Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. toukokuuta 2012

gerone/girona/gerona

Tänään taivas on täynnä pilviä mutta onneksi Espanjan puolella sentään aurinko paistaa, niin kuin viikko sitten lauantaina Geronassa. Mä bongasin alle kahden euron menopaluu bussiliput puoleen väliin matkalla Barceloonaan eli Geronaan (espanjaksi, Girona on taas katalaania ja Gerona ranskaa) että päästäis vähän tuulettumaan täältä meijän tenttibunkkerista. Odotukset oli kovilla ja ollaan aika useasti tuolla bussiasemalla jaloteltu mutta kertaakaan ei vielä oltu päästy kaupunkiin tutustumaan. Sää oli tosiaan aika suotuisa ehkä vähän liiankin lämmin kun yhtäkkiä yli 30 astetta pamahtaa, mutta ainakin tuntui kesältä.

 

Kaupunki on isompi kuin Perpignan joten oli ihan kiva päästä ihmettelemään ja kävelemään ihan kunnolla ja aika nopeesti huomattiinkin että jonkinmoinen kukkaisteema oli koristelussa meneillään.

 

Ja sitten tosiaan huomattiin paikan kuhisevan turisteja, meidän pikkukylässä kun ei ole törmännyt isoihin ihmismassoihin vähään aikaan niin alkoi aika nopeasti ahdstamaan. Onneksi maisemat oli kauniita.


Kyllä sieltä yks autio kujakin löytyi mutta Pancho ei sinne suotunut pakenemaan ihmisjoukkoa.

Tosiaan suurin osa turisteista oli niitä kukkainstallaatioita tulleet ihastelemaa (niistä kuvia myöhemmin) kun me oltiin enemmän kiinnostuneita keskiaikasesta vanhastakaupungista, harmi vaan että kummatkin olivat samassa paikkaa.


Aika nopeesti munki oli sitte pakko vähän päästä poseeraamaan kukkien kanssa tai ainakin muuten vaan turisteilemaan.



Tää oli meidän molempien mielestä nätein kukkajuttu eli jos ei kuvasta selviä niin noiden ilmapallojen sisällä oli terälehtiä. Harmi vaan että paikka oli niin täynnä kuvaajia ettei hirveen kivoja kuvia saanut.


Sitte päästiinkin jo vähän kauemmaks muusta laumasta ja mentiin tutustumaan kaupungin muuriin joka sekin siis on keskiajalta. Tässä vaiheessa oli tosiaan ihan törkeen kuuma ja hiki vaan virtas jostais syystä ilmankosteus oli tosi korkeella niin mulla naama helotti punasena kun olisin juossu 10 km.

Tässä on Geronan vanha yliopisto jos mä nyt jotain ymmärsin.


Ja sitten päästiinkin muurinharjalle ja kaupunkia ihastelemaan.


Mort a l'estat, kuolema valtiolle. Kiva kun oppii aina lisää katalaania vaikka meillä olikin aika pahasti hakusessa oliko se kiitos nyt gracies vai merci. (piti käydä tarkistaa toi ja nähtävästi molemmat käy)
No jos joku meiltä sujuu ni se on kyllä ranskan ja espanjan sekotus, harmi vaan että vaikka kuinka sekottelis ni aikamoista tuuria pitäis olla että se sieltä katalaaniks tulis.

Tossa vaiheessa päivää iski väsymys vaikka oltiin vasta pari tuntia kaupungissa hengailtu, tai se tenttimiseki vähän painaa niin ja ne juhlimiset toisella kun oli viiminen tentti ollut edellisenä päivänä.


Sitten taas sukellettiin muiden turistien mukaan vanhaan kaupunkiin. Me ei ihan ymmärretty oliko tämäkin osana tätä kukkajuhlaa vai ei...

Ja löytyhän sieltä mullekkin tuttuja asioita kun syksyllä pänttäsin keskiaikaisten kirkkojen arkkitehtuuria.

Tässä puistossa pidettiin taas tauko kun keskipäivän aurinko poltteli vähän liian kuumalla. Mä olen näköjään osannut hienosti piilottaa kaikki turistit kuvasta kun oikeasti paikka tosiaan kuhisi lapsiperheitä ja vanhuksia.



