päivä Helsingissä

Yks meidän Suomen loman must-juttuja oli luistelu koska ite oon viimeisten kuuden vuoden aikana luistellu ehkä kerran ja Pancho ei kertaakaan elämässään.

Santiagossa on mun tietääkseni vaan yks luistelurata mut ne on yleensä lapsille suunnattuja tai/ja ihan törkeessä kunnossa. Argentiinassa Barilochessa luokkaretkellä käytiin luistelemassa ja mä kaatuilin ehkä yhtä useesti ku mun ekakertalaiset luokkakaverit, ne luistimet oli niin tylsät ja jää hirveessä kunnossa niistä luistimista. Täällä Perpignanissakin oli jouluna luistinrata mutta se oli ihan samalla tasolla ku Santiagossa paitsi että tää oli oikeesti lapsille ja koska rata sijaitsi ulkona (+15 astetta sillon joulun aikaan) se oli kaiken lisäks aikav etistä touhuu. Aika hienoo kuitenkin että mahdollisuuksia löytyy ranskalaisille lapsosille niinkuin chileläisillekkin (vaan rikkaille).

Meiltä kotoota ei löytyny tolle yhelle isojalalle sopivia hokkareita eikä kierrätyskeskuksistakaan, niin laitettiin luistelureissu samaan Helsinginreissun kanssa. Vaikka toi jääpuisto onki aika tyyristä puuhaa, Suomessa kun niin onnekkaita ollaan että ilmastahan se luistelu yleensä on, niin olihan noi maisemat aika hienot.



Ja itse luistelukin meni tosi hyvin. Mä varottelin Panchoa kuinka se tulee aika varmasti olemaan ihan mustelmilla jälkeenpäin ja kuinka luultavasti mäkään en tule pysymään kunnolla pystyssä. Ja pyh, lastenleikkiähän se oli... Uskalsin jopa luistella järkkäri kädessä, näytin varmaan aika huvittavalta. Ja Panchoki ihaili jäänpintaa lähietäisyydeltä vaan kerran ku tehtiin sellasta "käsikynkkä piruettia" ja mä olin ehkä vähän liian innokas siinä leikissä.



Ilma oli taas harmaa mutta sellasta se arkiki on normaalisti talvella. Kierrettiin kunnon turisteina luistelun jälkeen tuomiokirkkoa ihailemaan ja siellä oliki käyny varmaan muitaki turisteja tosta Helsinki tekstistä päätellen... Nyt Pancholla on kevät, kesä ja talvi-kuva kyseisestä paikasta enään puuttuu syksy.. gotta get them all! Poikaystävä taitaa olla oikeesti se uhri tän mun kuvahulluuden kanssa.

Kun viettää vähän aikaa ulkomailla kaikki kotimaan rutiini ja arki saa sellasen kultareunuksen ja likaset lumikokkareet tienvieressä, pysäkilllä odottavat ihmiset, ratikat ja harmaa taivas ja oksat näyttävätkin pittoreskeiltä. Noi leivokset on varmaan oikeestikkin hyviä :)

Myös tosta punasesta baaripaatista on kuvia ekalta yhteiseltä Suomenreissulta, mutta ennen en ollutkaan huomannu tota rakkauden siltaa tossa sipulikirkon edustalla. Noitahan on vähän joka maassa mutta kyllähän toi hymyn huulille saa.

Kolera-altaalle päästiin just ennen auringon laskua ja maisemat oli niin kauniit ja suomenlinnan lauttakin saapui just sopivasti "pysäkille" niin päätettiin hypätä kyytiin maisemia kattelemaan.

Vähän nähtiin jopa värisävyjä kun laskevan auringon viimeiset säteet värjäsivät teollisuuspiiuista tuprunneet savut. Toi puhtaan valkonen tuomiokirkkokin näytti aika tuomionpäiväseltä tummanharmaata taivasta vasten.

