Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

mattimyöhäsen vastaukset

Koska olen tunnollinen olen opiskelija sairastelen vasta tenttiviikkojen jälkeen lomalla ja valitettavasti olen myös fudisleski joka sai jäädä yksin kotiin niiskuttelemaan näin lauantai-iltana. Jep kolmas päivä tenttien loppumisen jälkeen ja mulla on tylsää olispa edes tuolla ulkona kunnolliset säät ni pääsis edes rannalle paratumaan. No onneks tän mun lukuloman aikana oli blogeissa kierelly näitä kysymyshommeleita niin ajattelin nyt ajankulukseni ja kaikkien mielenkiinnokksi :D  niihin vastailla. Kysymykset lainasin Sarilta ja loput valikoitui Eveliinalta ja kuvat on täällä blogissa aiemminkin pyörineet Diana mini otokset Santiagosta ja Valparaisosta koska en nyt parempiakaan löytänyt :)

1. Jos sinun olisi muutettava ulkomaille, mihin maahan muuttaisit?
Tälläkin hetkellä asuinpaikkani on ulkomailla eli täällä Ranskassa mutta jos nyt jotain muuta vaihtoehtoa pitäisi pohtia niin se kyllä määräytyisi aika pitkälti sen mukaan missä olisi hyvä ja kiinnostava jatkaa näitä taidehistorian opiskeluita, niin top3:ksi voisin pistää USA, Englanti tai Italia. Hassua muuten huomata miten noista opiskeluista on tullu mulle tärkeä juttu kun en ees vois ajatella niitä ilman elämistä.

Chilekoti + Pancho + Pepa <3
 2. Mitä sellaista kannat mukanasi jota et ikinä jätä kotiin?hahaaha tää on just oikee kysymys mulle koska mä en kanna yleensä mitään mukana jos ei ole pakko. Illalla ulos lähtiessä Pancho pakkaa marimekonlaukkunsa peruskamansa ja mä tungen avaimet taskuun jos en saa niitä salaa Pancholle tungettua. Eli mä vastaan että vaatteet :D

3. Minne et missään nimessä haluaisi matkustaa?
Mulla oli tosi pitkään sellanen USA-kammo (?!) mutta niiku jo ekasta vastauksesta näkyy se on jo aika kuopattu se. Tällä hetkellä Kaukoaasiaan en ihan heti lähtis matkustelemaan koska se tuntuu jotenkin kaikkensa antaneelta vaikka pelkää hyvää olen sieltä kuullut ja kuvista näyttää paratiisilta. Toivottavasti ääki ihme päähänpinttymä katoaa niinku edellinenkin.

4. Mikä on ärsyttävin ilmiö blogimailmassa?
Sanotaan nyt vaikka tietty blogeille omainen kirjotustyyli ja sanat, jotka välillä lähentelevät omaperäisyydessään ja puujalkaisuudessaan lukion äikän aineita. Toisaalta se on ihan hauskaakin ja tulevaisuudessa varmaan tekstitaidon kokeessa pitää hallita tämäkin genre.

5. Minkä neuvon antaisit 10 vuoden takaiselle itsellesi?
Apua 13-v Iina jota seurasivat kolme vuotta pahinta teineilyä. "Maailma ei pyöri sun navan ympärillä." Toisaalta en olis nyt tässä jos angsti ei olisi ollut niin kova. :D

siellä se maailmakin odottaa tai Valparaiso

6. Mitä ruokaa et voi sietää ja miksi?
Pienenä vihasin sipulia sen  kaikissa olomuodoissa ja kerran kirosin sillä isänikin, myöskään punaisia ruoka-aineita en suostunut syömään. 16-vuotiaana vielä listasin äidilleni kaikki kielletyt ruoka-aineet joita en halunnut lautaseltani löytää sipuli löytyi edelleen listalta liian isoiksi paloiksi leikattujen vihannesten kanssa. Tällä hetkellä olen aika kaikki ruokainen mutta valitettavasti tietyt perinneruoat eivät vaan mene suusta alas kuten Chileläinen "maissilaatikko" pastel de choclo sen kitalakeen takertuvuuden ja imelän makean jauhelihan takia, Ranskalaisten herkku foie gras "hanhen maksa" se nyt on vaan inhottavaa etenkin valmistustavaltaan ja Katalonialainen saucisse catalan eli semmoinen "salamimakkara" joka haisee aivan hirveeltä läskiltä ja kuolemalta ja ne typerät murkut aina löytää sen. Aina tarjottessa kyllä kohteliaisuudesta syön ja vielä vakuuttelen että hyvää on koska ne perinne ruoat on kuitenki yleensa aika sydämmen asioita.


7. Mitä tekisit jos saisit tietää että sinulla on joku vaikea sairaus ja elinaikaa 7 päivää?
Matkustaisin varmaan kotiin perheen luo poikaystävän kanssa ja sanoisin kaikki asiat jotka on jäänny sanomatta, ei nyt kuitenkaan niitä negatiivisia.

