotella noita muistiinpanoja...)
Stressi on taas vähän nousussa mutta ei onneksi niin paha kuin tossa vuoden vaihteessa, nyt kun tietää mitä on suunnilleen tulossa ja aineitakin on kolmaksennen vähemmän. Lauantaina pääsen kuitenkin hengittelemään raikkaita vuoristoilmoja Prats de Mollon metsiin. Ilmatkaan ei ole olleet hirveen aurinkoiset, mikä kyllä auttaa paremmin kotona päntäämiseen ja päästiinhän me jo sillon pari viikkoa sinne rannalle, rajatki sain :) Jep mä tässä pälätän ettei tarvis mennä takas pänttää noita esihistoriallisia jääkausia...
 
P.S. murkutkin löysivät takas kotiin ja nyt noita listoja korostaakin keltaiset maalarinteipit.. tyylikästä

maanantai 9. huhtikuuta 2012

vielä siitä verikulkueesta


No enhän mä voinut olla julkasematta näitä loppuja pitkänperjantain kuvia vaikka ihan samanlaisihan nää on ku ne edellisetki.. Eli olkaa hyvät vähän lisää kärsimystä ja pelottavan aitoja patsasilmeitä, etenki noi kuolleet jeesukset on pelottavan realistisia.
Ja pöh miks ne ei tehny sitte tänään ylesnousemuspäivänä mitään jeejeehappyhappy-kulkuetta.
Ja kuinka sairas oon ku mulle iski hirvee himo mustaan pitsiin :P



Tää ylhäällä olevan madonna oli tosi pelottava koska sen asento oli jotenki tosi dramaattinen plus toi tuulessa heiluva viitta ja kävelyn tahdissa kovasti huojuva  kokonaisuus. Nään varmaan panajaisia tästä. Toisaalta ei noi mustakaapuset ukkelitkaan ole mitään hirvee haluttua uniseuraa.




Hui kuinka aidolta noi voi oikeesti näyttää, siis ilmeet, jos noi olis tehty vahasta se olis ollu varmaan vähän liikaa. Jotkut tosiaan kulki ihan paljain jaloin joka tarkoitti sitä todellista asialle omistumista. Mun pitäis varmaan vaan oikeesti olla kirjottamaita näitä hienoja kommentteja ja antaa teijän vaan ihmetellä.





Sitten vaihdoinki paikkaa kulkueen päätyttyä koska mun oli tietenki pakko varmistaa että saan parhaat kuvat joka kuvakulmasta ja koska aiemmin jouduin kuikuilemaan yhen papan ja yhen kikkarapäisen tytön takaata ja välillä räpsiä sokkona. Procession de la Sanch tietenkin kiersi koko kylän ja joka kirkon edestä. Ensimmäiset kuvat räpsin Perpignanin vanhimman kirkon edessä jossa riitti muitaki katsojia, mutta täällä uudessa paikassa kulkue lähinnä häiritsi ahtailla kaduilla seikkailijoita ja jotkut ihan röyheesti vaan kävelivät kulkueen lävitse. Vähän erillaisen kuvan sai tapahtumasta tällä paikalla.












Hihihihiii nyt meni kyllä varvas suuhun... Onneksi ei täällä pääsiäinen tai ainaskaan loma loppunut tähän vaan velä kaksi viikkoa lomaa tenttehin lukua!!!