lauantai 17. maaliskuuta 2012

Céretin karnevaali part1

En ole vielläkään ehtiny laittamaan kuvia niistä Pratsin (se pikku vuorikylä) karnevaaleista koska meijän hienosti hakkeroitu netti feilas meijät pariks päiväks ja sitten tänään käytiinki jo uusissa kanevaaleissa Céretissä. Noh pistetään kuvia tältä päivältä että jotenki olis edes realiaikasta tämä homma.

Céret on ihana pittoreski pikku kylä muutaman kymmenen kilometrin päässä Espanjan rajalta ja välimereltä. Céret on tunnettu siitä että se saa osakseen eniten aurinkoisia päivä vuodessa koko Ranskassa, sieltä saapuvat Ranskan maailman parhaimmat kirsikat toukokuussa joista ensimmäiset lähetetään Ranskan presidentille nautiskeltaviksi ja jopa Picasso oli rakastunut kylään ja asui siellä jonkin aikaa. Kylässä asuu noin 7 500 henkilöä ja mahtava pikkukylän fiilis näkyy juuri näissä koko kylän juhlissa; karnevaaleissa ja Feriassa (siitä sitten myöhemmin kesällä). Aina kun Perpignaninsta tulee käymään Céretiin kaikki näyttää puhtaammalta, kauniimmalta ja huoletomammalta, varsinki ku kaikki tervehtii toisiaan kaduilla ja hymyilee. Jep varmaan kävi selväksi että mikä on mun lempikylä täällä ja syy miks Céret on ku toinen koti meille on koska Panchon Ranskan perhe: sen fudisjengi on kyseisestä kylästä joten ollaan vietetty lukemattomia öitä tiki-diskossa ja france-baarissa tanssien ja nauraen. Noiden kanssa ei vaan pysy pokka, hulluja noi ranskalaiset. Tän kerran naurut sain noista niiden naamiaisasuista, jotka siis esitti lätkäpelaajia!!? Lähellä oltiin..


Pancho oli pukenu Chilen fudismaajoukkueen paidan ni tietenki multa kyseltiin koko ajan olinko mä pukeutunu suomalaiseks, okei raitapaita, marimekon laukku ja farkut, voiks perussuomalaisempaa asua keksiä vaikka tarkotus siis ei ollut. Äh yritän pitää tekstin pienenä ku kuvatki piti jakaa kahteen tai kolmeen postaukseen että mielenkiinto pysyy yllä, tai sitte ei kun pommitan näitä karnevaalikuvia koko seuraavan viikon.


Kuinka söpöt noi Luigi-veljekset, kumpikaan ei halunnu olla Mario :)

Jotkut kärryt oli vähän pienempiä ja kekseliäämpiä
Yleensä ne oli kuitenki tollasia tosi hienosti koristeltuja lavoja isommalla ryhmällä


 
ja musiikki tietenki raikas täysillä ja välillä toi härveli tuprutteli savuakin
 
osanottajat oli ihan kaikista ikäluokista ja ryhmät muodostu kaveriporukoista tai perheistä 



Tollasten kymmenen vuotiaitten lempi puuhaa oli toistensa sotkeminen partavaahdolla, munilla ja jauholla.. NAM!

Ranskaks Baywatch onki Alert à Malibu



Ranskalaisilla on aika omaperäinen huumorintaju

ja tosiaan noi oli kaikki miehiä koska ton omaperäisen huumoritajun lisäks ranskalaiset miehet rakastaa pukeutua naisiks (ainaki täällä etelässä)

Traktorin perässä tuli eroottinen mehiläispesä


Tässä esimerkki teini-ikäsistä crossdressereistä tankotanssimassa

Musiikkina toimi tietysti perus diskomusa ja tietty täysillä




Jopa ihan pikkupojatki uskaltaa pukeutuu tytöiks ja tanssia karnevaalien aikana, osa oli myös tyttöjä



Mä sain lahjaks vessapaperiruusu yheltä pikku prinsessalta <3

tiistai 13. maaliskuuta 2012

kevät!