8. Jos voisit palata ajassa taaksepäin, muuttaisitko jotain?Hui näähän meni vakaviksi, liittyen tohon vitoseen olisin voinu sillon keskittyä vähemmän omaan napaan ja ajatella muitakin.

9. Lähtisitkö Peruun matkalle tai pidemmäksi aikaa? Miksi? Miksi et?
Oon käyny jo Perussa ja tykkäsin kyllä kovasti ja todellakin voisin mennä uudestaan kun viimeksi oli vähän kiire kun Suomeenkin piti palata. Jos pidemmäksi aikaa pitäis mennä niin kyllä sen vierusmaan kuitenkin valitsisin kun se mun sydämmeni ekana valloitti.


Tää ei oo Perusta vaan Santiagosta
 10. Mitä blogeja luet säännöllisesti?
Luen aika monia blogeja ihan muotiblogeista matkustusblogeihin.

11. Jos voisit pelastaa 3 tavaraa maanjäristyksen takia sortumaisillaan olevasta kodistasi, mitä pelastaisit?
Hmm jos tän hetkisestä kodista pitäisi valita niin läppärin; nykyajan valokuvakansioni, passin; en kestä Ranskan byrokratiaa ja korulippaan täynnä tärkeimpiä koruja jotka muistuttaa juhlista ja perheestä.


Tässä valmistui Santiagon korkein rakennus joka on rakennettu kestämään maanjäristykset

12. Minne haluaisit matkustaa juuri nyt?
Roomaan. Antiikin Rooman arkeologian-kurssin, Latinalaisten ideoiden ja Antiikin historian jälkeen olen täysin aivopesty ja valmis lähtemään matkaan. <3

13. Minkä supervoiman haluaisit?
Teleporttauksen! hihiih nää kuuluu meijän normaaleihin keskustelu aiheisiin eli ei tarvinnut kauaa miettiä. Tän avulla kun olis helppo muuttaa maasta toiseen, käydä lomilla ja nähä kavereita ja perhettä just sillon kun olisi tarve ja halu.

Voisin vaikka näiden kavereiden kanssa lööbailla puistossa

14. Seuraatko lätkän MM-kisoja?
Etäisesti, pelejä en katso mutta tuloksia vahtaan. Paitsi enää ei oo tarvis :(


15. Paras lomamuistosi?
Vaikka aika useita ja mahtavia paikkoja on tullut nähtyä etenkin viimeisten kolmen vuoden aikana ja valinnan vaikeus paha, erityismaininnan kuitenkin ansaitsee 2001/2002 vuodenvaihde äitin ja sisarusten kanssa Gran Canarialla koska se oli eka kerta niin kaukana ja eka kerta kun näki aaltoja ja rantaa ja oli kuuma ja ihmeellistä, ulkonaki syötiin melkeen joka päivä. Se oli kyllä vaan niin hienoa voisinpa tähän laittaa kuvan jossa poseeraan mun pinkeillä kapreilla, pinkeillä paksupohjasilla sandaaleilla vaaleapunaisessa t-paidassa fuksianpunaisten kukkien edessä <3
16. Jos sinulla olisi aikakone, mihin vuoteen siirtäisit itsesi ja miksi?
ÄÄÄk, ihana kysymys! Vaikka antiikin kreikka ja rooma kiehtookin aika kovasti tällä hetkellä ei siellä naisena mitään tekisi niinkuin monena muutena aikakautena. Ranskan vallankumouksesta olisi mahtava huumaantua mutta silloinkin saisin naisena vai tissejä paljastella joten lähetään ihan muualle ja Asteekkien valtakuntaan Meksikonlahdelle ennen konkistadoreja ja tässäkin täytyy myöntää että olin jo pohtinut kysymystä aiemminkin.

17. Lempikaupunkisi?
Apua tää on vaikee. Santiago on kyllä mahtava kaupunki sieltä löytää ihan mitä vaan, ihmiset osaa nauttia elämästä, ihmiset mukavia, luonto vaihtuu vuorista puistohin ja tylsää ei varmasti ole. Rio de Janeiroon rakastuin heti mutta toisaalta siitä on vaikeampaa sanoa koska en siellä kahta viikkoa kauempaa oleskellut.


Santiagon keskustaa <3
 18. Liittyi se sitten matkustamiseen, ystäviin, sydänsuruihin, unelmiin tai hyviin kotikekkereihin, mikä on muistorikkain kappaleesi?
Tää ei nyt ehkä muistorikkain ole mutta tosta Eveliinan biisin tarinasta tuli mieleen oma lähtö Chilestä, tai no kun olin siellä lomalla seuraavana vuonna, ja matkalla lentokentälle kuunneltiin buffalo soldieria ja Pancho äidin auto vähän rämistellen kaasutteli costanera nortella Santiagon vuoret ja laaksot vilistäen ikkunasta poikaystävän käsi vyötäröllä mä en voinu muuta kun hymyillä riemuidioottimaisesti ja olla onnellinen siitä hetkestä.



