sunnuntai 15. tammikuuta 2012

epiphanie!

Olin ihan unohtanu jo kuvat viime viikonlopulta.Viime sunnuntaina juhlittiin loppiaista eli epiphanieta näin ranskalaisitain, oikeestihan se oli jo perjantaina mutta jostain ihme syystä se ei ole täällä vapaapäivä niin juhinta siirtyy sunnuntaille. Sunnuntaina herkulteltiin sitte galette de rois "piirakalla" joka Pancho nappas mukaansa viereisestä leipomosta, vähän kalliimpi se oli mutta kaupan galettet ei kyllä vedä vertoja kun tätä tuli maistettua. Suora käännöshän tosta oli kuninkaiden piirakka koska loppiaisena juhitaan täällä niitä kolmea itämaan tietäjää eli kuninkaita. Tossa rajan toisella puolella espanjassa lapset sai lahjansa vasta näiden kunkkujen saavuttua.


Ja tietenki piirakan mukana tule kunkun kruunu joka voittaa se henkilö joka löytää pienen esineen piirakasta vähän niiku manteli joulupuurosta Suomessa. Plus se joka sen lelun löytää saa kruunun lisäks kunnian ostaa seuraavana vuonna piirakan :)


Meijän pienen seurueen kunkku oli tietty Pancho. En ikinä öytäny manteliakaan joulupuurosta. Mutta ainaki toi figuuri oli aika hieno ja taitaa olla ihan käsin maalattu tai ainakai uutisissa ne mainosti että pienistä leipomoista ne on ihan aitoja ja että jotkut on ihan keräilyaarteita.. Tajoukset voi pistää kommentti boksiin :D nii ja ton aforismin vois vielä kääntää eli "työ on terveys".


Illalla käytiin kattomassaKaurismäen Le Havre joka on saanu tosi paljon kehuja täälläkin mutta ei oo kyllä ollu niin paljon uutisissa ku ranskalaiset leffat joilla oli ollu aika hyvä syksy. Meijän Chile-vieras opiskelee (mikäs se nyt suomeks oliskaan) videokuvausta (cinematografia) jotenki toi kuullostaa espanjaks kivemmalta ja kerto että Kaurismäki on aika pop Chilessäki. Koko seurue tykkäs tosi paljon oli hauska bongailla suomalaisia juttuja leffasta. Mua vähän epäilytti että miltä ranska kuullosta vähäsanaisena ja "tönkkönä" mutta hyvin se istu.


Pakko vielä esitellä pe ja la ostokset ku oli niin machy-machyt. Ekaks perjantaina iski valko-harmaa linja, 3 valkosta tuotetta ja 3 tasan samaa harmaata olevat tuotteet ja seuraavana päivänä oliki vuorossa unaset tavarat ihan samaa sävyä (toi beessi peitto on mukana että erottaisitte tavarat toisistanne).Juu että sellasta

lauantai 14. tammikuuta 2012

canet plage en hiver

maanantaina lähettiin tuulettautumaan rannalle ja samalla vähän kierrätettiin Chilekaveria lempipaikossa.. Mulla oli ollu aamulla neljän tunnin hissan tentti ja olin nukkunu tosi huonosti ni olin tosi väsyny mutta vähän sellasessa ylipirteessä olotilassa juoksentelin ympäri rantaa ja keräilin simpukita. Löysin tosi paljon sellasia jossa oli pieni käytännöllinen reikä joita voin sitte käyttää kaikkiin askarteluihin. Lähettiin matkaan vasta kolmen jälkeen ni oltiin missattu kaikki reittibussit hienoimille rannoille ni köröteltiin tavisbussilla lähimmälle rannalle jonne ehittiinki just hyvin ennen auringonlaskua.


