Prats de Mollon karnevaali

Jippii saan vihdoin laitettua nää ihanat kuvat ja tunnelmat tännekki asti! Tää Prats-de-Mollo-del-Prestin (kuinka törkeen pitkä nimi kylällä voi olla) karnevaali järjestettiin jo helmikuun alussa!! Saatiin kutsu yhdeltä koulukaverilta tulla tutustumaan sen oman kylän karnevaalimenoihin ja sillon oli vielä ilmat kylmät ja varsinkin täällä Pratsin kylässä vuorilla. Tää on ihan pienenpieni kylä ihan Espanjan rajalla ja ennen toiminut linnoutuksena josta on sotilaiden talot ja kukkulalla oleva linnoitus muistona. Toisin kuin Céretin karnevaaleissa täällä karnevaalikulkue liikkui jalan ja kaikki katsojat (ei kyllä ollut hirveästi meidän lisäksi) ja esiinyjät mukana! Oli ihan erillainen fiilis kun sai olla menossa ihan oikeesti mukana ja tallustella pikkukaduilla katalonialaisen puhallusmusiikin tahdissa. Tässä tunnelmia.

Aurinkokin paistoi mukavasti vaikka oikeesti lämpömittari oli jähmettynyt siihen viiden asteen paikoille. Ekaksi tie vei ylös aukiolle jossa edellisenä päivänä oli alkanut jo juhlatoimet kun "karhut" oli heränneet talviunilta ja rynnistäneet kylän kaduilla pelkoa naurua aiheuttaen ja välillä kaapaten uhreja jotka käsittelyn jälkeen olivatki saaneet uuden värin kasvoilleen. Me ei valitettavasti päästy koska sunnuntaina ei busseja kulje ihan tonne asti mutta onneks sillon kaksi vuotta sitten näillä samoilla leveyksillä asustellessa päästiin autokyydillä todistamaan tätäkin traditiota. Voisin siitäkin pistää kuvia tänne vaikkei ne ihan tuoreita olekkaan.

Sitten päästiinkin aukiolle tanssahtelemaan, mä kyllä jättäydyin tästä kuvia räpsimään kun ei ole noi askeleet ihan tuttuja :) Orkesteri oli takkejen mukaan saatu Gironasta Espanjan puoleta tänne puhaltelemaan katalonialaisia rytmejä. Argh mun on pakko löytää jostain tota musiikkia. Noista kuvista sentään vähän välittyy sellanen "intiimi"tunnelma joka siellä vallitsi, koska kaikkihan siellä toisensa tuntee ja koko kylä oli paikalla eikä ollu hirveesti ulkopaikkakuntalaisia mukana.

Toi on kyl tosi hauska ku pääsee ihan ryhmällä pukeutuumaan ku yleensä naamiaisissa se on vähän yksilöllisempää puuhaa mutta täällä pääseeki ihan ryhmän kanssa suunnittelemaan eikä tarvii yksin seisoa siinä pöhkössä asussa kun kaveri vieressä on ihan samanlainen. Sitten taas laskeuduttiinkin ja tanssahdeltiinkin välissä.

Toi Prats on muutenki tosi symppiskylä ja mun mielestä nää pikkukylät on just sitä oikeeta Ranskaa, siis osa sitä, näissä jotenki tuntuu olevan nii hyvä ryhmähenki ja sellanen oma identiteetti ku isommissa kaupungeissa on välillä vähän liikaa valinnanvaraa, kiirettä stressiä ja tuntemattomia kasvoja.

Sitten kierrettiinki ympyrää musiinkin tahdissa ja esiteltiin asuja, niin sitähän ne karnevaalit yksinkertaisuudessaan on :D Tossa pystykuvassa onkin itse Dalí tai ainakin melkeen, herrahan oli Figuereksesta Espanjan puoleta, mutta kataloniassahan sitä ollaan, toi punainen "smurffi" hattu kertoo sen.

Mulla kesti vähän aikaa tajuta että mita toi valkonenklaani esitti mutta keilojahan ne oli! Riehakkaat oli tanssit eikä askeleetkaan niin vaikeita ollu.

Tässä vielä mun matkakumppanit :) arvaatte varmaan kuka oli näistä se kylänasukki..

