Näytetään tekstit, joissa on tunniste brasilia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste brasilia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

loput tammikuun joesta

 Viimeisenä pävänä Riossa kävin Modernin taiteen museossa Museu de arte moderna MaMissa. Sinnekkin oli helppo löytää vaikkakin löysin vähän liian nopeasti koska ovet avattiin vasta 13.00. Aikaa jäi kuitenkin ympäristön tukiskeluun ja ainakin yhen lempirakennuksen ihasteluun eli kaupungin teatteri josta kuva on tossa ylhäällä oikealla alla olevasta kuvasta, kuinka siistii olis ollu olla täällä niinä kulta-aikoina 1920- ja 30-luvuilla kaiken tän kukoistuksen keskellä.Nykyään kaikki on vähän rapistunut jo mutta onneksi näköjään on pikku hiljaa jo yritetty kunnostaa joitain vanhoja rakennuksia mutta suurimmaksi osaksi kun kävelee tuolla Rio de Janeiron keskustassa rakennukset näyttää vähän kummitustaloilta.
Tossa vasemmalla on se modernin taiteen museo joka on sitte vähän eri tyylikautta edustava.


Perusnäyttely  oli ihan mukava ja varsinki valokuva puoli jossa oli viimeisen vuoden aikana tutuksi tulleita nimiä ja kuvia, esillä oli myös monia eteläamerikkalaisia taiteilijoita jotka olivat ennestään tuntemattomia mulle mutta ainaki nämä nimet jäivät mieleen Tarsila do Amaral,Claudia Adujar ja Glauco Rodriguez. Tilapäisnäyttelyssä oli esillä Argenttiinalas taiteilija Luis Felilpe Noén maalauksia joihin ihastuin hetkessä. Teokset oli järkyttävän hauskoja, hihittelin itsekseni monia teoksia tutkiessani ja lähemmäs ja kauemmas juostessani. Teoksissa oli monia eri maailmoja, aiheita, teoksia teosten sisällä ja yksittäisiä tarionoita jotka sitten muuntautuikin yhdeksi isoksi tarinaksi.



Näyttelyn jälkeen kävelin rantoja pitkin Cateten rannalle josta oli hyvä ihailla sokeritoppavuorta Pao de Azucaria kuten kuvassa alhaalla oikealla näkyy muut kuvat ovat matkan varrelta näpsittyjä.


Praia do catete-rannalla pysähdyin vähäksi aikaan varjoon istuskelemaan suojaan polttavalta hikoiluttavalta auringon paahteelta ja ostin tollasen vihreänkookoksen sammuttamaan janoa.Maku ei llu ihan mun mieleen mutta hyvin se kylmänä alas meni, ja oli muuten painava, varmaan joku pari kiloa ja muutenkin sitte hikoilessa oli ihan hyvä että löyty tollanen iso puu suojaksi. Pävä oli sunnuntai joten ranta oli tupaten täynnä, olin grillannu itteäni jo ihan kiitettävästi edellisinä päivinä joten päätin viettää tän päivän ihan kuivalla maalla.


 Illalla ennen matkalaukun hakemista hostellilta menin istuskelemaan hostellin vieressä olevaan isoon puistoon jossa ehdin kuulla viimeiset viisi minuuttia afrobrasilialaista musiikin festivaalista jossa vanhat papat ja nuoremmatkin istuvat isossa ringissä ja lauloivat vanhoja candomble-lauluja. Laulujen jälkeen lähdin kiertämään puistoa jossa tapasin sitte alla olevan apinan ja kurjen ja löysin toisen laulupiirin jonne oli kerääntynyt kymmenkunta mummua ja pappaa soittamaan ja laulamaan ja tietenkin tanssimaan. Monet  mummuista olivat niin vanhoja että avustajat toivat heidät pyörätuolilla paikanpäälle jonka jälkeen kaikki tulivat tervehtimään. Kameraa en viittinyt ottaa esille koska heti tuntui niin aidolta etten halunnut pilata sitä turistelulla.