19. Jos ihmisten pitäisi kuvailla sinua yhdellä värillä, minkä toivoisit sen olevan ja miksi?
Pinkki! koska se on energinen, iloinen ja vahva feminiininen väri

20. Jos pystyisit valitsemaan armaasi kansalaisuuden, mikä se olisi?
En kyllä vaihtais Panchon kansalaisuutta vaikka viime aikoina ollaan jouduttukkin pohtia Ranskan passin hakemista kun siihen on mahdollisuus ja se tiettyä byrokratiaa helpottais.

21. Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua?
Viiden vuoden kuluttua olen toivottavasti saamassa maisterin papereita käteen täältä Ransksta, uudet suunnitelmat valmiina ja maasta muutto edessä. Toivottavasti hyvin onnellisena, viisaampana ja monta kokemusta rikkaampana.

22. Suurin osa teistä varmasti unelmoi kirjan kirjoittamisesta – mitä sinun teoksesi ehkä käsittelisi?
Sitten kun se oma ala taidehistorian sisältä löytyy niin unelma olisi kyllä kirjoittaa kaikki tietoni yhdistävä teos jossa voisin SELKEÄSTI selitää ja käsitellä asiaa mikä ikinä se tulisikaan olemaan.


Valparaiso


perjantai 18. toukokuuta 2012

tiistai 15.05

Kyllä, tänään on jo perjantai mutta kun tiistaiaamuna netista bongasin a day-nimisesta hommasta, jossa siis halukkaat ympäri maailmaa lähettävät 15 toukokuuta ottamiaan valokuvia linkin takaa löytyvälle sivulle. Mukaan halusin koska olin aiemmin tänä vuonna nähny samalla tyylillä tehdyn elokuvan, a day in life, joka oli siis koottu ihmisten lähettämistä yhden päivän aikana kuvatuista klipeistä. Harmi vaan että toi 15.05 olin mun osalta vaan kuolettavan tylsä koska kyseessä oli viimeisen tentin aatto ja stressi oli kova. Kuvat on otettu poikaystävän pokkarilla ja hienosta tuunauksesta kiitokset kuuluu Picasalle :)

Aamu alkoi puoli kymmeneltä mutta sängystä pääsin ylös puoli tuntia myöhemmin, selailtuani päivän uutiset läppäriltä maha alkoi kurnia siihen nouttiin että aamiasta pitäis saada. Keittiöstä ei tietenkään löytynyt mitään järkevää syötäväksi joten letuilla mentiin. Ennen kokkaamista piti saada silmätkin auki joten kahvi tuli tarpeeseen, mulle tietenki toi pikkunen.


Siinä ne sitten paistuu ja vaikka nää krepit taitaa olla vähän kuuluisampia täällä Ranskan maalla niin mä kyllä teen mielummin ihan Suomen tyylillä eli vähän paksummalla massalla ja tietenki voilla, kuka sellasia kylmiä kalvoja haluaa.


Ajattelin toteuttaa sen ulkosuomalaisissa blogeissa kiertänyt 10 kotoa löytyvää suomalaista tavaraa, mutta eihän mut tarvitse tän kuvan jälkeen ku tässähän voi jo bongata marimekkoa, reinoa, iittalaa, muumimuki ja suomesta ostettu chiquitan kangaskassikin :)


Sitten vaan hampipesulle että voi alottaa päivän urakan. Kello oli tässä vaiheessa yhdestoista ja kahdentoista välillä. Ja niin kyllä toi ylikuukauden kestänyt päntääminen näkyy myös naamassa, toi hiuspehko vaan kasvaa ilosesti syksyisen sulkasadon jälkeen ja siksi näyttää noin järkyltä.


Tässä vaiheessa kun se vikarutistus pitäisi alottaa niin on hyvä aina vilkuilla ikkunasta ulos että minkäslainen ilma siellä oliskaan. Me oltiin suunniteltu yhen kaverin kans lähteä rannalle, mutta jouduttiin perumaan reissu kun totuus iski naamaan tai ainakin se lukemisen määrä. Ei siellä kyllä aurinkokaan paistanut vaikka yli kahenkympin mittärissä päästiin.


Niin ja telkkarikin oli tietty päällä kun Ranska sai uuden kunikaan pressan, tietenki kamerat seurasivat koko päivän tätä tpahtumaan.


Välillä sitä kai ehti vähän muistiinpanojakin vilkasta, eihän välitetä noista kirjotus- ja kielioppivirheistä.


Tässä vielä todistusaineistoa opiskelusta jota jatkui kello kolmeen asti.


Sitten pääsin viikaamaan vaatteita joita oli vaivalla raahattu edellisenä päivään pesulaan ja takas.


Sitten taas opiskelemaan, onneksi elokuvia (introduction aux études cinématographiques) voi opiskella ihan niitä kattoenkin ja mustikkajugurttia mutustellen.