Olin saannu siskolta lainaan vähän paremman putken kameraan ja sillä sitten zoomailin innokkaasti noita auringon laskun maisemia. Pitäis enemmänki harrastaa noita auringonlaskuja niin näkis että löytyyhän talvellaki kauniita värejä.

Itse Suomenlinnassa hengailtiin vaan sen verran että lautta lähtis uudestaan mantereelle kun kylmyys ja väsymys alkoi pikku hiljaa tehdä tehtävänsä. Aina kuitenki ehtii kuvia näppäilemään.

Aika uskomattomat maisemat tuolta lautalta kyllä oli ja niin oli kaunis auringonlaskukin.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin :)

P.S buu en ymärrä miks noi ekat kuvat on noi pahaa pikselimössöö :( pitäis varmaan siirtää blogi uuteen osoteeseen ku ei tää nyt ollenkaan halua tomia...

aurinkoinen maanantai

Ensimmäinen aurinkoinen päivä suomenlomalla oli maanatai joten päätettiin lähteä pienelle kävelylenkille nauttimaan lumesta ja niin siitä auringosta. Meno jatkui aikapitkälti samallailla kun edellisinä päivinä...

Edellisenä päivänä oltiin saatu nauttia lumi"myrskystä" joten puutki oli saannu vähän lumikuorrutusta. Suomessa (Espoossa ainaki) on niin ihanaa ku pääsee heti kävelemään luontoon ja muutenki ympäristö on aika luonnolista ku esimerkiksi Santiagossa on joka ruohonkorsi niin trimmattu ja muutenki mun mielestä on niin tyhmää että ne siellä sitä ruohoa kasvattelee joka puistossa ja joutuu kastella niitä pitkin päivää ku ei se muuten siellä kestäis, noh onhan se nättiä joo, vähän kalliks vaan käy. Ja täällä Ranskassa tarvis auton tai aikatauluttaa meno silleen että bussilla pääsee.

Sitte päästiin vihdoin sinne meren rannalle mutta niiku mun isosisä sitte jälkeenpäin kerto ei sinne uskaltanu mennä kävelee ku lumea oli niin hirveesti ni se oli eristäny sitä merta jäätymästä niin hirveesti että vähän vetiseltä vaikutti. Onneks löydettiin kuitenki venelaituri jossa sitte nautittiin glögistä ja korvapuusteista.

Sieltä sitte jatkettiin rantaa pitkin kävellen ja kyllä pitää taas hehkuttaa kuinka nättiä talvella voi olla ku aurinko paistaa ja lunta on kinoksittain <3


Toinen asia mitä rakastan on merenrannalla asumista, tai ainaki silleen että sinne pääsee vähintään puolessa tunnissa kävellen. Ainoo huono puoli (ainaki yks niistä harvoista) oli että kesät kaupungissa oli aika hirveitä, laaksossa kun sijaitsee niin kesällä se lämpö vaan pakkautuu ja raikasta ilmaa ei oikeen löydy, sen takia kaikki pakeneeki kaikille ihanille rannoille joita onki aikamoinen joukko kun Chilessä sitä rantaviivaa löytyy ku Suomessa järviä. Täällä Perpignanissa löytyy ihania rantoja niiku tossa tammikuun postauksissa esittelin mutta se bussileikki on välillä tällaselle tuulipäälle vähän vaikeeta.


Vatsa ulkomailla asuessa on huomannu kuinka "landella" oikeesti oon asunu melkeen koko ikäni ku esimerkiksi nämä hevostallin hepat pääsi aina välillä jaloittelemaan meidän lukion takapihalle. Parempaa paikkaa varttua en kyllä olis ite pystyny valita.

Mä sorrun aika usein, niiku tässäki tekstissä maiden vertailuun, niin ei se kuitenkaan oo sellasta kilpailuttamista vaan enemmänki asioiden eri kannalta tutkiskelua. Aina kuitenkaan ei sitä ainakaan ulkomaisten kuullen kannata tehä koska se aika usein ymmärretään negatiivistesti tai sillä että on koti-ikävä. Toisten ulkkareiden kanssa nää keskustelut onki parhaita. Loppujen lopuksi matkustus avartaa maailmaa ja niiku meijän Barcelonan hostellin seinällä luki "koko elämänsä yhdessä maassa asuminen on kuin vain yhden sivun lukeminen kirjasta".