Oli muuten aika painava toi pehmolelumekko :D

Lauantai vuorilla

Tosiaan sain kutsun kaverilta sen luokse vuorille Prats-de-Molloon läheiselle luonnonsuojelualueelle hastelemaan vuoristoilmaa ja räpsimään kuvia haukoista ja muista tipuista. Torstaisin niille tuodaan raatoja ja innokkaimmat tirkistelijät tulevat jo sillon paikalle odottaen lintujen "laskeutumista". Tällä viikolla oli ollut vähän huono ilma niin linnut olivat edelleen paikalla lauanataina meidänkin saapuessa paikan päälle. Mä en olekkaan aiemmin kokeillu luontokuvaamista eikä nää mun vehkeet olekkaan oikeen sitä varten hankittu, mutta ainakin sen linssin läpi näki zoomailla vähän paremmin ja tulihan näistäki ihan hauskoja vaikkakaan en nyt näitä ihan luontokuvis kutsuiskaan :)

Sen vuoden ajan mitä Chilessä ehdin valokuvausta opiskella, ehdin aika pahasti juurruttaa itteeni sellasia "oikeita" ja "vääriä" asioita. Meidän maikat ei todellakaan meiltä kieltäny mitään näistä mutta tietenkin ekaksi pitää oppia se "oikea" tapa valokuvata ja vasta sitten voi leikkiä ja hullutella kaikilla "virheillä". Sen takia en siis kestä valkosta, puhkipalanutta, taivasta ja mielummin valitsen mustan, yksityiskohdattoman, kuvauskohteen. Juu ei musta taida tulla luontokuvaajaa. Tossa vikassa kuvassa olikin jo taivas ehtinyt kokonaan täyttyä pilvistä joten se ei nyt niin paha ole kun se ei ihan vitivalkoinen ole. Toinen ehdoton ei mulle on ollut näiden digikuvien kääntäminen mustavalkoisiksi, mustavalkofilmit vaan toimii niin eritavalla ettei se tunnu/näytä hyvältä. Okei saahan digikuvatkin värisävyjä muuttamalla lähes "aidon" näkösiksi mutta silti.  On se typerää kun ittelleen asettaa tollasia kieltoja ja sen ei takia sitten enää tee kivan näkösiä kuvia koska ne ei ole tekniikalta kunnollisia. Just joo, mä olenki siis päättäny kokeilla ihan rohkeesti ja tehdä kamalia "virheitä" jos siltä tuntuu valokuvaaminenhan on mulle harrastus ja sen pitäis olla hauskaa eikä täynnä pakotteita.

Myös maisemat oli tosi hienoja tipujen ohella ja aamulla saatiinkin nauttia auringosta. Korkealla kun oltiin oli kylmä, siis oikeesti kymä verrattuna Perpignanin 20 asteeseen. Mä olin varautunu pitkiksin ja parilla paidalla ja silti. Noh olihan tuolla vielä luntakin paikoittain ja vähän myöhemmin kun alkoi tuulikin tuivertamaan oli pakko alkaa laskeutumaan. Hihiih, tuolla lumihuippusen (pyreneet) vuoren vasemmalla puolella on Espanja.

Siellä ne kökötteli kivenpäällä. Chloé tunnisti muitakin lajeja kuin haukat mutta mun ranskan taito ei taida olla vielä sillä tasolla että olisin jotain tajunnu. Kun mä kysyn muista elukoista se mainitsi joku joka kuullosti ihan mun mielestä liskolta (lézard) mutta myöhemmin selvis että se olikin joku vuoristopukki. Joitan villikissojakin siellä pitäis kuljeskella. Muuten paikka oli ihan täynnä lehmänlantaa ja muita papanoita, eli elämää ainakin oli.

 Näitä puskia oli pariviikkoa sitten polteltu ja mekin nähtiin savua edelleen muilla vuorilla. Syytä poltteluun en saannut ja Chloékin oli soittanut palokunnalle ihmeissään josta oli vaan kuitattu että ihan tarkotuksella ovat tulessa, tuolla kun ei kai viljelläkään mitään. No ei se mitään hienoa kuvattavaahan ne oli.