Ei ole muuten hirveen hyvä idea vetää parin leffan sci-fi putkea kun noi uranuurtajat on sen verran psykodeelistä kamaa että vahvempaakin heikottais. Alla oleva kuva Mélièsin "voyage dans la lune"-elokuvasta.


Viiden aikaan oli ruokabreikki ja taas mentiin Suomi-tyylillä ja syötiin kalapuikkoja ja riisiä.


Tässä vaiheessa päivää oli pilvetkin jo väistyneet auringon tieltä mutta muistiinpanot kutsuivat jälleen.


Koska ilta alkoi lähenemään uhkaavasti, pänttäys oli vasta Chaplinissa ja aivot löi tyhjää oli pakko taas pitää tauko ja saada kahvia. Onneks telkkarissa oli jo kanavakin vaihtunut ja artelta tuli joku dokumentti afrikkalaisita heimoesineistä mutta sekin tais olla sen verran tuhtia tavaraa että mun oli pakko päästä ulos tenttibunkkeristä.


Matkalla ulos tarkistin postilaatinkon.


Ja koska turhan käytännöllinen ihminen oon en pystynyt mennä ihan muuten vaan kävelylle, vaan samalla piti viedä pahviroskat niille kuuluvaan roskikseen joka sijaitsee vähän kauempana.


Sinne meni. Tosta kierrätyksestä  kyllä en niinkään varma ole kun sinne menee kaikki paperista pahviin muoviin ja metalliin kaikki siis samasta reiästä maan alle.


Papat oli iltajuorulla.


Ja ruusutkin kukkivat niin nätisti joen vieressä.


Kotikulmia  ja alempana kotikatu <3


Panchokin oli jo palannut kotiin ja tuonnut ihan oikeata leipää tuliaisiksi, yleensä kun täällä vedetään pelkästään patongin muodossa. Ja sitä sitten maiseltiin rustiquen voimin.


Tässä vaiheessa kello alkoi lähenemään kahdeksaa ja mun urakka loppuaan. Myöhemmin jumituin telkkaria katsomaan kun prinsessa löysi melkein prinssinsä tositelkkariohjelmassa ja sitten tulikin extreme makeover putki.


 Päivän viimeinen kuva näytti tältä ennen "persialaisten" (niiden puisten läpyttimien sulkemista) noin 10 aikaan. Nukkumaan menin noin 12:sta ja herätys kello oli asetettu kuudeksi.


Jep oli kyllä harvinaisen tylsä päivä mutta aika pitkälti tolla ollaan menty viimeinen kuukaus ja sen takia täälläkin on vähän meno hiljentynyt. Jos valokuvaus päivä olis keskiviikolla osunut niin siitä olis voinu tehdän elokuvankin, sen verran tapahtumarikasta menoa oli päivä täynnä että puistattaa kun ajattelee...

tiistai 1. toukokuuta 2012

VALI VALI :(

 Buu täällä etelässä vaan myrskyää ja tuulee edelleen. Se että pääsin huhtikuun ekana päivänä rannalle makoilemaan olikin pelkää julmaa aprillipilaa, oikeesti tää kuukaus meni neljän seinän sisällä päntätessä ja ihmettelemässä millon se sade ja tuuli loppuu. Just.. Fiilis on ollu sama ku kuvan liilapäisellä homssulla (vai mikäköhän se on lajiltaan) eikä aika vaan tahdo kulua...


 Pistetään listalla nämä tän hetken top 10 ärsytykset jos vaikka vähän helpottais:

1. Ranska ja pankit.
Heräsin perjantaiaamuna pankilta tulleeseen tekstariin jossa ilmotettiin mun tilin olevan vuokran verran miinuksella. Apua! Eks ne idiootit osannutkaan tallettaa sitä rahaa sinne tilille ku kävin pankissa viime kuun lopulla? Onkohan mulla vielä se kuitti? Miks ne ei oo ilmottanu mulle aiemmin? Pienen nettipankkeilun jälkeen kävi ilmi että onneksi raha oli tallentunut oikein tilille MUTTA ne urpot olivatkin siirtäneet kahdesti mun vuokran huhtikuussa, eikä kumpikaan oikeana päivänä?! Eikö noiden nettijuttujen pitäis olla automaattisia? Eka maksu oli lähteny 6 päivää oikean maksupäivän jälkeen ja sitten olivat vielä kuun puolessa välissä maksaneet uudestaan. Ja en ole muuten kertaakaan onnistunu maksamaan normaalisti vuokraa.. Ranskalaiset pankit rulettaa!! Voisin kirjottaa ihan oman postauksen pankin kanssa asioimisesta kun täällä se vaan on niin vaikeaa.

2. Lukihäiriö
 :( Vaikka luen tavuttaen tekstini läpi ainakin kaksi kertaa löydän sieltä joka kerta virheitä senkin jälkeen. Vai mites noi "identti"-kriisit tai poikaystävän "vaakuttelut". Pikkuveli tykkäs lukee mun lukion muistiinpanoja, ei sen takia että ne olis ollu tosi informatiivisiä, vaan sen takia että sai niistä kunnon naurut. Esim. psykan vihon kanteen olin raapustanu isolla; Psygologia. Naamapalmu.

