tunnustuksia ja irkkikuvia

Blogi on vähän jumittanu näin lukuloman yhteydessä eikä inspistä oikeestaan löydy kun viettää 24/7 tenteistä stressaten ja välillä jopa opiskellen. Kaiken lisäksi mulla on pari juttua jo puoliksi valmiina julkasua odottaen mutta jokin niistäkin mättää. Onnekseni sainkin Annikalta tunnustuksen ja käskyn paljastaa itsestäni 7 totuutta ja pääsin tenttikirjoja pakoon. Kunnon narsismi- ja itsestään höpöttely tuokiot aina piristää mieltä ja koska en pelkkää tekstiä halua kirjoittaa kruunaan postauksen vielä vaihtarivuoden irc-galleria kuvilla ettei nyt liian tosissaan oteta. Tämä tunnustus on varmaan kiertänytkin jo kaikissa blogeissa joita haluaisin itsekkin palkita niin jääköön tämäkin tähän.

1.Niinku Annikakin harrastin aktiivisesti partiota 6-vuotiaasta 17 kesäseksi ja vaihtelevasti senkin jälkeen. Tapasinpas poikaystävänikin siellä kun Chilessä halusin kokeilla minkälaista partio olisi toisella puolella maapalloa. Viime vuosina harrastus on jäänyt vähän sikseen mutta mun mielestä se kuuluukin olla vähän nuorempien harrastus eikä kukaan sinne edes tällasia vanhoja pieruja kaipaa. Kaipuu metsässä elämiseen on kuitenki kova aina välillä ja ties mitä Canigoun vallotuksia vilisee mielessä. Viime aikoina inspis on tullut telkkarista ja ainoo sarja mitä ranskaksi dubattuna jaksan seurata onkin man vs. wild (jooo olen joku 5 vuotta myöhässä) ja telttakin olis, toi toinen osapuoli ei ole vaan vielä tarpeeksi motivoitunu.



Chiloella partioleirillä 2006 kesällä

  2. Sain pienen identiteettikriisin syksyllä kun löysin "ulkosuomalaiset" blogit. Olin vaihtelevasti pitänyt jo vuoden verran omaa blogiani yllä kunnes eksyin Eveliinan blogiin ja sieltä edelleen. Olin aika kauhistunut ekaks, onhan se aika pelottavaa yhtäkkiä löytää samanlaisia tyttöjä joilta löytyy samanlaista matkustushistoriaa ja kaiken kukkuraksi se ulkomaalainen poikaystävä. Mä olinki sarjatuote, kuuluin johonki genreen, en ollutkaan ainutlaatuinen. Alkujärkytyksen (ja poikaystävän vaakuttelun) jälkeen ymmärsin kuitenki olevani yksilö, ihan oma itseni ja kuinka kiva oli lukea juttuja joihin pystyi täysin samaistua ja huomata ettei ole yksin.



Kolme viikkoa ennen vaihtarivuoden loppumista Isla Negrassa

 3.Yksi tärkeä syy blogin kirjottamiseen on suomenkielen ylläpito. Eihän se varmaan koskaan kokonaan unohtuisi mutta mun mielestä se onyt vaan on hirveen noloa kun ei sitä enää puhukaan niin rikkaasti tai se tulee väenvängällä suusta ulos. En mä nyt kielipuoli halua kaikissa osaamissani kielissä olla. En ole ikinä tuntenut intohimoa kirjoittamiseen ja äikässäkin numerot pyörivät seiskasta kasiin. Lukion viimeisellä luokalla sain kuitenkin lukihäiriöisen leiman papereihin joka auttoi ymmärtämään ettei ne mun jutut ehkä nyt niin huonoja ollukkaan ja kirjotuksistakin tuli muutamaa pistettä vaille E.



Koulussa kopioimassa historian tuntia alkuperäisasukkaista (miks mä muistan tän?!)