Olihan noi jotkut ihan hauskojakin mutta mä en ihan tajunnu tota ihmismäärää joka oli sinne saapunu noita pällistelemään ja kuvia räpsimään.


Bueno, cada loco con su tema, itehän jaksan pällistellä ja räpsiä kuvia vanhoista rakennuksista niin ei ehkä pitäis valittaa.


Ja mulla oli hauskaa niinkun taas ilmeestä näkyy :)



Joen rantaan oli pystytetty pari kirpparikojua joita oli hauska tutkiskella eikä maisematkaan huonot olleet.






Kyllä tuolla kelpais asustella mun mielestä <3


Sitten päästiinkin syömään ja löydettiin aika halvalla kahden ruokalajin menu jälkkärillä. Nam!

Ruoan jälkeen ei jaksettu heti hyökätä takas vanhaan kaupunkiin vaan lähettiin kauppoja kiertelemään kun täällä rajan toisella puolella hinnat on vähän halvemmat ja kauppojakin löytyy vähän enemmä. Tosin ei me mitään löydetty paitsi housut Pancholle, ainakin päästiin aurinkoa piiloon vähäksi aikaa. Sieltä matkan varrelta löydettiin Steve McCurryn ilmanen valokuvanäytely jossa oli esillä kaikki herran kuuluisimmat työt. Sen jälkeen mäkin leikin valokuvajournalistia.

Sitten aikaa oli bussin lähtöön enää kaksi tuntia niin päätettiin vielä kerran mennä vanhaan kaupunkiin ja ettiä juutalaisten asuinalue, mutta enimmäkseen sieltä löytyi vain noita kukkakasvisinstallaatioita. Noi munakoisota ja kurkut vielä menetteli mutta toi kaalimaanmallinukke oli jo vähän liian kaukaa haettua. Emmä tiiä mikä mua vaivaa kun ne ei ollu mun mielestä niin hienoja kaikki espanjalaiset kun oli ihan innoissaan asiasta.


Ja ah sitä ihmismassaa.. ehkä ihan hyvä että muutan syksyllä isompaan kaupunkiin ettei musta tuu ihan erakkoa täällä pikku kylässä.


Löydettiimme sinne juutalaisten barrioonki ihan samalata se kyllä näytti ku muukin vanha kaupunki. Olis ollu kyllä kiva vierailla museossakin mutta sekin oli aika tupaten täynnä ihmisiä niin ei oikeen sittenkään huvittanut.

Hyvä kirja on hyvä lahja,
oonkohan mä asunu liian kauan näissä latinansukukielissä maissa kun noi artikkelit tekee tosta lauseesta vakuuttavamman.



Ennen asemalle lähtöä istuskeltiin joen rannalla ja ihmeteltiin miksi noi lillutteli noita maalauksia tossa joessa.

Oli kyllä kiva päästä vähän jonnekkin muualle ja vaikka tosiaan matkaan meni vaan parisen tuntia niin kyllä tuolla rajan puolella on kaikki vaan niin erillaista. Ja Gerona oli tosi kiinnostava kaupunkina kotimatkalla tosiaan huomattiin että oltiin just osuttu tapahtuman ekalle päivälle joten ihmismassat oli aika taattu juttu.

Ja kertokaan oonko mä ihan juntti kun en osannu noita kukkahärveleitä niin arvostaa? (jos siis joku jaksoi tänne asti lukea!)