3. Poikaystävän sisustustaidot.
 Kyllä, se on kartta, katalonian kartta ja se on meidän seinällä ja ei sitä ei saatu ilmaiseksi vaan hän oli sen ostanut. (Ei toi nyt niin paha oo oikeesti koska kartat on kivoja mutta silti vähän ala-aste fiilikset tosta tulee.) Muita hienoja sisustuselemettejä on pari randomtarraa joita on ilmestyny mm. vessaan ja telkkaritasoon ja sellaset taksikuskien imukupilla varustetut tuplaminichileliput jotka on jo koristanu meidän ikkunaa muutosta asti. (Ne liput on niin kitchiä että mäkin oon kiintyny niihin.) Onneks mä sain sentään sen yhden seinän peittävän katalonian lipun alas revittyä. (Oikeesti Pancho tais ottaa sen ite mukaan johonki matsiin ja unohti vaan ripustaa sen takas.)



4. Naaprit.
Meidän naapurit on alotti tänään sodan. Teknojumputus vs. viulunrääkkäys/urkupimputus. Ja eihän noita ees muuten kuuluis onneks seinien läpi mutta meidän rappu resonoi KAIKEN, mä tunnen kaikki naapurini ja juorut ilman että tunnistaisin niitä ehkä kadulla. Mä myös luulin puoli vuotta että meijän seinänaapurin koira oli pikkunen valkonen terrieri?! kun oikeesti se on musta keskikokonen rakki.. Onneks jossain vaiheessa hiljeni ku käytävässä kajahti pahaenteisesti "quatrieme!!!"

5. Saan hampaita!!
On tainu tulla liika taas luettua kun viisauden hampaat punkee ulos. Mitä?! mut nehän lupas viime kesänä hampilääkärissä ettei ne sieltä tule kun on jo niin kauan siellä hengaillu :( Ja täähän meni just sopivasti ku täällä vietetään neljän päivän viikonloppua (kiitos ranskalaisten siltojen) ja sitten keskiviikkona alkaakin ne tentit. Noh onneks se viimeinenkin taitaa puskea sieltä ihan suoraan että ikenet on vaan vähän hellinä ja leuka kankeana. Niin, kun en saa suuta auki oikeessa elämässä pitää sitä tulla tänne aukomaan klo kahdelta yöllä. Mä lupaan viimeistään perjantaina mennä lääkäriin jos tää ei nyt tästä parane, viime kerran sorkkimisesta jäi vaan vähän traumoja ja mieleen palautui sanat "tiedän paikan kamalan.."




6. Vappu.
Tänään oli vappuaatto ja mä en saannut taaskaan painaa lakkia päähän. Oon sen tasan kaks kertaa tehnyt; lakkiaisissa vuonna 2008 ja viime vappuna :( Ja viime vappu oli ihan hanurista...
Alla esimerkkiä ekalta kerralta.


7. Kotityöt. 
Mä luulen että oon saannu kirouksen mun mummon lahjottamasta perintökalleus-keittiöliinasta jonka se oli saanut anopiltaan isovanhempieni yhteen muuttaessa. Kettiöliina on ihanaa 50/60-luvun desingia jossa blondi tyttö ja mustapartainen poika nojaavat toisiinsa liinaa yhdessä kannatellen, äitimairen ajatus lahjaa ostaessa oli että nuoripari ottaisi liinasta oppia ja näin jakaisivat kotityöt tasavertaisesti sulassa sovussa keskenään. Totuushan on se ettei mummo ikinä edes tuoliaan itselleen järjestä ruokapöydästä vaan aina  häärii keittiössä ja kantaa lisää ruokaa pöytään jatkuvasti kun iso(isä)n useammiten löytää siitä nojatuolistaan telkkarin edestä. Vaikeata on myös tässä taloudessa ollut kotihommien jaot kun toinen on kasvanut kodissa jossa on ollut kotitaloudenhoitaja nämä hommat hoitamassa. No onneksi rennolla otteella mennään ja kun välillä kiekaisen muistutukseks että "no soy tu nana!" niin taas pitkälle päästään.

8. Synttärit. 
Ekaks mua alko säälittää ettei me päästä juhlistaa Panchon synttäreitä kunnolla koska just samana päivänä alkaa se kolmen viikon pituinen tenttijakso. Mutta sitte ajatukset vaelsivatkin omiin synttäreihin elokuuhun ja paniikki iski :( Täällähän ei tule olemaan kukaan sillon kun Pancho on toivottavasti jo lähtenyt Chileen niitä viimeisiä opintopisteitään suorittamaan ja kaikki mun ylipistokamut on omissa kaupungeissaan tai ties missä kesälomaansa viettämässä.