NIEVE!

Mitä tapahtuu kun kakskymppinen chileläinen näkee paljon lunta ekaa kertaa elämässään? Sama kun kakskymppinen suomalainen pääsee isolle valtameren rannalle... pitää ottaa kaikki menetty aika kiinni ja nauttia kaikesta lapsen ilolla. Pancho näytti mallia ekana kokonaisena päivänä Suomessa. Ekaks pitää tietenki varustautua kunnolla.


Eikä ees tarvii pitkälle matkustaa ku omat kotikonnut on jo ihan tarpeeks eksoottisia. Puerto de Espoo ja silleen..


Kiva ku ulkomaalaisen pitää muistuttaa että vaikka ei aurinko aina paista niin talvesta voi nauttia kuitenki. Voi vaikka maistella miltä se lumi maistuikaan tai kokeilla jääpuikkomiekkailua. Jos ei ihan noin extremeä halua niin voi turisteilla eksoottisissa betonilähiöissä joissa voi jopa erehtyä vuosikymmenestä, valkoinen lumi korostaa vielä mukavasti tota likastaneukkariharmaata ja homeenkeltastavihreetä.


Nyt tiedetään miks Suomi ei oo ikinä menestyny fudiksessa, noi pallothan menee aina rikki...


Repesin tossa aimmin talvella ku jutellessa poikaystävän kaa kävi ilmi että yksin kotona-leffat on espanjaks käännetty "mi pobre angelito" eli mun raukka pikku enkelini :D ei ollenkaan katu-uskottava nimi, vaan lällärit kattois sen nimisii leffoja. Anyways tässä toisenlainen enkeli.

P.S. seuraavaks yritän pistää muitakin kuvia ku näitä Pancho tähdittämiä :)

kotimatka

Täällä ollaan takas Ranskassa ja blogger jaksaa taas kiukutella, noh latautuuhan nää kuvat yks kerrallaanki ja vanhalla käyttöliittymällä :) Hypätään suoraan Suomi-kuvien ohi (laitan niitä sitte myöhemmin ;)) meijän kotimatkaan joka ihan loppumetreillä kääntyi seikkailuksi..
Tiistai aamuna heräiltiin 5:ltä viimeiseen kerran Suomikodista ja 6:59 istuskeltiin jo autossa värisemässä meidän etelä-euroopan talvivaatteissa. Check-in meni rutiinilla ja vaikka ylipainoa oli yhteensä yli 3 kiloo (äiti se puntari siis huijaa parilla kilolla) päästiin jatkamaan turvatarkastukseen (lennettiin taas airbalticilla eli halpojen hintojen lisäks saa lisäpointsit ettei alkanu nillittää noista kiloista). Riikassa oltiin hetkessä ja vaihtolennon portti oli tuloportin vastapäätä. Koneeseen noustua jäätiin odotelemaan loppuja matkustajia noin puoleks tunniks, mun mielestä tän voi laskee plussaks kans koska kaveriahan ei jätetä eikä ees laskeuduttu hirveesti aikataulusta jäljessä Barceloonaan. Ehditiin just terminaalin vaihtobussiin ja sieltä sopivasti juna-metroon jossa saaiin jopa istumapaikat (tässä vaiheessa olis voinu varmaan hälytyskellot soida ku kaikki oli sujunu ku rasvattu mutta täytyy muistaa että oltiin oltu just Suomi-ihmemaassa jossa oikeesti asiat toimii niin ).

