tunnustuksia ja irkkikuvia

Blogi on vähän jumittanu näin lukuloman yhteydessä eikä inspistä oikeestaan löydy kun viettää 24/7 tenteistä stressaten ja välillä jopa opiskellen. Kaiken lisäksi mulla on pari juttua jo puoliksi valmiina julkasua odottaen mutta jokin niistäkin mättää. Onnekseni sainkin Annikalta tunnustuksen ja käskyn paljastaa itsestäni 7 totuutta ja pääsin tenttikirjoja pakoon. Kunnon narsismi- ja itsestään höpöttely tuokiot aina piristää mieltä ja koska en pelkkää tekstiä halua kirjoittaa kruunaan postauksen vielä vaihtarivuoden irc-galleria kuvilla ettei nyt liian tosissaan oteta. Tämä tunnustus on varmaan kiertänytkin jo kaikissa blogeissa joita haluaisin itsekkin palkita niin jääköön tämäkin tähän.

1.Niinku Annikakin harrastin aktiivisesti partiota 6-vuotiaasta 17 kesäseksi ja vaihtelevasti senkin jälkeen. Tapasinpas poikaystävänikin siellä kun Chilessä halusin kokeilla minkälaista partio olisi toisella puolella maapalloa. Viime vuosina harrastus on jäänyt vähän sikseen mutta mun mielestä se kuuluukin olla vähän nuorempien harrastus eikä kukaan sinne edes tällasia vanhoja pieruja kaipaa. Kaipuu metsässä elämiseen on kuitenki kova aina välillä ja ties mitä Canigoun vallotuksia vilisee mielessä. Viime aikoina inspis on tullut telkkarista ja ainoo sarja mitä ranskaksi dubattuna jaksan seurata onkin man vs. wild (jooo olen joku 5 vuotta myöhässä) ja telttakin olis, toi toinen osapuoli ei ole vaan vielä tarpeeksi motivoitunu.



Chiloella partioleirillä 2006 kesällä

  2. Sain pienen identiteettikriisin syksyllä kun löysin "ulkosuomalaiset" blogit. Olin vaihtelevasti pitänyt jo vuoden verran omaa blogiani yllä kunnes eksyin Eveliinan blogiin ja sieltä edelleen. Olin aika kauhistunut ekaks, onhan se aika pelottavaa yhtäkkiä löytää samanlaisia tyttöjä joilta löytyy samanlaista matkustushistoriaa ja kaiken kukkuraksi se ulkomaalainen poikaystävä. Mä olinki sarjatuote, kuuluin johonki genreen, en ollutkaan ainutlaatuinen. Alkujärkytyksen (ja poikaystävän vaakuttelun) jälkeen ymmärsin kuitenki olevani yksilö, ihan oma itseni ja kuinka kiva oli lukea juttuja joihin pystyi täysin samaistua ja huomata ettei ole yksin.



Kolme viikkoa ennen vaihtarivuoden loppumista Isla Negrassa

 3.Yksi tärkeä syy blogin kirjottamiseen on suomenkielen ylläpito. Eihän se varmaan koskaan kokonaan unohtuisi mutta mun mielestä se onyt vaan on hirveen noloa kun ei sitä enää puhukaan niin rikkaasti tai se tulee väenvängällä suusta ulos. En mä nyt kielipuoli halua kaikissa osaamissani kielissä olla. En ole ikinä tuntenut intohimoa kirjoittamiseen ja äikässäkin numerot pyörivät seiskasta kasiin. Lukion viimeisellä luokalla sain kuitenkin lukihäiriöisen leiman papereihin joka auttoi ymmärtämään ettei ne mun jutut ehkä nyt niin huonoja ollukkaan ja kirjotuksistakin tuli muutamaa pistettä vaille E.



Koulussa kopioimassa historian tuntia alkuperäisasukkaista (miks mä muistan tän?!)

  4. Olen laiha eikä numero puntarissa ole muuttunut 7 vuoteen. Ja tästä asiasta saan aina ulkomailla kuulla ja sitä selitellä. Chilessä sain aina saarnan hostäidiltä kuinka en muka syö koulussa (hah mähän aina valitin ku ne oli niin pieniä annoksia) ja koska olen liian laiha ja katseita ja kysymyksiä muilta tytöiltä miten pysyn niin laihana. Eilenkin kaverit pohti noin puolen tunnin ajan jos nyt ostais sen nutellapaninin vai ei... Mä pysyin vaan hiljaa ku olin porsastellu oikeen olan takaa lomilla ja esim. syöny aamupalaks lettuja hillolla, kermalla ja tietty sillä nutelalla, vetäny lähes joka toinen päivä uunituoretta patonkia voilla (ei se mun vika ole että Ranskassa margariini on roskaa) ja eihän siellä boulangerilla voi käydä ostamatta pain de chocolateja (niinku croissantteja mutta erimuotosia ja suklaalla täytettyjä) ja kun niitä saa neljä kahella eurolla ja matkalla kotiin menee kummiski yksi ja kun nyt suklaasta tuli puhe niin myös noin 3 levyä sulkaata ku ne nyt vaan myy niitäkin perhanaisia isoissa pakkauksissa halvemmalla, niin ja eilisen huipentuma oli kun Pancho kokkaili sitruunapiirakkaa harjotuspaikalleen ja mä sain mässäillä raa'alla marengilla, leche condensadalla. Joo äiti kyllä me oikeetaaki ruokaa ollaan syöty, vaikkei tolla energia määrällä varmaan tartteiskaan. Että silleen, tulkaa vaan kysyy niitä laihdutusvinkkejä mä vastaan että luonnoikku ja geenit.