  4. Olen laiha eikä numero puntarissa ole muuttunut 7 vuoteen. Ja tästä asiasta saan aina ulkomailla kuulla ja sitä selitellä. Chilessä sain aina saarnan hostäidiltä kuinka en muka syö koulussa (hah mähän aina valitin ku ne oli niin pieniä annoksia) ja koska olen liian laiha ja katseita ja kysymyksiä muilta tytöiltä miten pysyn niin laihana. Eilenkin kaverit pohti noin puolen tunnin ajan jos nyt ostais sen nutellapaninin vai ei... Mä pysyin vaan hiljaa ku olin porsastellu oikeen olan takaa lomilla ja esim. syöny aamupalaks lettuja hillolla, kermalla ja tietty sillä nutelalla, vetäny lähes joka toinen päivä uunituoretta patonkia voilla (ei se mun vika ole että Ranskassa margariini on roskaa) ja eihän siellä boulangerilla voi käydä ostamatta pain de chocolateja (niinku croissantteja mutta erimuotosia ja suklaalla täytettyjä) ja kun niitä saa neljä kahella eurolla ja matkalla kotiin menee kummiski yksi ja kun nyt suklaasta tuli puhe niin myös noin 3 levyä sulkaata ku ne nyt vaan myy niitäkin perhanaisia isoissa pakkauksissa halvemmalla, niin ja eilisen huipentuma oli kun Pancho kokkaili sitruunapiirakkaa harjotuspaikalleen ja mä sain mässäillä raa'alla marengilla, leche condensadalla. Joo äiti kyllä me oikeetaaki ruokaa ollaan syöty, vaikkei tolla energia määrällä varmaan tartteiskaan. Että silleen, tulkaa vaan kysyy niitä laihdutusvinkkejä mä vastaan että luonnoikku ja geenit.



San Cristobalilla vuorella ihailemassa Santiagoa auringonlaskun aikaan 


5. En voi juoda kahvia. Mä olen varmaan jotenkin herkkä kofeiinille ja kahen mukin jälkeen, mulla pimenee silmissä, pipo kiristyy, sydän hakkaa tuhattaa ja sataa, kädet hikoo, ahdistun ja muutun säikyksi. Henkisesti olo on kun jollain narkkarilla puutteessa ja se näkyy myös ulospäin, en ole hirveen mukavaa seuraa, Pancho onkin kieltänyt multa kahvin koska ei vaan kestä mua sillon. Kaikesta tästä huolimatta juon kahvia, se on niiin hyvääää, mutta yritän rajoittaa sitä siihen yhteen annokseen tai valitsen kofeiinittoman vaihtoehdon. Parhaimmillani olen ku olen joutunut heräämään liian aikaisin, mulla menee vatsa sekaisin siitä ja saan pahoinvointia koko päiväksi, ja sitten kippaan kahvia kurkusta alas, ah niin hurmaavaa.


ööö joo photoshoppaustaidot oli kovat ja peilikuvat ihkui

 6. Näen aika usein painajaisia ja varsinkin pakkaamisesta ja muuttamisesta. Näissä unissa haahuilen ympäri mitäkin kaupunkia, hyvästelen kavereita ja ennen kaikkea pakkaan uudestaan ja uudestaan matkalaukkuani, tavaroitahan tietysti häviää ja lisääntyy jatkuvasti ja stressi on kova ja olen täysin aikaan saamaton samalla kun lentokone on jo lähtövalmiina kiitoradallaan. Tämä on toistuva uni onkin tosin aika helppo tulkita, muuttaminen maasta toiseen matkalaukulla on STRESSAAVAA.



näky keittiön ikkunasta, tuolla vuoren juurella sijaitsi mun koulu

 7. Olen musikaalisesti täysin lahjaton. Ala-asteella olin yksin kolmesta meidän luokan tytöstä joita ei kuoroon hyväksytty mutta silti pyrivät joka vuosi uudelleen. Joskus teininä halusin rämpyttää kitaraa mutta kun rytmitajua ei löydy ja nakkisormet ei taivu ei siitäkään oikeen mitään tullut. Chilessä hostperhe oli täysin toista maata ja sainkin nauttia klassisesta musiikista ja siskon maailman kauneimmasta lauluäänestä, muutenkin mun mielestä ei ole todellakaan valehtelua kun sanotaan että lattareilla kulkee rytmi veressä. Pieni alemmuuskompleksi on vaan normi. Onneksi kotona voin vapaasti lauleskella (kiljua, rääkkyä) ja Panchokin vaan kehuu mun kujertelevan kauniisti, taitaa se rakkaus tehdä sokean lisäksi kuuroksi.



kitarasessiot matikantunnilla

  Nyt takas stressaamaan nimittäin tentit alkaa alle viikon päästä ja kuukauden jälkeen onkin eka kandivuosi purkissa, jos en nyt joudu heinäkuun uusitatentteihin :S