Koska vuorilla hengailu jäi odotettua lyhyemmäksi jäi aikaa kierrellä kylääkin ennen bussin lähtöä, harmi vaan että ilma oli tosiaan huonontunut jo siinä määrin että sumu oli laskeutui sateen mukana kylän ylle. Ensimmäiseksi käytiin vierailemassa kylää vartioivassa châteaussa, tai oikeestaa jonkinmoinen linnoitus se taisi olla, jonne päästiin tunneleita pitkin sateelta suojassa. Siinä vaiheessa kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja keuhkoihin sattui (?!) tajusin oikeesti kuinka korkeella oltiin hassuahan on että jaloissa ei tunnu ollenkaan ja sykekin tasaantuu ihmeen nopeasti. Ei me sinne linnaan sisälle päästy mutta ainakin päästiin ihailemaan heppoja ja siis se kylä on oikeesti noin pieni mitä kuvassa näkyy miinus parikymmentä taloa kummaltakin puolelta.

Kylä, jep en jaksa toistaa sitä koko nimeä, on pienuudestaan huolimatta tosi sympaattinen ja nätti, niin ja söpöintähän on kun koko kylä tuntuu olevan yhtä sukua ja kadulla vaihtuvat poskipusut ja moikkaukset jokaisen ohikulkijan kanssa. Niin eikä se ovikaan ollut lukossa ikinä ja vieraita ramppasi sisään vähän väliä. Kahvi jauhettiin sellasessa vanhassa puisessa myllyssä ja uuni tai takka oli jostain viime vuosisadan alkupuolelta. Hyvnhän ne toimii niin mitä sitä vaihtamaan.

Pesutilatkin olivat vielä paikallaan vaikka eihän sinne varmaan hirveästi ihmisiä eksykkään, niin ja enhän mä voinut tätä viimeistä kuvaa mustavalkoseksi voinut laittaa kun oli niin nätit värit.

Joka vierailun jälkeen Chloé toivotelee hyvää matkaa ja pyytelee anteeksi huonoa ja kylmää keliä ja toivoo etten liikaa tylsistynyt.. Uskallankohan  mä ketää Suomeen kutsua kun meillä taitaa vielä vähän kylmempää olla eikä sitä tekemistäkään nyt niin hirveesti taida löytyä :)

matka vuorille

Jippiii sain vihdoin jotain tehtyä tälle mun typerälle bloggeriongelmalle, loppujen lopuks mikään ei toiminu ja latailin kuvia yks kerrallaan ja neki ilmesty pikkuriikkisinä blogiin ja niitä suurentaessa ne tietenki levis pikselipuuroks. Yritin sitte luoda jo uutta blogia uusilla tunnuksilla mutta sitte siihenki tuli samat virhekoodit. Huhhuh alko jo mielessä vaan luovuttaminen, viime kuussa ei löytyny aikaa eikä kärsivällisyyttä yrittää korjata ongelmaa ja sainki aikaseks vaan 2 kirjotusta!? Tänään onneks jumahdin koneen ääreen ja vihdoin löysin pelastuksen ja ainoo mitä piti tehä oli vaihtaa firefox exploreriin... Just joo pitäis varmaan oikeesti perehtyy enemmän tähän tietotekniikaan ku jo 23-vuotiaana tuntee ittensä kivikautiseks. Jokatapauksessa problem solved ja isoja ja kauniita kuvia olkaa hyvät!

Nää kuvat on itse asiassa melkeen jo kuukaus sitte tallentunu kameraan kun oltiin koulukavereiden kanssa matkalla yhden kaverin kotikylään vuorille karnevaaleja juhlimaan. Matka kesti mukavat 2 tuntia mutta ei näiden maisemien vilistessä ikkunassa voi vaan valittaa, ainakaan mun mielestä muut oli ehkä vähän vähemmän innoissaan asiasta. Kuvia ottaessa oli vielä kylmyysaalto ja talvi valloillaan täällä Etelä-Ranskassa mutta nythän ulkona on jo keskikevät ja ihana auringonpaiste.

Tällä viikolla itseasiassa ei nyt niin hirveen keväinen keli vaikka se aurinko paistoikin ahkerasti, ainoa ongelma oli niin hirveä puhuri ettei parina päivänä pyörälläkään uskaltanu yliopistolle lähteä, ja niinä parina kun uskalsi niin välillä löysinkin ittensä pyöräilemästä jalkakäytävällä tuulen puhaltaessa sivusta. Onneks ens viikolla pitäis jo helpottaa ja sitte oliski tiedossa sellaset 20 asteen kelit.