Yleensä tää ranta on meijän viimeisin vaihtoehto ku se on aina niin täynnä ihmisiä ja ei niin iso ku argeles tai niin nätti ku collioure. Tällä kerralla ei ollu kyllä mitään valittamista ku ranta oli ihan autio ja sai olla ihan rauhassa. Kaikki koulujutut kyllä unohtu nopeesti ku pääsi tonne hengittämään, perpignanissa on välillä nii ahtaan tuntusta ku ei se ilmakaan nii hirveesti kulje pikku kujilla ja kaikki on niin täyteen ahdettua. Ilmakaan ei ollu huono ku aurinko lämmitti ihan mukavasti noin tammikuun lämmöks. Täällä on muutenki ollu tosi lämmn talvi eikä oo kertakaan tullu ikävä punasta duffelia, kämpänki lämpötila on pysyny 19asteessa ilman lämmitystä.


Jep ei se väsymys ja stressi näy ollenkaan naamalta :)


Viimeiset auringon säteet aaltoihin. Santiagosssa ikävöin ihan hirveesti merta tai ihan mitä vaan vesielementtiä varsinki kesällä mut ihan muutenki musta on ihana kävellä rannalla talvellaki ja nauttia yksin olosa merenkohinasta. Oikeestaan oon aina asunu merenrannalla patsi Santiagossa ni kai siihen on jotenki tottunu.


Täällä välimeren puolella kun ollaan ni ei ikinä nähdä ku aurinko laskee mereen vaan aina Canigou-vuoren ja talon taakse. Vois yrittää joskus päästä rannalle aamuauringon aikaan mut noi  bussien aikatalulut kyllä vähän vaikeuttaa asiaa.


Oli kiva päästä ottamaan kuvia kun on ollu niin liimattuna kirjoihin viimeaikoina ja varsinki ku valo ja maisemat oli niin herkulliset. En oo värejä ollenkaan saturoinu ja silti toi meren väri on niin lumoava, aina tulee otettuu kuvia rannalta vaan kesällä ku aurinko tulee suoraan ylhäältä ja kovaa..



Ja toi valon väri on niin nätti, kaikenlisäks että paikan päällä on kaunista nii  kuvista näkee vielä enemmän eron normaali valoon ja kyllähän se ihan siitäki johtuu miten kamera tallentaa sen valon ärin varsinki ku on vähän pidempi valotusaika. Noi varjotkaan ei oo nii kovia auringonlaskun aikaan.


Mä en vaan voi lopetaa tota meren ihalua, se heijastaa ni nätisti tota valoa.



Sellasia maisemia tällä kertaa, seuraavana päivänä, joka oli vapaapäivä, käytiin vielä Colloiuressa ja siitä pistänki seuraavaks kuvia..

tiistai 10. tammikuuta 2012

tenttiviikot

Meillä alkoi tentit heti tammikuun ekalla viikolla ja jatkuu edelleen. Yli puolet on takana ja kolme jäljellä joista yks on kirjastokoe (varmaan ihan vaan sen takia että saatais ees jostain pisteitä kompensoimaan muita tenttejä), esihistorian arkeologia ja englanti. Viimiset neljä viikkoo, on ollu tosi stressavia ja eikä olla ees päästy ulos kotoota, tietty jouluaatto ja uusvuos otettiin rennommin. Opiskelu pyörii mielessä 24/7 myös yöllä yleensä noin klo viisi alotan kokeisiin kertaamisen, siis unissani, jolloin vaan toistelen sanoja.


Ekat kaks koetta oli taidehistoriaa ja tehtävänä oli kuva-analyysi jotka meni ihan hyvin ja paineki alko vähän helpottamaa kun huomas ettei ne kysymykset niin vaikeita ollu. Vähän tyhmiä virheitä tuli sinne tänne mutta oli se paniikki aika kova. Nää kuvat otin niiden kokeiden jälkeen ku opiskelin keskiajan arkeologiaa.