Juna-asemalle savuttiin noin 3 aikaan käytiin vetämässä quaterpoundit (tuli ihan Chile ajat mieleen ku ne oli siel aina tarjouksessa, enkä oo varmaan sen jälkeen sielä käyny) ja istahdettiin niitä sulattelemaan ja kosmetiikkamyyjiä tarkkailemaan pariks tunniksi. Aika hujahti tosi nopeasti, oltiin vähän väsyneitä ja sitte laskeuduttiinki asemalaiturille. Ja hih mikäs se meitä siellä odottikaan puol tuntia ennen junan lähtöä ku ilmotus että Ranskan rautatietyöntekijät on LAKOSSA!!! just onko vähän liian kliseistä, kunnon palautus maanpäälle ja tervetuloa Ranskaan :D ei voinu muuta ku nauraa no vähän yriteltiin sitte kysellä että mites meijän pitäis sitte jatkaa matkaa sieltä Espanjan rajalta mutta hirveesti ei vaihtoehtoja ei annettu "menkää sinne ja koittakaa onnea" tai "jääkää tänne ja kokeilkaa huomenna uudestaan". Perpignaniin pääsee rajalta autolla tunnissa ja bussejakin kulkee eurolla Ranskan puolelta kotiin niin päätettiin koittaa onneamme Port Boussa eli junan päätepysäkillä Espanjan puolella. Sinne sitten saavuttiin vähän ennen kasia ja huomattiin että oltiin aika yksin. Törsättiin yleiseenpuhelimeen vähän yli kymmen euroa kun yriteltiin saada kiinni kavereita, takseja tai hostellia. Ketään autollista kaveria ei tietenkään saatu kiinni, taksit ,kummatkin, oli varattu, ja hostellit ei vastannu. NICE KIVA BUENA BIEN!!! Infopisteen tätikään ei osannu auttaa ja voivotteli vaan tilannetta ja vaihto seteleitä kolikoiks. Kympiltä luovutettiin ja lähettiin ettimään yö sijaa ja päädyttiin ainooseen aukiolevaan hotelliin just siinä merenrannalla jossa sitten pulitettiin 70 alla olevasta huoneesta. :D Onneks meillä oli junanmatkan vakuutus joka oli maksanut 3e yhteensä, parhaimmat 3 euroo jotka oon sijoittanut vähään aikaan.

Vaikka tää teksti vaikuttaa nyt hirveeltä valitukselta niin ei se oikeesti hirveetä ollu :) Koko ajan hihiteltiin ja vaan kerran kyyneleet kohos silmiin sillon kymmenen aikaan ku tajus että ei päästäis sittenkään sinä päivänä kotiin ja väsymyski paino. Oon aika ylpee ittestäni ku sitä on oppinu reissamsessa vaan pysymään rentona, nauttimaanki tollasistakin yllätyksistä ja ottamaan tilanteen seikkailun kannalta. Suomen ulkopuolellahan pienimmätkin ja helpoimmatkin asiat saattaa venyä surrealistisiin mittoihin ja maagiseen realismiin. Pitää vaan heittäytyä ja yrittää itekki ajatella sen kuuluisan laatikon ulkopuolelta. Yö nukuttiin makeasti ja aamulla herättiin uuteen päivään. Lähettiin kyselemään olisko jotain bussia tai taksia rajan toiselle puolen ja soittelun ja etsiskelin jälkeen löydettiinki toinen kylän taksikuskeista pelaamasta dominoa tupakansavuisessa baarissa. Hinnaksi ukko ilmoitti 15 euroa ja ehdoksi että lähdettäisiin vasta kahden jälkeen, kello oli siis 11 ja matkaa 6km!!! Pidettiin rahat ja lähettiin pyydystämään ostoksilla olevia ranskiksia joilta ei edes herunut vastausta. siinä vaiheessa alkoi vähän kihisemään päässä ja kylä tuntua ahtaalta ja mä heitin että mielummin kävelen Ranskaan ku jään tänne. Siitä se idea sitte lähti ja käytiin turisti infosta kyselemässä mukavia patikointireittejä ja täti kertoiki "camino del exilio"sta eli polusta joka auttoi Francon valtaa pakenevia Espanjalaisia vapauteen eli Ranskaan. Matka olisi helppo ja olisi ohi tunnissa jonka jälkeen voitais palata junalla takas Port Bouhun, as if. Olis täti vähän ihmetelly jos olis nähny nää kaks clandestinoa rajaa ylittäessä matkalaukun ja rinkan kanssa. Ranskan ja Espanjan rajaa merkkaavat Pirineos eli Pyreneet, no ei ne onneks hirveen korkeet nyppylät tossa rannikolla ole mutta ei se nyt herkkuakaan ole yli 2okilosten kantamusten kanssa. Maisemat oli kyllä mahtavat nauttikaame siis niistä...