torstai 1. maaliskuuta 2012

kotimatka

Täällä ollaan takas Ranskassa ja blogger jaksaa taas kiukutella, noh latautuuhan nää kuvat yks kerrallaanki ja vanhalla käyttöliittymällä :) Hypätään suoraan Suomi-kuvien ohi (laitan niitä sitte myöhemmin ;)) meijän kotimatkaan joka ihan loppumetreillä kääntyi seikkailuksi..
Tiistai aamuna heräiltiin 5:ltä viimeiseen kerran Suomikodista ja 6:59 istuskeltiin jo autossa värisemässä meidän etelä-euroopan talvivaatteissa. Check-in meni rutiinilla ja vaikka ylipainoa oli yhteensä yli 3 kiloo (äiti se puntari siis huijaa parilla kilolla) päästiin jatkamaan turvatarkastukseen (lennettiin taas airbalticilla eli halpojen hintojen lisäks saa lisäpointsit ettei alkanu nillittää noista kiloista). Riikassa oltiin hetkessä ja vaihtolennon portti oli tuloportin vastapäätä. Koneeseen noustua jäätiin odotelemaan loppuja matkustajia noin puoleks tunniks, mun mielestä tän voi laskee plussaks kans koska kaveriahan ei jätetä eikä ees laskeuduttu hirveesti aikataulusta jäljessä Barceloonaan. Ehditiin just terminaalin vaihtobussiin ja sieltä sopivasti juna-metroon jossa saaiin jopa istumapaikat (tässä vaiheessa olis voinu varmaan hälytyskellot soida ku kaikki oli sujunu ku rasvattu mutta täytyy muistaa että oltiin oltu just Suomi-ihmemaassa jossa oikeesti asiat toimii niin ).

Juna-asemalle savuttiin noin 3 aikaan käytiin vetämässä quaterpoundit (tuli ihan Chile ajat mieleen ku ne oli siel aina tarjouksessa, enkä oo varmaan sen jälkeen sielä käyny) ja istahdettiin niitä sulattelemaan ja kosmetiikkamyyjiä tarkkailemaan pariks tunniksi. Aika hujahti tosi nopeasti, oltiin vähän väsyneitä ja sitte laskeuduttiinki asemalaiturille. Ja hih mikäs se meitä siellä odottikaan puol tuntia ennen junan lähtöä ku ilmotus että Ranskan rautatietyöntekijät on LAKOSSA!!! just onko vähän liian kliseistä, kunnon palautus maanpäälle ja tervetuloa Ranskaan :D ei voinu muuta ku nauraa no vähän yriteltiin sitte kysellä että mites meijän pitäis sitte jatkaa matkaa sieltä Espanjan rajalta mutta hirveesti ei vaihtoehtoja ei annettu "menkää sinne ja koittakaa onnea" tai "jääkää tänne ja kokeilkaa huomenna uudestaan". Perpignaniin pääsee rajalta autolla tunnissa ja bussejakin kulkee eurolla Ranskan puolelta kotiin niin päätettiin koittaa onneamme Port Boussa eli junan päätepysäkillä Espanjan puolella. Sinne sitten saavuttiin vähän ennen kasia ja huomattiin että oltiin aika yksin. Törsättiin yleiseenpuhelimeen vähän yli kymmen euroa kun yriteltiin saada kiinni kavereita, takseja tai hostellia. Ketään autollista kaveria ei tietenkään saatu kiinni, taksit ,kummatkin, oli varattu, ja hostellit ei vastannu. NICE KIVA BUENA BIEN!!! Infopisteen tätikään ei osannu auttaa ja voivotteli vaan tilannetta ja vaihto seteleitä kolikoiks. Kympiltä luovutettiin ja lähettiin ettimään yö sijaa ja päädyttiin ainooseen aukiolevaan hotelliin just siinä merenrannalla jossa sitten pulitettiin 70 alla olevasta huoneesta. :D Onneks meillä oli junanmatkan vakuutus joka oli maksanut 3e yhteensä, parhaimmat 3 euroo jotka oon sijoittanut vähään aikaan.