 Pancholla oli jo kokeet loppunut mutta mulla vasta urakka alkamassa. Ihmeen nopeesti kello käy ku sitä valmistuu huomiseen tenttiin. Onneks seki tentti meni ihan hyvin vaikka sinä päivänä aloinki vähän epäröimään läpi pääsemistä kun täällä on eri arvostelu systeemi ja mun kirjotus nyt ei niin hirveen rikasta ole. Noh sen näkee sitte ku tulokset julkistetaan. Vähän epävarma olo on kummiski kun ei oo ennen arvosteltu Ranskassa tai yliopistossa.

Neljän tenttiputken jälkeen olinki sitte varmaan vähän väsyny että vasta aamulla tajusin että olinki lukenu modernin historian tenttiin enkä "nyky"historian tenttiin... Onneks kummiski huomasin sen kotona, että ehin selata tärkeimmän vuosiluvut. Olin mä näköjään luennoillaki kuunnellu ku tarinoin napoleon kolmosesta ja eri hallitusmuodoista 1800-luvulla, yks neljän vuoden ajanajakso kyllä unohtu :(

Sunnuntaina lepäsin, ja maanataina olikin sitten se tentti johon olin jo torstaina lukenut. Ja vaikka nyt oli tieto hyvin päässä väsymys ja naapurin hajuvesi kyynelkaasu lamaannutti aika pahasti ja tarinoin vähän liikaa alkuun eri yhteiskuntaluokista ja neljä tuntia ei sitten ihan riittänytkään. No kohta ne on ohi ja kevätlukukausi vaikuttaa helpommalta, ainakin meillä on vähemmän aineita.
Lauantaina meille tuli kaveri Chilestä vierailemaan niin ollaan päästy vähän tuulettautumaan. Käytiin tänään ja eilen rannalla ja oli kyllä niin ihanaa kävellä autiota rantaviivaa pitkin kuunnellen aaltoja ja ihaillen auringonlaskua.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

aikuisten jouluaatto!

Vielä ehtii pistää joulukuulumisia :) Me oltiin päästy jo lomalle viikkoa ennen joulua ja viikko meni aika nopeesti opiskellessa ja levätessä (viimiset viikot yliopistolla oli ollu aika kovia varsinki ku olin flunssassa) torstaina oltiin käyty shoppailemassa ruokakaupassa ja kodintavaraliikkeissä "joululahjoja" kotiin. Tais olla muuten kämmpä joka sai eniten lahjuksia :) Ostettiin mm. digiboxi, erillaisia eristeitä oviin ja tiivisteitä keittiöön ja vessaan, lämpömittari, kello, jouluvalot, lautasia, viinilaseja ja muuta pikku juttua keittiöön. Joo talviviimat on tullu tännekki ni piti vähän noita vinoja ovia eristellä ku tuulen sinfoniat vaan vinkuu. Ajateltiin paketoida noita ja säästää aattoon mut olihan se telkkari saatava toimimaan..

Lauantai-aamuna sai sitte vihdoin avata vikan luukun ja Pancho vähän petty ku aikasemmin se oli löytäny kultarepun (tuohikontin) ja muuta hauskaa ja nyt sieltä tuli perus jeesuslapsi. Kai noita partiolaisen kalentereita on tullu availtua sen verran et tietää mitä sieltä tulee, vaikka tänä vuonna petteri ei saanukkaan punasta nenää vaan vauvan!

Sitte lähettiin vielä ulkoilemaan ja hakemaan viinejä, joulumuscatia (tosi makee valkoviini aperitiivi) ja punkkuu että sain keiteltyy glögiä (josta tuli pahaa vaikka kaikki meniki alas). Ulkona oli aika lämmin päivä noin 19°C, mutta tuuli oli aika kova. otettiin kuvia ihan kämpän viereltä niin näkyy vähän asuinaluetta. Mua on välillä vähän surettanu ku ei asuta missään "asuinalueella" vaan vähän niiku sydänkaupungin ja juna-asemanvälissä ja ovesta astuu suoraan kauppakadulle ja ihmiset tujottaa että mistäs tähän tupsahdit. Kauniita noi rakennukset on ja siistiä mut puuttuu sellanen "korttelifiilis"


Noi mun hiukset on venähtäny ihan uskomattomiks ja ilmekki on tosi ihana ku joku ukko siinä tuijotteli taustalla ja tajusin et pyysin taas ttaa kuvaa vastavaloon..