9. Tentit
Stressi+epätoivo.
Hienoa lisää tuovat aineet kuten esihistorian arkeologia, joihin vaikkakin kiinnostusta riittää en näe mitään tulevaisuutta itselleni alalla. Jos ei muuta niin ainaki noi mun raapustelut on aika huvittavia ja saan hienoja aiheita uniin, tänään aamulla löysin itseni ala-asteen pukuhuoneesta valmistautumassa korismatsiin esi-ihmiset vs. modernit ihmiset, jostain syystä ajattelin että näiden eri kehitysmuotojen saattavan olevan hyödyllisiä esihistoriallisten ihmisten kannalta; eks ne pitkät kädet koriksessa olekkin paljon tärkeemmät kun että vaikka osaisi juosta kahdella jalalla...


10. Minä itse.
Miksi mä olen koneella kello kolme yöllä kirjottamassa blogiin kun voisin olla nukkumassa ja keräämässä energiaa huomiseen päntäämiseen ja saisin mun rytmin normaaliksi ettei mun tarvis nuokkua sitten siellä kokeessa keskiviikko aamuna!


No onneks kuukausikin ehti jo vaihtua ja siellä kalasteleekin rento Rontti ja aurinkokin paistaa. Olokin ehti keventyä vähän tässä valittaessa ja ylihuomisen jälkeen kun se eka tentti on saatu alta pois niin ne toiset tuleekin ryminällä ja kohta onkin jo kesäloma ja tohon viereen välimeren rannallekkin pääsee makoilemaan. Ja jos nyt jotain positiivistakin voisi mainita tästä kuusta, niin elokuun lopulle lupautui alustavasti paikka valokuvausfestareille töihin, nyt vaan pitäis keksiä mitä tekis noi kaks kuukautta ennen sitä.


Hyvää vappupäivää kaikille!!!


perjantai 27. huhtikuuta 2012

tunnustuksia ja irkkikuvia



Blogi on vähän jumittanu näin lukuloman yhteydessä eikä inspistä oikeestaan löydy kun viettää 24/7 tenteistä stressaten ja välillä jopa opiskellen. Kaiken lisäksi mulla on pari juttua jo puoliksi valmiina julkasua odottaen mutta jokin niistäkin mättää. Onnekseni sainkin Annikalta tunnustuksen ja käskyn paljastaa itsestäni 7 totuutta ja pääsin tenttikirjoja pakoon. Kunnon narsismi- ja itsestään höpöttely tuokiot aina piristää mieltä ja koska en pelkkää tekstiä halua kirjoittaa kruunaan postauksen vielä vaihtarivuoden irc-galleria kuvilla ettei nyt liian tosissaan oteta. Tämä tunnustus on varmaan kiertänytkin jo kaikissa blogeissa joita haluaisin itsekkin palkita niin jääköön tämäkin tähän.


1.Niinku Annikakin harrastin aktiivisesti partiota 6-vuotiaasta 17 kesäseksi ja vaihtelevasti senkin jälkeen. Tapasinpas poikaystävänikin siellä kun Chilessä halusin kokeilla minkälaista partio olisi toisella puolella maapalloa. Viime vuosina harrastus on jäänyt vähän sikseen mutta mun mielestä se kuuluukin olla vähän nuorempien harrastus eikä kukaan sinne edes tällasia vanhoja pieruja kaipaa. Kaipuu metsässä elämiseen on kuitenki kova aina välillä ja ties mitä Canigoun vallotuksia vilisee mielessä. Viime aikoina inspis on tullut telkkarista ja ainoo sarja mitä ranskaksi dubattuna jaksan seurata onkin man vs. wild (jooo olen joku 5 vuotta myöhässä) ja telttakin olis, toi toinen osapuoli ei ole vaan vielä tarpeeksi motivoitunu.


Chiloella partioleirillä 2006 kesällä
  2. Sain pienen identiteettikriisin syksyllä kun löysin "ulkosuomalaiset" blogit. Olin vaihtelevasti pitänyt jo vuoden verran omaa blogiani yllä kunnes eksyin Eveliinan blogiin ja sieltä edelleen. Olin aika kauhistunut ekaks, onhan se aika pelottavaa yhtäkkiä löytää samanlaisia tyttöjä joilta löytyy samanlaista matkustushistoriaa ja kaiken kukkuraksi se ulkomaalainen poikaystävä. Mä olinki sarjatuote, kuuluin johonki genreen, en ollutkaan ainutlaatuinen. Alkujärkytyksen (ja poikaystävän vaakuttelun) jälkeen ymmärsin kuitenki olevani yksilö, ihan oma itseni ja kuinka kiva oli lukea juttuja joihin pystyi täysin samaistua ja huomata ettei ole yksin.