Tuolta alhaalta siis lähdettiin, onneks kevät on vasta aluillaan niin ei jouduttu ku kärvistelemään 14 asteen kuumuudessa. Alapuolen kuvassa näkyy se 6km serpentiinitiekin niin ja välimeri <3


Yllä olevassa kuvassa entisen tullinkohdalla, alamäki edessä ja Cerbere-maali silmissä. Meillä meni just se tunti ja fiilis oli kyllä korkeella ja hymy korvissa kuinka monesti voi sanoa ylittäneensä rajan (vielä ranska-espanja jossa on aika kova passitomien kontrolli nim. kokemusta on bussista ulos heitettynä kun unohdin passin kotiin) kävellen vuorten yli matkalaukkujen kanssa :D Cerberiin laskeutuminen oli suloinen voitto ja aikaankin jäi puol tuntia ennen bussin lähtöä. Pitää varmaan tulla uudestaa kertelemään tänne rajakylään ku niin nättiäkin oli.




Rajalta poimin muistoksi kivenmurikan jonka ajattelin lahjottaa ikkunan kautta sncf toimistoon mutta taitaa se sopia paremmin ikkunalaudalle muistoksi seikkailusta. Puol kahelta paikalle kurvasi bussi ja vähän aikaa kuljettajan kanssa jutustelun jälkeen kävi ilmi että myös conseil general eli ne euronbussit oli lakossa, tai jotku mutta kukaan ei tienny että kuka ja kyseinen henkilöki oli ollu duunissa kuudesta lähtien koululaisia roudaten. Kävi ilmi myös että rautateidenlakko oli alkanut eilen 20:00 eli just sillon kun oltiin saavuttu Port Boun ja jatkuisin vielä kyseisen päivän ajan. Alunperin meidän olisi pitänyt tehdä junan vaihto Cerberissä, mutta ranskikset eivät olleet päästäneet espanjalaisia junia rajan yli ja sen takia jäätiin jumiin. Bussi oli siis junan (mutta vaan Ranskan puolelta) ja koulubussin korvaus ja kyytin päästiin ilmaseks. Sitten oli vuorossa seuraavia maisemia 2 tunnin ajan ja jotenki se sydänki taas lämpeni Ranskalle.



Jee täällä on kevät ja kohta kaikki alkaa jo vihertää ja voinki unohtaa kaikki villapaidat kaapin perille ja vaihtaa balleriinat jalkoihin.

matka Suomeen

Tultiin tänne hiihtolomalle nauttimaan talvesta, siitä oikeesta. Matkaan lähettiin viikko sitte barcelonan kautta jossa vietettiin yksi yö ihan varmuuden vuoks että varmasti ehittäis seuraavan päivän koneeseen. Kerran myöhästyttiin helsingin koneesta Barcassa ja sen jälkeen oon saannu hirveet traumat siitä ja oli ihan paniikissa ja juoksuvamiudessa koko ajan ennen koneeseen nousua. Perpignanissa oli mukavavat 17 astetta mutta tuuli oli taas vaihteeks sen verran kova ettei mun kotimatkasta pyörän kanssa oiken tullu mitään. Vähän ennen kello kahta suunnattiin juna-asemalle, jonka Dalí oli tituleerannut maailman keskustaksi.