 Tiistait on kivoja päiviä kun luennot alkaa iltapäivällä vasta kolmelta. Varsinki jos poikaystävä tulee kotiin syömään ruokatauolle ja tuo pain de chocolateja (croisantteja jossa on sisällä sulkaata) joita voi napostella samaan aikaan ku kattoo tout le monde veut prendre sa place-kilpailuohjelmaa telkkarista. Ja koska ei ole kiire pääsee vihdoin ostamaan sen 10 matkan bussilipun jolla se busseilu tulee paljon halvemmaksi ja päättääkkin kävellä yliopistolle. Aurinko paistoi mutta toi meijän lämpömittari kyllä varmaan vähän valehteli vaikka ei suoraan auringossa olekkaan. Kylän "sydämmessä" keskustassa on jo kahviloiden terassit pullollaan ihmisiä. Muutenkin on kevättä ilmassa, iloinen auringonpaiste pilkistelee joka kulman takana ja kadulla on aika sekavasti pukeutuneita ihmisiä joillain on villatakkeja ja jotkut on jo rohkeesti lähtenyt pelkällä paidalla ulos.




Keskustasta koulureitti kääntyyki vähän erillaiselle aluelle jossa  pääsee kasvejakin kasvamaan vähän enemmän. Yleensä menen saman reitin pyörällä ja ajattelin sen joskus videokuvata kokonaisuudessaan ja laittaa nopeutettuna tänne. Tänään videokuvailin myös,välillä harmittaa kun kuvista ei kaikkea kevättunnelmaa voi välittää, kuten lasten kirkumista välitunnilla, suihkulähteen solinaa, lintujen laulua tai kevätkenkien kopinaa kuivalla asfaltilla. Katotaan josko siitä saisin jotain niistä kasattua..


Yliopistollakin oli hauskaa kun päästiin kokeilemaan esihistoriallisen arkeologian tunnilla kivien työstämistä tyokaluiksi antamalla iskuja isoon kädessä olevaan möhkäleeseen pyöreällä kivellä, siitä sitten irtosi alapuolelta säleitä jotka oli tosi teräviä (tosi mahtava selitys, varmaan huomaa että opiskelen ranskaks). Olin kyllä ainoo joka uskals kokeilla open jälkeen ja sain vielä muistoks oman kiviaseen :) Jep oli meillä tota ennen kahen ja puolen tunnin luento esihistorian jääkausista jippii... Ja Pancho kävi tänään kolikkomuseossa niiden luokan kaa kuinka nörteiltä me kuullostetaan :D Yliopistolta olin suunnitellu mennä kattomaan Akira Kurosawan-leffan mutta lipputoimisto oliki jo kiinni ja paikan päällä olis tullu kaks kertaa kalliimmaks :( Noh ens viikolla sitte Carlos Sorinin leffaan!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

matka vuorille

Jippiii sain vihdoin jotain tehtyä tälle mun typerälle bloggeriongelmalle, loppujen lopuks mikään ei toiminu ja latailin kuvia yks kerrallaan ja neki ilmesty pikkuriikkisinä blogiin ja niitä suurentaessa ne tietenki levis pikselipuuroks. Yritin sitte luoda jo uutta blogia uusilla tunnuksilla mutta sitte siihenki tuli samat virhekoodit. Huhhuh alko jo mielessä vaan luovuttaminen, viime kuussa ei löytyny aikaa eikä kärsivällisyyttä yrittää korjata ongelmaa ja sainki aikaseks vaan 2 kirjotusta!? Tänään onneks jumahdin koneen ääreen ja vihdoin löysin pelastuksen ja ainoo mitä piti tehä oli vaihtaa firefox exploreriin... Just joo pitäis varmaan oikeesti perehtyy enemmän tähän tietotekniikaan ku jo 23-vuotiaana tuntee ittensä kivikautiseks. Jokatapauksessa problem solved ja isoja ja kauniita kuvia olkaa hyvät!


Nää kuvat on itse asiassa melkeen jo kuukaus sitte tallentunu kameraan kun oltiin koulukavereiden kanssa matkalla yhden kaverin kotikylään vuorille karnevaaleja juhlimaan. Matka kesti mukavat 2 tuntia mutta ei näiden maisemien vilistessä ikkunassa voi vaan valittaa, ainakaan mun mielestä muut oli ehkä vähän vähemmän innoissaan asiasta. Kuvia ottaessa oli vielä kylmyysaalto ja talvi valloillaan täällä Etelä-Ranskassa mutta nythän ulkona on jo keskikevät ja ihana auringonpaiste.