Kolmen päivän välietappi Rion auringon alla paranski kuin paransikin vähän erokaipuusta kärsivää sydäntä ja Brasilian auringon hehku lämmitti Suomessakin noin kuukauden verran kestohymyn huulilleni. Jotain tossa maassa vaan on joka mua viehättää hirveästi ja varmaa on se että nämä kaksi visiittiä ei todellakaan riittäneet. Ja lisää kuvia on tiedossa kun saan noi filmit joskus kehitettyä.. I <3 lomo

jardim botanico II

Orkideaarion jälkeen polut johti toiseen kasvihuoneeseen jossa oli tollasia hassuja ananaksen sukuisia kasveja jotka oli aika kiinnostavia. Kyseiset kasvit kasvavat sademetsissä ja muuallakin brasiliassa mutta erityisesti sademetsissä joidenki kasvien punainen väri houkuttelee ötököitä "ultraviolettivärillä" joka muodostuu kun valo siivilöityy sademetsien lehtien lävitse vihreänä alas. Ne saavat kaiken tarvitsemansa ilmasta käsin sateen ja erilaisen putoavan orgaanisen aineksen muodossa, ja niiden juurten ainoa tehtävä on kiinnittää kasvi alustaansa. tieteelliseltä nimeltään ne ovat bromelioita.


Puutarhassa oli myös entinen ruutitehdas josta olivat vain rauniot jäljellä. Se ei kiinnostanut mua sinänsä vaan ympärillä kasvavat kuvat vei taas huomion puoleensa :)


Viimeinen kasvihuone jossa kävin oli lihansyöjäkasvien valloittama. Olihan noi paljon suurempia joita oli Suomessa kukkakaupoissa nähny mutta jotenki ei vaan sytyttäny niikui noi hullut ananaskasvit jotka oli ihan oma ekosysteeminsä.


Sieltä matka jatkui pienelle lammelle josta sain reissun ainoa koko ajan itsestäni :) Oli kyllä ihana päästä käyttämään kaikkia ihania kesämekkoja kun ties ettei niitä Suomessa niitä pystyis käyttämään ainakaan puoleen vuoteen.



Ja ku katoin lampeen ni hui siellä oli isoja kaloja ja sitten ku menin lammen keskellä olevalle saarekkeelle niin löysin tollasen ampparipesänki. Ja muuten se eri äänien määrä kyllä anto vähän ymmärtää kuinka paljon siellä oli kaikkia pikku ötököitä ja ei niin pieniä elukoita. Myös pakollinen kuinkahikinennaamamullaoli-kuva oli pakko ottaa.


Kahvilan vieressä oli viellä joitain kukkia, kasveja ja yrttejä joiden käyttötarkoitukset oli selitetty kylteissä ja hämiksenki löysin :D Kannattaa kyllä tutustua jos tonne Rio de Janeiroon eksyy.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

flores do brazil

 Kotimatkalla Santiagosta Suomeen oli sitten vielä välipysäkki Riossa, olin sillon alunperin ostanut lennot sinne Chilen tullessani koska se oli paljon halvempaa ja samalla päästiin vähän matkustelemaan, niin sitten siellä vietettiin pari päivää ennen paluuta kylmään pohjolaan.
Ennen lähtöä oli vähän kiire joten rahaa en ehtinyt vaihtamaan, hostellin olin silti varannu ja sieltä oli taksikin tulossa hakemaan lentokentältä: Kello yksitoista yöllä kun saavuin Rion eihän siellä kukaan ollut odottamassa venailin siinä sitten vähän aikaa mutta lentokentällä oli kyllä aika kuollutta. Päätin sitten soittaa hostelliin yleisestä puhelimesta mutta se toimikin vaan puhelinkorteilla joten sitten menin kyselemään mistäs näitä voisi ostaa eikä lentokentällä kukaan oikeen englatia tai espanjaa puhunut mutta jotenki sitten löysin sellaisen ja sain nostettua rahaakin mutta ainoastaan pari kymppiä koska olin ottanut käteistä jota olisin vaihtanut ja koska olin unohtanut siirtää säästötililtä viimeiset rahat käyttötilille. Noh kaiken tän jälkeen alko soitto ruljanssi joka kesti noin tunnin kun soittelin hostelille ja ne ei vastannut, soitin poikaystävälle Chileen mutta sekään soitto ei mennyt läpi ja kotiin äidille että saisin sen hostellin varausnumeron. Loppujen lopuksi kun ne sieltä hostellista vastasi he valittelivat sähkökatkoksia joka takia puhelin ei ollut toiminut mutta eivät edes taksia suostuneet maksamaan hostellille joten haukuin ne lyttyyn (onneksi siellä vastas joku uruguaylainen joka jopa ymmärsi mun huudot). Päätin ottaa taksin hostallille missä viime kerralla yövytiin ja sitten alko uusi ruljanssi koska taksien hinnat oli taivaissa, kello oli noin puol yks joten päätin vaan ottaa ihan minkä vaan saan mutta eihän mulla ollu enää realeita niin paljoa jäljellä joten taksiukot sitten suostu vaihtamaan eikä mulla ollu mitään hajua realin kurssista tai mitään mutta laskeskelin että puolet 50 eurosta meni. Hotellille vihdoin päästyäni oli sitte pakko heti kattoa netistä kuinka paljon mua oli kusetettu, mutta tää pelasti mun illan ne oli vaihtanut mulle hyödyks ja se taksinki hinta oli ihan normaali :) huh huh oli kyllä ihana päästä nukkumaan sinä iltana.
 Ja ah kuinka aamulla kaikki näyttikin niin paljon ihanammalta kun sai ihania maukkaita hedelmiä ja niiiin hyvää kahvia aamupalaksi :D Olin päättänyt tutustua sinä päivänä Kasvitieteelliseen puutarhaan eli Jardim Botanicoon ihailemaan kaikki ihania eksoottosia kasveja ja parantelemaan ikuisen(?!) kaukosuhteen jälkiä.