Kolme viikkoa ennen vaihtarivuoden loppumista Isla Negrassa
 3.Yksi tärkeä syy blogin kirjottamiseen on suomenkielen ylläpito. Eihän se varmaan koskaan kokonaan unohtuisi mutta mun mielestä se onyt vaan on hirveen noloa kun ei sitä enää puhukaan niin rikkaasti tai se tulee väenvängällä suusta ulos. En mä nyt kielipuoli halua kaikissa osaamissani kielissä olla. En ole ikinä tuntenut intohimoa kirjoittamiseen ja äikässäkin numerot pyörivät seiskasta kasiin. Lukion viimeisellä luokalla sain kuitenkin lukihäiriöisen leiman papereihin joka auttoi ymmärtämään ettei ne mun jutut ehkä nyt niin huonoja ollukkaan ja kirjotuksistakin tuli muutamaa pistettä vaille E.


Koulussa kopioimassa historian tuntia alkuperäisasukkaista (miks mä muistan tän?!)
  4. Olen laiha eikä numero puntarissa ole muuttunut 7 vuoteen. Ja tästä asiasta saan aina ulkomailla kuulla ja sitä selitellä. Chilessä sain aina saarnan hostäidiltä kuinka en muka syö koulussa (hah mähän aina valitin ku ne oli niin pieniä annoksia) ja koska olen liian laiha ja katseita ja kysymyksiä muilta tytöiltä miten pysyn niin laihana. Eilenkin kaverit pohti noin puolen tunnin ajan jos nyt ostais sen nutellapaninin vai ei... Mä pysyin vaan hiljaa ku olin porsastellu oikeen olan takaa lomilla ja esim. syöny aamupalaks lettuja hillolla, kermalla ja tietty sillä nutelalla, vetäny lähes joka toinen päivä uunituoretta patonkia voilla (ei se mun vika ole että Ranskassa margariini on roskaa) ja eihän siellä boulangerilla voi käydä ostamatta pain de chocolateja (niinku croissantteja mutta erimuotosia ja suklaalla täytettyjä) ja kun niitä saa neljä kahella eurolla ja matkalla kotiin menee kummiski yksi ja kun nyt suklaasta tuli puhe niin myös noin 3 levyä sulkaata ku ne nyt vaan myy niitäkin perhanaisia isoissa pakkauksissa halvemmalla, niin ja eilisen huipentuma oli kun Pancho kokkaili sitruunapiirakkaa harjotuspaikalleen ja mä sain mässäillä raa'alla marengilla, leche condensadalla. Joo äiti kyllä me oikeetaaki ruokaa ollaan syöty, vaikkei tolla energia määrällä varmaan tartteiskaan. Että silleen, tulkaa vaan kysyy niitä laihdutusvinkkejä mä vastaan että luonnoikku ja geenit.


San Cristobalilla vuorella ihailemassa Santiagoa auringonlaskun aikaan 

5. En voi juoda kahvia. Mä olen varmaan jotenkin herkkä kofeiinille ja kahen mukin jälkeen, mulla pimenee silmissä, pipo kiristyy, sydän hakkaa tuhattaa ja sataa, kädet hikoo, ahdistun ja muutun säikyksi. Henkisesti olo on kun jollain narkkarilla puutteessa ja se näkyy myös ulospäin, en ole hirveen mukavaa seuraa, Pancho onkin kieltänyt multa kahvin koska ei vaan kestä mua sillon. Kaikesta tästä huolimatta juon kahvia, se on niiin hyvääää, mutta yritän rajoittaa sitä siihen yhteen annokseen tai valitsen kofeiinittoman vaihtoehdon. Parhaimmillani olen ku olen joutunut heräämään liian aikaisin, mulla menee vatsa sekaisin siitä ja saan pahoinvointia koko päiväksi, ja sitten kippaan kahvia kurkusta alas, ah niin hurmaavaa.

ööö joo photoshoppaustaidot oli kovat ja peilikuvat ihkui
 6. Näen aika usein painajaisia ja varsinkin pakkaamisesta ja muuttamisesta. Näissä unissa haahuilen ympäri mitäkin kaupunkia, hyvästelen kavereita ja ennen kaikkea pakkaan uudestaan ja uudestaan matkalaukkuani, tavaroitahan tietysti häviää ja lisääntyy jatkuvasti ja stressi on kova ja olen täysin aikaan saamaton samalla kun lentokone on jo lähtövalmiina kiitoradallaan. Tämä on toistuva uni onkin tosin aika helppo tulkita, muuttaminen maasta toiseen matkalaukulla on STRESSAAVAA.


näky keittiön ikkunasta, tuolla vuoren juurella sijaitsi mun koulu
 7. Olen musikaalisesti täysin lahjaton. Ala-asteella olin yksin kolmesta meidän luokan tytöstä joita ei kuoroon hyväksytty mutta silti pyrivät joka vuosi uudelleen. Joskus teininä halusin rämpyttää kitaraa mutta kun rytmitajua ei löydy ja nakkisormet ei taivu ei siitäkään oikeen mitään tullut. Chilessä hostperhe oli täysin toista maata ja sainkin nauttia klassisesta musiikista ja siskon maailman kauneimmasta lauluäänestä, muutenkin mun mielestä ei ole todellakaan valehtelua kun sanotaan että lattareilla kulkee rytmi veressä. Pieni alemmuuskompleksi on vaan normi. Onneksi kotona voin vapaasti lauleskella (kiljua, rääkkyä) ja Panchokin vaan kehuu mun kujertelevan kauniisti, taitaa se rakkaus tehdä sokean lisäksi kuuroksi.