Juna-asemat on mun mielestä kivoja paikkoja toisin ku lentokentät joita vihaan. Joo viha on aika kova sana mutta oikeesti ahdistun heti lentokentälle astuttaessa, kaikki kyyneleet, jäähyväiset tylsistymiset, ja koneeseenehtimis-stressit ovat jättäneet aika pahat traumat ja lihasmuistiinki on jotenki jäänny reissuissa rähjääntyny kroppa ja epämukavat ja kuumat (painavimmat) vaatteet. Kai sellanen välitila elämän vaiheiden välillä vois olla ihan positivinenki hetki, kun tietää että joku osa elämästä loppu ja uusi alkamassa, mut ite en oo oppinu vaan nauttimaan siitä varsinki ku on aina yksin. Tosta kyllä varmaan huomaa että yleensä matkustelen junalla tai bussilla ja sen takia niiden asemilla tunnen sellasta mukavaa kipristelyä vatsanpohjassa ja suu on koko ajan hymyssä.

Tuolla oli niin mukava valoki kun se siivilöity lasikaton läpi pehmeenä ja junan äänetki on nii lepposia.. Tossa alapuolella näkyy vielä toi Dalín maalama katto ja tosiaan maailman keskukseks se tätä asemaa kutsui koska asui Figueresissa eli noin 100 Perpignaninsta etelään Espanjassa ja täällä oli se lähin iso juna-asema josta kiskot veivät Pariisiin ja sieltä muualle maailmaan. (Barceloonaan hän ei suostunut menemään, vaikka se olisi lähempänä ollut koska oli Francon puolella ja Barca ei)

Liput me ostettiin SNCF:n sivuilta helposti ja tulivat postissa kotiin parissa päivässä. Me otettiin vähän halvemmat liput joiden takia sitten pysähdeltiin joka pikku kylässä Ranskan ja Espanjan puolella ja ei kyllä tippaakaan haitannu vaikka se sen neljä tuntia kesti mutta samalla sai ihailla välimeren rannikkoa, minikyliä, vanhoja katalonialaisia pappoja ja mummoja ja salakuunnella niiden juttuja. Junaliput maksoivat vähän alle kakskymppiä kun yhtä nopeella bussilla joutuu pulittamaan noin kympin enemmän.


Espanjan puolella ekassa kylässä vaihettiin junaa ja oli hassua kun yhtäkkiä pitikin taas miettiä ettei ihan kaikkea höpötä ku Ranskassa saa papattaa espanjaks mitä lystää. Ja noi maisemat oli vaan jotain niin uskomatonta oli vuoria ja rannikkoa ja viiniviljelmää (mä rakastan niitä mustia käppyröitä talvella) ja kauniita vanhanaikasia kaupunkeja. Ja plussaa oli tietty jätti ikkunat ja aurngonlasku.


Barceloonaan saavuttiin joskus kasin aikaan ja aika rutiinilla seikkailtiin metrossa ja löydettin hostellille. Oltiin otettu feet up yellow hostel juna-asema Santsin ja Barcan kotiareenan Camp Noun välistä että seuraavana aamuna olis helppo (ja nopee) päästä juna-asemalle lentokentän junaan. Ympäristö yllätti tosi kivasti ku ei ollu mitään turistiutopiaa (joka välillä alkaa pännii Barcassa) vaan halpoja ruokapaikkoja ja ihan oikeita katalonialaisia. Mustekalalonkeroiden, ranskisten ja salaatin jälkeen otettiin metro ramblalle ja köpöteltiin vähän siellä ja barrio goticossa, yritin ettiä yhen friisin jota oltiin opiskeltu keskiajan taidehistorian tunneilla mutta tietenki just se oli korjailun takia peitetty. Näköjään ainoa kuva jonka onnistuin näppäämään oli uudesta corte inglesestä (ite en ainakaan viime kerralla huomannu) placa catalunyalla.