 Ja kuinka paljon ne paransikaan :) Paikalle oli helppo löytää metron ja bussin avulla ja vastassa odotti Aléia Barbosa Rodrigues, järkyttävän korkeat palmut jotka oli alumperin puutarhan merkkituote ja joiden hedelmät poltettiin ettei niitä olisi muualla Brasiliassa. Siellä oli aika mukava kävellä ja aika monet perheet oli tullut sinne piknikille tai vaan kävelemään. Opaste kyltit oli aika hyviä ja selkeitä. Oli aika hauska katella kaikkia puita eri maista ja mantereista.


Jardim Botanico sijaitsee ihan jeesus-patsaan alapuolella ja ympärillä on rikkaden asuinaluetta. Bussilla pääsee 10 minuutissa ipaneman rannalle jonne on mukava mennä kastautumaan hikisen päivän jälkeen.

 Oli kyllä hauska katella kuinka erillaista luonto voi olla ja miten puussakin voi olla oma pieni ekosysteemi ja monia kasveja ja ötököitä. Maaperä on aika köyhää Brasiliassa mutta ilmasto on muuten aika suotuisa kasveille. Ja kattokaa noita värejä ja muotoja! mä tykkään :)


Ja sitten saavuinki kasvitieteellisen puutarhan päänähtävyyteen eli orkideakasvihuoneeseen.

 Ja täällä olikin paljon kateltavaa, ihmeteltävää ja ihailtavaa...
 Nää oli aika hassuja :)


Ja niitä oli niin paljon!

Huomenna jatkuu vielä Jardim botanico kakkososa...

lauantai 1. tammikuuta 2011

tammikuusta heinäkuuhun 2010

 Tammikuu:
vietin tammikuun enimmäkseen papereitä järjestellen ja tulevaa Chile-reissua jännitellen, välillä ehti ulos ihmettelee lumentuloa ja juhlimaan westin hautajaisia ja luistelee äidin kaa. Tammikuu meni myös töitä tehdessä :(



Helimikuu:
 Nousin vihdoin lentokoneeseen päämäärän Rio de Janeiro jossa tavattiin Panchn kanssa ja juhlitiin 4:ttä vuosipäivää. Riossa tietenki koluttiin copacabanat ja ipanemat (rantsut) ja nähtii Jesse ja käytiin seikkailemassa sademetsässä jossa nähti hirveen iso käärme, nautittiin elämästä ja ruoasta. Molemmilla oli korvasta korvaan ulottuva kestohymy koko rio-viikon...<3


Riosta me jatkettiin bussilla Sao Pauloon ja oltiin vaan 2 päivää mutta iiiisot pilvenpiirtäjät, järkyttävä määrä ihmisiä ja hienot graffitit jäi ikuisesti mieleen.


Sampan jälkee laskeuduttiin rannikoa alaspäin bussilla ja seuraava pysäkki olikin Florianopolis joka oli vähän pienenpi paikka perinteisempi paikka. Toisella puolella saarta oli aika iso turistisurffaus-alue jossa oli ihania rantoja aurinko oli vaan vähän piilosilla..