Tällä viikolla itseasiassa ei nyt niin hirveen keväinen keli vaikka se aurinko paistoikin ahkerasti, ainoa ongelma oli niin hirveä puhuri ettei parina päivänä pyörälläkään uskaltanu yliopistolle lähteä, ja niinä parina kun uskalsi niin välillä löysinkin ittensä pyöräilemästä jalkakäytävällä tuulen puhaltaessa sivusta. Onneks ens viikolla pitäis jo helpottaa ja sitte oliski tiedossa sellaset 20 asteen kelit.


Asettuminen arkeen on sujunut aika laiskasti kun ensimmäinen viikonloppukin kutistu yhteen vaivaseen päivään ku lauantaina oli PPP:tä eli vähän niiku opoa paitsi että me joudutaan ite ottaa selvää unelimien ammateista ja jopa haastatella niiden tekijöitä. Niin ja lauantaisin se on koska sillon kaikki ekan vuoden opiskelijat on darrasia  vapaana. Noh ihan hyvää se tekee miettiä sitä tulevaisuutta ja varsinki ottaa selvää siitä ite. Mä valitsin galleristin ammatin mutta sitte ajauduinki konservaattorin hommia ihmettelemään.


Ja tiistaina kaverit hokutteli mut piirtely-kurssille jossa tehtäväks annetiin hahmotella toisia. Ekaks se oli aika pelottavaa ku ei oo muuten tullu piireltyä lukion jälkeen ku tylsyyksissään vihon reunaan mutta sitte kun maikka kiels multa kumin ni hyvinhän se meni, sain vielä kehujakin maikalta vaikka ei niitä hirveesti muille herunu paitsi yhelle pojalle joka tussitteli puolessa minuutissa täydelliset portretin jokaisesta. Taidanpa mennä sinne uudestaanki ku se yliopiston valokuvauskurssi vaan otti päähän misterknowitallin kanssa.


Tässä vaiheessa kuvia ollaan just ennen Cerettiä <3,voisinki esitellä sitäki täällä blogissa söpö pikku kylä ku on. Ja tääki linna on kurkkinu jo aiemmin täällä blogissa, Château d'Aubiry jonka oli tupakkaparitehtailija Pierre Bardou rakentanu ittelleen 1900 luvun taitteessa. Linna on edelleen yksityisomistuskessa mutta oon kuullu huhuja ettei siellä enää kukaan asustele.. Kävis kuulema liian kalliiks.


Niin ja tosiaan sillon oli aika viiletä ku Ceretissä oli suihkulähdeki jäätyny. Vau.. jättää aika sanattomaks näillä leveys asteilla.


Tässä vaiheessa oltiin jo kökötelty bussissa yli tunnin verran ja ku aiemmin oltiin laskeuduttu espanjan rajaa  kohti (Ceretin kohalla noin 15 km päässä) nyt alettiin nousta vuorille välimerestä poispäin. Ylhäällä olevassa kuvassa näkyy Amélie-les-Bainsjonka pastelliväriset talot paistattelee kauniisti jyrkässä vuoren rinteessä ja alhaalla virtaa Tech. Tän kylän jälkeen ei enää hirveesti tule muita pikku kyliä ja vähän alle tunti saatiinki nauttia näistä vuoristomaisemista. Aika karua näin talvisin..


 Oon taas saannu kipinän täällä kotiseutumatkusteluun koska suunnitelmat näyttäis vähän että taas vaihtuis paikkakunta syksyn tullessa, kunnon muuttolintu :D, mutta siis yhtäkkiä sitä löytyyki kärsivällisyyttä leikkiä bussien kanssa, ettiä uusia mestoja ja tehä listaa pakkokäydäennenlähtöä-kohteissa. Aina ku tietää että taas kohta pitää vaihtaa paikkaa herääki sellasesta arkihorroksesta ja saa energiaa tehä kaikkea kivaa. Taidan olla liian tottunu tällaseen nomadielämään ku viimeks lukioaikana oon asunu yhessä maassa yli vuoden ajan. Noh onneks tällä kertaa sentää pysytään samassa maassa ja jopa ihan Languedoc-Roussillonin alueella.