Seuraavana aamuna suunnistettiin parin korttelin päähän ihailemaan, no mitäs muutakaan ku Camp Nouta eli sitä FC Barcelonan kotikenttää. Vähän karu toi oli ulkopuolelta verrattuna Buenos Airesin Boca Juniorsien Bonboneraan joka oli ilosen keltasininen (Seki tuli nähtyä vaikka fudis ei henkilökohtasesti hirveesti kiinnosta mutta tietenki nautin ku näen kuinka toiselle se tuottaa iloa) Pancho olis kyllä sinne mielummin mennyt ihan katsojana ku turistina mutta ehkä ens kerralla sitten. On toi kyl aika hienoo että asuu kahen tunnin ajomatkan päässä noin kivasta kaupungista.



Areenaa ihastelemasta suunnattiin aamupalalle josta löytyki lisää fudisjuttuja ku Alexis Sanchez oli päässy taas lehteen joka on siis Chileläinen jalkapalloilija joka on pelannu melkeen vuoden jo Barcassa. Ainaki haastatteluista on jäänny tosi symppis kuva pojasta joka varmaan yli kakskymppinen koska se aina höpöttää niin innostuneesti ja pöhkösti sen tarinoita ja Chilessä sitä kutsutaan niño maravillaksi eli ihmepojaks :) Chilessä lähes kaikki maajoukkueen pelaajat on lähtösin aika köyhistä oloista ja vaikka muuten siellä yhteiskunta on jakautunu rikkaisiin ja köyhiin mutta näitä fudisihmeitä rakastaa koko kansa. Fudiksen MM-kisojen aikana telkkarissa näytettiin kaikkia haastatteluita ja elämän tarinoita joista aika monet on aika sydäntä riipasevia, kuinka ne on lähetetty yksin asumaan Santiagoon 8-vuotiaina että niistä tulis joskus tähtiä ja kuinka ykski aina tuulettaa sen takia laittamalla käden puhelimeks korvalle, merkkinä äidilleen että se soittaa sitte taas illalla miten meni. Maagisen realismin valtakunnassa rakastetaan ryysystä rikkauksiin tarinoita missä kaikki on mahdollista ja fudiksessa niitä löytyy aina.


Jep takas aiheeseen ja Barceloonaan. Hostelli ei ollu mikään hirveen mukava eikä henkilökunnastakaan jäännyt hirveän positiivistä mielikuvaa. Sänky 8 hengen dormissa makso 9 euroo yö, joka on kyllä halvimpia Barceloonassa, sänky oli kova ja helui kun minä tai alapuolella oleva kaveri kääntyi, lukon kaappiin olisi voinut vuokrata 3 eurolla ja aamupala 2,5 (noi kaks edellistä on mun mielestäihan naurettavaaa) ja aamulla hampaiden pesun jälkeen dormiin palatessa vanhan viinan kostea löyhkä oli kyllä jotain aika kauheeta. Toisaalta en mä hirveesti enempääkään odottanu joten toi oli ihan ok yheks yöks varsinki ku lokaatio oli niin nappiin. Silmäpusseja oli hyvä hoidella kahvilla vaikka vähän epäilytti tilata perusespanjalasita ruokaa kiinalaiselta omistajalta mutta kahvi oli tosi hyvää ja mun bikini americano (toi leipä) tosi maittavaa, ilonen asenne ja hymy sai meidätki vielä paremalle tuulelle.

Sitte lähettiinki lentokentälle josta lähti airbaltic Riikaan ja sieltä toinen Helsinkiin. Voin kyllä suositella tota airbalticia jos Barcelooonaan on menossa kun sieltä oon löytäny halvimmat hinnat ja se käyttää isoja lentokenttiä. Niillä on kai aina toi välilasku Riikassa mutta ainaki pääsee jaloittelemaan eikä toi 5 tuntia matkasta Hki-Bcn oo paha. Suomessa meitä odottikin hirveet kinokset ja uusi "koti". (laskeuduttiin myöhään illalla mutta alla oleva kuva on eka kuva Suomesta)