Aattoiltaa vietettiin ekaks skypen välityksellä perheen kanssa ja sitten syötiin lohta, pariisin perunoita ja papuja! Täällä noita lohitarjouksia ei oo mut jouluna pitää syödä vähän paremmin :D jälkkäriks oli valkosuklaamuffinseja ja oma tekemiä pipareita. Sitte avattiinki lahjat vaikka ekaks yritinki huijata Panchoa että Suomessa meillä on tapana avata klo kolme iltapäivällä.. Mä sain valokuvakirjan Roussillonin alueesta ja tennarit jee :) Pancholle tuli lompakko, kalenteri ja "temppunaru" ku edellinen ei päässy lentokenttä tarkastuksesta läpi. Meillä oli tosi kivaa vaikka vähän liian aikuiselta tuntuki viettää ihan kahestaan..

lauantai 7. tammikuuta 2012

ulkosuomalaisen pipariohje

Jouluna sain päähäni tehdä pipareita koska Pancho yllätti mut haaveilemasta netissä pipareista ja kysy että aijonko mä leipoa noita jouluks. Olin aina luullu että se olis jotenki hirveen vaikeeta tehä ja siks en ollu ikinä yrittäny aikasemmin vaikka muuten kokeileni kaikkea uutta keittiössä. Löysin joltain leivontafoorumilta ohjeen mutta ongelmahan oli kun eihän niitä kaikkia aineksia niin vaan löydy täältä Ranskasta niin hakkasin neilikannuppuja vähän pienemmiksi ja kuumetelin sokerivesi-seosta siirappiseksi.

4,5 dl sokeria
3 munaa
400 g sulatettua margariinia
1 dl siirappia
2 tl kardemummaa
2 tl neilikkaa
2 tl kanelia
3 tl soodaa
3 dl perunajauhoja
10 dl vehnäjauhoja

Vähän soveltamalla sain kuitenkin jonkinlaisia pipareita aikaseksi jotka olikin itse asiassa aika hyviä, vähän makeempia ja vaaleempia (paitsi palaneet) kuin kaupan mutta ainaki sain joulumielen niistä meille molemmille! 

p.s niin siis tossa vaiheen  3 ja 4 välissä heitin jauhosekoset taikinaa mukaan :)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

kuvia vuodelta 2011

 Oon kirjoitellu aika huonosti kuluvana vuonna ja aika monta juttua on unohtunut blogista. Alkuvuosi matkoineen on aika hyvin käsitelty mutta sitten kesäkuun jälkeen ei ole tullut kuvia hirveästi. Joten nyt tulee vähän täyttöä aukkoihin.

Ennen lähtöä Ranskaan kävin Even ja äidin ja pikkuveljen kanssa kakkukahveilla.

 Ja mökilläkin piti ehtiä käydä ennen maastamuuttoa, harmi vaan että kamerasta loppui akku heti alkumatkasta. Onneks sain ikuistettua jostain matkavarrelta kauppakeskuksesta heviairobicciä :)
 Elokuussa juhlittiinki mun 23-v synttäreitä ja nähtiin vikaa kertaa sukulaisia..

Parin viikon maahantulon jälkeen löysinkin meille ekan oman kämpän!