Vaikka tää teksti vaikuttaa nyt hirveeltä valitukselta niin ei se oikeesti hirveetä ollu :) Koko ajan hihiteltiin ja vaan kerran kyyneleet kohos silmiin sillon kymmenen aikaan ku tajus että ei päästäis sittenkään sinä päivänä kotiin ja väsymyski paino. Oon aika ylpee ittestäni ku sitä on oppinu reissamsessa vaan pysymään rentona, nauttimaanki tollasistakin yllätyksistä ja ottamaan tilanteen seikkailun kannalta. Suomen ulkopuolellahan pienimmätkin ja helpoimmatkin asiat saattaa venyä surrealistisiin mittoihin ja maagiseen realismiin. Pitää vaan heittäytyä ja yrittää itekki ajatella sen kuuluisan laatikon ulkopuolelta. Yö nukuttiin makeasti ja aamulla herättiin uuteen päivään. Lähettiin kyselemään olisko jotain bussia tai taksia rajan toiselle puolen ja soittelun ja etsiskelin jälkeen löydettiinki toinen kylän taksikuskeista pelaamasta dominoa tupakansavuisessa baarissa. Hinnaksi ukko ilmoitti 15 euroa ja ehdoksi että lähdettäisiin vasta kahden jälkeen, kello oli siis 11 ja matkaa 6km!!! Pidettiin rahat ja lähettiin pyydystämään ostoksilla olevia ranskiksia joilta ei edes herunut vastausta. siinä vaiheessa alkoi vähän kihisemään päässä ja kylä tuntua ahtaalta ja mä heitin että mielummin kävelen Ranskaan ku jään tänne. Siitä se idea sitte lähti ja käytiin turisti infosta kyselemässä mukavia patikointireittejä ja täti kertoiki "camino del exilio"sta eli polusta joka auttoi Francon valtaa pakenevia Espanjalaisia vapauteen eli Ranskaan. Matka olisi helppo ja olisi ohi tunnissa jonka jälkeen voitais palata junalla takas Port Bouhun, as if. Olis täti vähän ihmetelly jos olis nähny nää kaks clandestinoa rajaa ylittäessä matkalaukun ja rinkan kanssa. Ranskan ja Espanjan rajaa merkkaavat Pirineos eli Pyreneet, no ei ne onneks hirveen korkeet nyppylät tossa rannikolla ole mutta ei se nyt herkkuakaan ole yli 2okilosten kantamusten kanssa. Maisemat oli kyllä mahtavat nauttikaame siis niistä...


Tuolta alhaalta siis lähdettiin, onneks kevät on vasta aluillaan niin ei jouduttu ku kärvistelemään 14 asteen kuumuudessa. Alapuolen kuvassa näkyy se 6km serpentiinitiekin niin ja välimeri <3


Yllä olevassa kuvassa entisen tullinkohdalla, alamäki edessä ja Cerbere-maali silmissä. Meillä meni just se tunti ja fiilis oli kyllä korkeella ja hymy korvissa kuinka monesti voi sanoa ylittäneensä rajan (vielä ranska-espanja jossa on aika kova passitomien kontrolli nim. kokemusta on bussista ulos heitettynä kun unohdin passin kotiin) kävellen vuorten yli matkalaukkujen kanssa :D Cerberiin laskeutuminen oli suloinen voitto ja aikaankin jäi puol tuntia ennen bussin lähtöä. Pitää varmaan tulla uudestaa kertelemään tänne rajakylään ku niin nättiäkin oli.




Rajalta poimin muistoksi kivenmurikan jonka ajattelin lahjottaa ikkunan kautta sncf toimistoon mutta taitaa se sopia paremmin ikkunalaudalle muistoksi seikkailusta. Puol kahelta paikalle kurvasi bussi ja vähän aikaa kuljettajan kanssa jutustelun jälkeen kävi ilmi että myös conseil general eli ne euronbussit oli lakossa, tai jotku mutta kukaan ei tienny että kuka ja kyseinen henkilöki oli ollu duunissa kuudesta lähtien koululaisia roudaten. Kävi ilmi myös että rautateidenlakko oli alkanut eilen 20:00 eli just sillon kun oltiin saavuttu Port Boun ja jatkuisin vielä kyseisen päivän ajan. Alunperin meidän olisi pitänyt tehdä junan vaihto Cerberissä, mutta ranskikset eivät olleet päästäneet espanjalaisia junia rajan yli ja sen takia jäätiin jumiin. Bussi oli siis junan (mutta vaan Ranskan puolelta) ja koulubussin korvaus ja kyytin päästiin ilmaseks. Sitten oli vuorossa seuraavia maisemia 2 tunnin ajan ja jotenki se sydänki taas lämpeni Ranskalle.



Jee täällä on kevät ja kohta kaikki alkaa jo vihertää ja voinki unohtaa kaikki villapaidat kaapin perille ja vaihtaa balleriinat jalkoihin.