Viimenen pysäkki Brasiliassa oli Rio Grandessa joka oli hauska kummalisine, värikkäine, uusklassine, ränsistyneine taloineen ja tietenki "maailman pisin ranta" jossa odotettiin karnevaalien alkua ja juotiin caipiriñoja kojuista..


 Rio Grandesta päästiin ystävän päiväks Urugauayhin ja Palomaan rannalle. Tässä vaiheessa matkaa vähän alko väsyttää ja enimmäkseen vaan makoiltiin rannalla oli myös kiva vihdoin puhua espanjaa ja tulla ymmärretyks... Mulle tuli tosta Paloman rannoita ihan muumit mieleen.


 Seuraava pysäkki olikin sitte Punta del este joka on aika kuuluista rikkaitten turistien lomapaikka vähän niiku Ranskan riviera ja oikeesti yövyttiinki viereisessä kaupungissa että tulis vähän halvemmaks ja oli muuten muutenki koko Uruguay kallis mesta. Ja käytiin tietenki katsastamassa Punta del esten sormet..


Seuraavaks oli vuorossa pääkaupunki oli Montevideo. Arkitektuuri oli hienoa ja alko jo muistuttamaan siitä että oltiin lähestymässä Santiagoa.. Viimeisenä iltana Pancho avas parvekken mun nukkuessa ja aamulla heräsin joku 20 hyttysenpuremaan naamassa ja jaloissa Panchoa tietenkään ei hyttyset ollu koskenukkaan..


Viimeinen pysäkki Uruguayssa oli  Colonia del Sacramento joka on yksi unisefin maailmanperintökohteista. Paikan vanha kaupinki on säilyny aika samalaisena siitä ku espanjalaiset lähti joskus 1800-luvulla ja talot on rakennettu savesta ja oljista siellä oli myös paljon pikku museoita joihin pääsi sisään yhellä lipulla joka ei ollu todellakaan kallis...


Sitte otettiin laiva ja rantauduttiin Buenos Airesiin Argentiinaan, joka oli aivan mahtava ja iso. Arkitehtuuri oli taas tosi hienoa ja käytiin Caminitossa jossa oli kaikenlaisia värikkäitä taloja ja tango-tanssijoita ja tietty Boca Juniorsien koti areena. Käytiin katsastamassa pinkkitalo joka on siis pressantalo ja obeliski joka on toi iso piikki-rakennelma. Tutustuttiin myös modernintateen museoon ja nähtiin mm. Frida Kahlon ja Diego Riveran töitä. Pancho kävi parturissa ja ei ollu tyytyväinen lopputulokseen. Aamulla ku oltiin lähtemässä hostellista nähtiin tekkarista että Chilessä oli ollu iso maanjäristys ja tuli kiire kotiin.


Maaliskuu:
pelkkää voimien keräilyä, matkasta palautumusta ja koulujen alun odottamista. Olin vähän kyllästyny kameran mukana kantamiseen kun olin sitä joka päivä tehny matkalla.

Huhtikuu:
Koulut alko mutta alkuks ei ollu hirveesti hommia tehtiin laatikkokamerat ja vallotettiin Santiago. Pancho alko pelaa fudista joka lauantai niiden entisen koulun liigassa ja meijän kaveri muutti omaan asuntoonsa ja juhlittiin tupareita. Ja ilmat viileni pikku hiljaa.



Toukokuu:
Pancholla oli synttärit ja sitä juhlitiin just facebookista löytyneen laspuuden kavereiden ja muiden avustuksella. Oikeena synttäri-päivänä sankari opiskeli koko päivän. Toukokuussa meillä oli myös caipirosca-ilta ja juhlittiin Nachn synttäreitä itse tehdyllä sushilla ja fudis-liiga tietenki jatku. Gaspar niminen kissa oli myös enemmän Santiago-kotona.



Kesäkuu:
Opiskeltiin PALJON ja ilmat taas viileni :( 
kävästiin myös Cerron Manqueheulla josta oli hienot näkymät alas..

Heinäkuu:
ilmat oli vilpoisemmillaan ja me yritettiin ettiä omaa kotia tuloksetta (maisema kuva on yhdestä aika potentiaalisesta asunnosta) Kesäkuu oli myös mun loppukokeeseen valmistautumis aikaa joka meni aika hyvin. Ehittiin me käymään Funk-atacin keikallakin. Ja ietenki nukkumaan Panchon siskon huoneessa.