Asettuminen arkeen on sujunut aika laiskasti kun ensimmäinen viikonloppukin kutistu yhteen vaivaseen päivään ku lauantaina oli PPP:tä eli vähän niiku opoa paitsi että me joudutaan ite ottaa selvää unelimien ammateista ja jopa haastatella niiden tekijöitä. Niin ja lauantaisin se on koska sillon kaikki ekan vuoden opiskelijat on darrasia  vapaana. Noh ihan hyvää se tekee miettiä sitä tulevaisuutta ja varsinki ottaa selvää siitä ite. Mä valitsin galleristin ammatin mutta sitte ajauduinki konservaattorin hommia ihmettelemään.

Ja tiistaina kaverit hokutteli mut piirtely-kurssille jossa tehtäväks annetiin hahmotella toisia. Ekaks se oli aika pelottavaa ku ei oo muuten tullu piireltyä lukion jälkeen ku tylsyyksissään vihon reunaan mutta sitte kun maikka kiels multa kumin ni hyvinhän se meni, sain vielä kehujakin maikalta vaikka ei niitä hirveesti muille herunu paitsi yhelle pojalle joka tussitteli puolessa minuutissa täydelliset portretin jokaisesta. Taidanpa mennä sinne uudestaanki ku se yliopiston valokuvauskurssi vaan otti päähän misterknowitallin kanssa.

Tässä vaiheessa kuvia ollaan just ennen Cerettiä <3,voisinki esitellä sitäki täällä blogissa söpö pikku kylä ku on. Ja tääki linna on kurkkinu jo aiemmin täällä blogissa, Château d'Aubiry jonka oli tupakkaparitehtailija Pierre Bardou rakentanu ittelleen 1900 luvun taitteessa. Linna on edelleen yksityisomistuskessa mutta oon kuullu huhuja ettei siellä enää kukaan asustele.. Kävis kuulema liian kalliiks.

Niin ja tosiaan sillon oli aika viiletä ku Ceretissä oli suihkulähdeki jäätyny. Vau.. jättää aika sanattomaks näillä leveys asteilla.

Tässä vaiheessa oltiin jo kökötelty bussissa yli tunnin verran ja ku aiemmin oltiin laskeuduttu espanjan rajaa  kohti (Ceretin kohalla noin 15 km päässä) nyt alettiin nousta vuorille välimerestä poispäin. Ylhäällä olevassa kuvassa näkyy Amélie-les-Bainsjonka pastelliväriset talot paistattelee kauniisti jyrkässä vuoren rinteessä ja alhaalla virtaa Tech. Tän kylän jälkeen ei enää hirveesti tule muita pikku kyliä ja vähän alle tunti saatiinki nauttia näistä vuoristomaisemista. Aika karua näin talvisin..

 Oon taas saannu kipinän täällä kotiseutumatkusteluun koska suunnitelmat näyttäis vähän että taas vaihtuis paikkakunta syksyn tullessa, kunnon muuttolintu :D, mutta siis yhtäkkiä sitä löytyyki kärsivällisyyttä leikkiä bussien kanssa, ettiä uusia mestoja ja tehä listaa pakkokäydäennenlähtöä-kohteissa. Aina ku tietää että taas kohta pitää vaihtaa paikkaa herääki sellasesta arkihorroksesta ja saa energiaa tehä kaikkea kivaa. Taidan olla liian tottunu tällaseen nomadielämään ku viimeks lukioaikana oon asunu yhessä maassa yli vuoden ajan. Noh onneks tällä kertaa sentää pysytään samassa maassa ja jopa ihan Languedoc-Roussillonin alueella.

Sitten päästiinkin määränpäähän eli Prats-de-Mollo-la Presteen, ihan vaan "Prats" kavereiden kesken, 735 metrin korkeuteen, vaivaisen 5km päähän Espanjasta, noin tuhannen ihmisen asuttamassa kylään karnevaaleja ja muita kylän mardi gras traditioita.. Siitä sitte seuraavalla kerralla lisää.