Lokakuun eka päivä loikoiltiin rannalla viimeistä kertaa vuonna 2011.
 Panchokin oli jo päässyt Ranskaan asti

Ekat kolme kuukautta yliopistolla meni tosi nopeesti totutellessa kieleen. Ekoina viikkoina ei energia riittänyt mihinkään muuhun, kun pääsin yliopistolta kotiin ja ruokaa vatsaa niin alkoikin jo uni tulla ja nukkumaan meno aika olikin noin klo 20.00 Myös päätä särki pitkien päivien jälkeen ja muutenkin oli hirveä määrä asioita hoidettavina ja paperisotaa kelan ja yliopiston kanssa. Elämä oli aika kiireitä ja kämppäki näytti just siltä.

 Jossain vaiheessa alkoi jo helpottamaan ja päästiin uloskin ihan muuten vaan kiertelemään.
 Lähettiin kiertelemään toreille ja bongattiin sadonkorjuunlopun juhlijoita
 Ja kaiken maailman ihmeteltävää ja haisteltavaa.
Lokakuun lopussa olikin Halloween ja mun tekemät "naamiaisasut"


Seuraavana aamuna ihasteltiin maaseutua ja tehtiin pieni kävelylenkki Ceretissä.
 Sieltä löytyi valkoisia ratsuja..
 Ja linnakin.

 Marraskuussa koettiinkin aika huimia rajuilmoja ja yliopistokin suljettiin päiväksi rankkasateiden vuoksi. Välillä se aurinkokin paistoi ainakin meidän ikkunaan.

Käytiin myös kiertävässä huvipuistossa ja maailmanpyörässä ihastelemassa Perignania yläilmoista.

Ja herkkujakin tuli maisteltua, maistoin ekaa kertaa sellasta sokerikuorrutettua omenaa.

Syksykin oli tänne etelään ranstautunut ja lehdetkin alkoivat tippua plataanipuista..

Tekonurmikolle (aika nätti)

Sitten alkoikin joulukuu ja loma  stressaaminen kokeista. Ja muistin tän blogin ja aloitin uudelleen kirjottelemisen (vähän huonolla menestyksellä mutta toivottavasti vuosi 2012 tois vähän lisää puhtiä tähänkin hommaan)

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

uusi vuosi Perpignanissa

Meidän uusi vuosi sujui aika rauhallisesti, tiedettiin jo etukäteen viime kerrasta ettei täällä mitään huimia uudenvuoden bileitä ole eikä edes ilotulituksia. 
Myös ens viikolla alkavat tentit hillitsivät meijän juhlasuunnitelmia ja kieltäydyttiin parista kutsusta että aikaa jäisi enemmän lukemiseen. Vietettiin iltaa ekaks kotosalla kuunnellen uudenvuoden konserttia telkkarista ja syöden pipareita, nautiskeltiin ysin aikaan kunnon pihviateria ja varttia vaille h-hetkeä hipsittiin ulos.

 Vuosi vaihtui ilman suurempia juhlintoja, vieressä pari istui bussipysäkillä, pari autoa tööttäili ja nähtii illan ainoa ilotulitus. Jatkettiin matkaa saman kiron eteen korkaamaan skumppa kuin viimeksiki ja pohdiskeltiin tulevaa ja mennyttä vuotta. Joitakin ihmisiä kulki ohitse ja kun toivoteltiin hyviä uusia vuosia niin vastaukseksi naureskeltiin että joo vaikka ihan luuserivuodenvaihdehan tää on ja yks toinen tuli pyytämään nenäliinaa ja lopuks pesi vertavuotavan kätensä suihkulähteessä.  Jatkettiin matkaa vielä mutta vastaan tuli vaan lisää epämääräistä porukkaan niin luovutettiin ja lähettiin kotiin. Ei kyllä ollutkaan mitään odotuksia niin ei joutunut pettymäänkään vaikka vähän oudolta saattaa illan kulku kuullostaakkin. Ehkä me päästään ens uudeks vuodeks jonnekki jossa sitä jopa juhlitaan :D HYVÄÄ UUTTTA VUOTTA 2012 KAIKILLE!