Sitten päästiinkin määränpäähän eli Prats-de-Mollo-la Presteen, ihan vaan "Prats" kavereiden kesken, 735 metrin korkeuteen, vaivaisen 5km päähän Espanjasta, noin tuhannen ihmisen asuttamassa kylään karnevaaleja ja muita kylän mardi gras traditioita.. Siitä sitte seuraavalla kerralla lisää.

talviurheilulomalaiset

Niikuin hiihtolomalla pitääkin me nautiskeltiin talvisista urheilumahdollisuuksista ja liikuttiinki varmaan enemmän näiden 10 päivän aikana ku viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä. Kuten edellisistä postauksista näkyi nautittiin kävelyretkistä ja luistelusta. Yks mitä oikeesti odotin oli pulkkamäkeen pääsy kun en edes muista millon olisin viimeksi pulkan vauhdista nauttinu. Odotukset oli korkeella ja kukkulan päällä jo vähän kipristeli vatsasta että mitenköhän tässä tulee käymään. Noh loppujen lopuks ei se nyt niin tajunnan räjäyttävän hauskaa ollutkaan ja kaikenlisäks ihan oikeeta urheilua kun sieltä alhaalta piti vielä tulla jotenki kavuta ylöskin. Varmaan samasta syystä ei muita meidän ikäsiä tässä rinteessä hirveästi näkyny :)

Seuraava urheilupläjäykseen kuului fudista josta mä jättäydyn autoon torkkumaan ku sekalainen joukko fudishulluja pisti pelin pystyyn katuvalojen valaseman jääsohjoisenkentän päällä. Uskomatonta kyllä ei kukaan vetäny lippoja vaikka Panchon pingviinityyli naurattiki allekirjoittanutta autossa. Kiitos iskälle kutsusta vaan.

Iskän kanssa päästiin myös kokeilemaan miten hiihto sujuu ja ihan hyvinhän se sujui. Matkaa kiertyi vähän yli 3km ja parhaat palat oli tietty alamäet ku sai vähän vauhtia suksiin. Maalina toimi Ikea ja halvat hodarit :)

Loman viimeiseks aamuks olin säästäny (lykänny) sen kovimman jutun eli avantouinnin. Olin jo spyykannu Ranskasta asti Panchoa lähtemään mukaan jostain netistä se oli kaivanu että se on vaarallista joten päätin tehdä tästä oman numeron. Olin koulun kanssa kerran aikasemmin kokeillu lajia ja sen jälkeiseen oloon jäänny koukkuun. Uinnin jälkeinen tunne oli jotain uskomatonta, sellanen sisäinen lämpö ja energia valtaa koko kropan eikä oo yhtään kylmä.

Eikä siellä avannossakaan tarvii hirveen kauaa kuikuilla. Tällä kertaa ei kuitenkaan tunne ollu niin voimakas ku ekalla kerralla mutta hauskaa se oli :) Panchoki oli loppujen lopuks laittanu uikkarit alle jos seki olis uskaltanu mutta mä olinki vikkelästi jo takas autossa. Tässä vielä todistusaineistoa tästä räpiköinnistä.

Kaiken tän lisäks harjoteltiin lumenluontia ja katonputsausta jota ei ollukkaan ennen päässykkään kokeilemaan kerrostalonasukkaina. Tämä hiihtoloma oli just sellanen täydellinen talviloma ku ei täällä Etelä-Ranskassa hirveesti siitä pääse nauttimaan sanan suomalaisessa muodossa. Ja nyt ei enää harmita ku sillon jouluna ei päästy Suomeen lomailemaan ku sillon ei oliskaan päässyt nauttimaan kauikesta tästä. Kiitos vielä äidille ja onnittelut mummonmökistä, sisaruksille mahtavasta lomasta, vihdoinki oltiin kaikki yhtä aikaa Suomessa ja iskälle hiihtämisestä ja fudiksesta <3