kitarasessiot matikantunnilla
  Nyt takas stressaamaan nimittäin tentit alkaa alle viikon päästä ja kuukauden jälkeen onkin eka kandivuosi purkissa, jos en nyt joudu heinäkuun uusitatentteihin :S

tiistai 27. maaliskuuta 2012

kymmenen syytä olla onnellinen

Jee sain viime viikolla mun ekan blogihaasteen Friolandian ihanalta Eveliinalta jonka toimeksianto oli kirjoittaa kymmenen asiaa saavat minut tällä hetkellä hyvälle mielelle. Oikeestihan mun olis kannattunu tehä tää heti sillon keskiviikkona ni olis varmaan piristäny eikä loppuviikko olis tuntunu niin raskaalta, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan :D

1. ykköseks on pakko laittaa blogit, ihan vaan senkin takia kun lukee esimerkiksi näitä positiivisuus-listauksia niin hemmetin hyvä mielihän niistä tulee. Vaikka ventovieraita ihmisiä siellä ruudun toisella puolella niitä postauksia kirjottelee niin empatiailot on aina suuret kun jollekkin elämä hymyilee.


2. kevät ja kukkivat puut, tätä ei kai sen enempää tarvii selitellä


3. mun uudet pöksyt. Pinkki on vaan niin voimakas ja ilonen väri ettei näitä voi katella totisina. Mulla oli myös pienenä samalaiset (leveelahkeisina tietty ku ysärilapsia oltiin) ja ne oli ihan lempparit, sitten ku polviin ilmesty reikä ni sain siihen pienen punasen sydämmen paikaks ja kun ne jäi lyhyeks leikkasin niistä kaprit :) Aikuissyyks voisin lisätä vielä että näistä on kiva tutkia eri valonlähteiden värilämpötilaa, keskipäivällä ku ne on sellaset lämpimänherkulliset pinkit ja pilvisellä säällä tosi kylmät pinkit. Valokuvausta opiskellessa silmä harjaantu tosi hyvin erottamaa eri vivahteita väreissä.
 4. nää ei oo missään tärkeysjärjestyksessä kun se olis aika mahdotonta, mutta neloseks pääsee opiskelu. Ekaa kertaa elämässäni tuntuu siltä että tää on mun juttu ja kun yritän miettiä mihin sitä sitte erikoistuis ni oonki ongelmissa koska mä rakastan kaikkia mun aineita KAIKKIA. Ajattelin myös tästä kirjotella ihan erikseen jos jotain kiinnostaa minkälaista on taidehistorian ja arkeologian opiskelu Ranskassa, tai vaikka ei ketään kiinnostaiskaan koska MUA kiinnostaa :D


 
5. hiihtoloman muistot ja näiden pöhköjen kanssa hengailu <3 Ja uus Suomikoti!


 6. Mun valkosipulinkynnet jotka kevät jo herätteli keittiössä ilman multaa, enkä mä raaskinu niitä roskiinkaan heittää. Onneks en heittäny kun noin hyvin pääs vauhtiin viikossa. Myös josefiina appelsiinpuuntaimi voi vehreesti, ajateltiin istuttaa se sitte ku lähetään täältä johonki tärkeeseen paikkaan. Nää sai nimekseen gemelos eli kaksoset (niit oli ekaks vaan kaks).


7. Pyöräily, vaikka koko talven samalla menopelillä vedettiin, niin on se nyt vaan siistimpää kruisia teepaita lepattaen ihastellen keväisiä maisemia kun tuhat vaatetta päällä pilviseessä säässä. Mulla ei oo kyllä yhtään kuvaa vielä itsestäni kyseisen kulkuvälineen kanssa ni laitetaan tää Atacaman autiomaan fiilistelykuva!



8.tohon edellisen jatkoks tietenki sopii kaikki retket ja reissut mitä on viime vuosina saannut kokea. Ajatukset harhailee päivittäin matkoilta tutuissa maisemissa, välillä mä huomaamattani suunnistan Santiagon keskustassa ihan siinä instituutin vieressä jonka tunnen ku omat taskuni ja muistan kaikki talot ja kaupat auringonvalon ja varjot. Välillä ne pompsahtaa ihan tyhjästä ja näänki mielessäni sen yhden kadunkulman Palomassa ja sitä seuraakin automaattisesti hymy, joskus vähän sopimattomastikin, ja saan katseita että mitä toiki tossa virnuilee tai maikka saattaa kysyy mitä mä hymyilen.


9. myös nämä tämänhetkiset maisemat saa hyvälle tuulelle. On se Perpignanki ihan nätti :)


10. Ja eihän tää lista olis mitään ilman tota yhtä ;)