P.S. tosiaan tää blogger on kiukutellu aika pahasti ja ranskassa meijän nettiyhteys kans. Tätäki oon kuvia ladannu jo 4 pvän ajan ku aina välillä tää ilmottelee virheitä ja jotku toiminnot ei ollenkaan toimi vaihdoin sitten vanhaan bloggeriin ja nyt toimii jotenkuten mutta toi kuvien latailu ja koot on kyllä aika karseita... jospa tää ny tästä.

talvi tuli kylään

Ennen ku päästään lumikuviin etelä-ranskasta kerron vähän kuulumisia. Mulla on jo viikon ollu hirvee väsymys ja toi kylmyys ei oo kyllä auttanut yhtään sängystä ylös pääsemisessä. Kaiken lisäks ku lupauduin tekemään vapaaehtoisena suullisen esityksen antiikin kreikan arkeologian tunnille on vähän lamautunu olo, kaiken lisäks kyseinen proffa ei oo mistään mukavimmasta päästä. Vapaa-aikana on enimmäkseen keräilly voimia ja lämpöä sängyn pohjalla mutta onneks torstaina "juhlitiin" meijän vuosipäivää ja sain ihan luvalla lillua kylvyssä ja katella leffoja (kuinka mahtavaa on et langaton toimii kylppärissä!!!) Pancho yllätti mut ruusulla ja uskaltautu kokkaamaan siperiaan (meijän keittiö on saanu uuden lempinimen). Illalla käytiin leffassa kattomassa Detachement, joka kertoo opettajista amerikkalasessa kunnanlukiossa. Leffa oli hyvä mutta välillä meni vähän överidramaattiseks, niinku american history X joka on samalta ohjaajalta. Vähän nauratti ku ens viikkolla Pancho on menossa työharjotteluun lukioon mutta eiköhän ne teinit siellä pikku Ceretissä vähän paremmin osaa käyttäytyy.

Muuten viikko ollaan aika tiivisti vietetty sisätiloissa ja mä jätin pyörän parkkiin täks viikoks. Jep kyllä ne Siperian tuulet yltää tännekki asti, onneks ollaan kyllä välttytty pahimmalta eikä tällä oo ollu ku noin 0-5 astetta plussaa päivisin mutta se yhdistettynä mistralin tuuliin (okei ne kai puhaltelee Marseillessa mutta niin on Perpignanki tunnetti kovista puuskistaan) niin kyllä tuntuu jo talvelta. Onneks saattiin tukittua noi tuuletus aukot ni loppu se ainainen tuulien sinfonia ja kettiöönki loppu suora tuuleminen mutta silti siellä on noin 7 astetta jatkuvasti. Ulko-ovi (joka on ihan vino tietysti) ehitiin jo tukkia ennen joulua tollasella hienolla harjalla ja sellasilla eristöintiteipillä. Ja meillähän on vielä edistyksellisesti tuplaikkunat jotka oli uusittu viime vuonna.

Välillä tietty vähän naurattaa ku nää kauhistelee että ompas kylmä ku mittari laskee sen kymmenen asteen alle ja meijänki alue on julistettu nyt hälytystilaan, mut oikeestihan tää tilanne on ihan hirveä. Kaikki itsestään selvyydet kuten hyvin ersitettyt talot, talvirenkaat, lämpimät talvivaattet, talvikengät, halpa lämmitys puuttuvat täältä ja aina ei löydy rahaakaan niiden maksamiseksi. Suomessa ei myöskään ole (ainakaan hirveesti eteläeurooppaan verrattuna) kadulla asuvia ihmisiä tai eläimiä.

 

 Täällä vasta vähän aikaa sitten satoi ensilumi eikä taida pysyä tuokaan pitkään maassa tai katoilla. Vaikka kiva on lunta täälläki nähä toivottavasti kuitenki ilmat lämpenis nopeesti. Ja varsinki kahen viikon kuluttua ku pitäis junalla ja lentokoneella matkustaa Suomeen..