San Cristobalilla vuorella ihailemassa Santiagoa auringonlaskun aikaan 


5. En voi juoda kahvia. Mä olen varmaan jotenkin herkkä kofeiinille ja kahen mukin jälkeen, mulla pimenee silmissä, pipo kiristyy, sydän hakkaa tuhattaa ja sataa, kädet hikoo, ahdistun ja muutun säikyksi. Henkisesti olo on kun jollain narkkarilla puutteessa ja se näkyy myös ulospäin, en ole hirveen mukavaa seuraa, Pancho onkin kieltänyt multa kahvin koska ei vaan kestä mua sillon. Kaikesta tästä huolimatta juon kahvia, se on niiin hyvääää, mutta yritän rajoittaa sitä siihen yhteen annokseen tai valitsen kofeiinittoman vaihtoehdon. Parhaimmillani olen ku olen joutunut heräämään liian aikaisin, mulla menee vatsa sekaisin siitä ja saan pahoinvointia koko päiväksi, ja sitten kippaan kahvia kurkusta alas, ah niin hurmaavaa.


ööö joo photoshoppaustaidot oli kovat ja peilikuvat ihkui

 6. Näen aika usein painajaisia ja varsinkin pakkaamisesta ja muuttamisesta. Näissä unissa haahuilen ympäri mitäkin kaupunkia, hyvästelen kavereita ja ennen kaikkea pakkaan uudestaan ja uudestaan matkalaukkuani, tavaroitahan tietysti häviää ja lisääntyy jatkuvasti ja stressi on kova ja olen täysin aikaan saamaton samalla kun lentokone on jo lähtövalmiina kiitoradallaan. Tämä on toistuva uni onkin tosin aika helppo tulkita, muuttaminen maasta toiseen matkalaukulla on STRESSAAVAA.



näky keittiön ikkunasta, tuolla vuoren juurella sijaitsi mun koulu

 7. Olen musikaalisesti täysin lahjaton. Ala-asteella olin yksin kolmesta meidän luokan tytöstä joita ei kuoroon hyväksytty mutta silti pyrivät joka vuosi uudelleen. Joskus teininä halusin rämpyttää kitaraa mutta kun rytmitajua ei löydy ja nakkisormet ei taivu ei siitäkään oikeen mitään tullut. Chilessä hostperhe oli täysin toista maata ja sainkin nauttia klassisesta musiikista ja siskon maailman kauneimmasta lauluäänestä, muutenkin mun mielestä ei ole todellakaan valehtelua kun sanotaan että lattareilla kulkee rytmi veressä. Pieni alemmuuskompleksi on vaan normi. Onneksi kotona voin vapaasti lauleskella (kiljua, rääkkyä) ja Panchokin vaan kehuu mun kujertelevan kauniisti, taitaa se rakkaus tehdä sokean lisäksi kuuroksi.



kitarasessiot matikantunnilla

  Nyt takas stressaamaan nimittäin tentit alkaa alle viikon päästä ja kuukauden jälkeen onkin eka kandivuosi purkissa, jos en nyt joudu heinäkuun uusitatentteihin :S

Prats de Mollon karnevaali

Jippii saan vihdoin laitettua nää ihanat kuvat ja tunnelmat tännekki asti! Tää Prats-de-Mollo-del-Prestin (kuinka törkeen pitkä nimi kylällä voi olla) karnevaali järjestettiin jo helmikuun alussa!! Saatiin kutsu yhdeltä koulukaverilta tulla tutustumaan sen oman kylän karnevaalimenoihin ja sillon oli vielä ilmat kylmät ja varsinkin täällä Pratsin kylässä vuorilla. Tää on ihan pienenpieni kylä ihan Espanjan rajalla ja ennen toiminut linnoutuksena josta on sotilaiden talot ja kukkulalla oleva linnoitus muistona. Toisin kuin Céretin karnevaaleissa täällä karnevaalikulkue liikkui jalan ja kaikki katsojat (ei kyllä ollut hirveästi meidän lisäksi) ja esiinyjät mukana! Oli ihan erillainen fiilis kun sai olla menossa ihan oikeesti mukana ja tallustella pikkukaduilla katalonialaisen puhallusmusiikin tahdissa. Tässä tunnelmia.

Aurinkokin paistoi mukavasti vaikka oikeesti lämpömittari oli jähmettynyt siihen viiden asteen paikoille. Ekaksi tie vei ylös aukiolle jossa edellisenä päivänä oli alkanut jo juhlatoimet kun "karhut" oli heränneet talviunilta ja rynnistäneet kylän kaduilla pelkoa naurua aiheuttaen ja välillä kaapaten uhreja jotka käsittelyn jälkeen olivatki saaneet uuden värin kasvoilleen. Me ei valitettavasti päästy koska sunnuntaina ei busseja kulje ihan tonne asti mutta onneks sillon kaksi vuotta sitten näillä samoilla leveyksillä asustellessa päästiin autokyydillä todistamaan tätäkin traditiota. Voisin siitäkin pistää kuvia tänne vaikkei ne ihan tuoreita olekkaan.

Sitten päästiinkin aukiolle tanssahtelemaan, mä kyllä jättäydyin tästä kuvia räpsimään kun ei ole noi askeleet ihan tuttuja :) Orkesteri oli takkejen mukaan saatu Gironasta Espanjan puoleta tänne puhaltelemaan katalonialaisia rytmejä. Argh mun on pakko löytää jostain tota musiikkia. Noista kuvista sentään vähän välittyy sellanen "intiimi"tunnelma joka siellä vallitsi, koska kaikkihan siellä toisensa tuntee ja koko kylä oli paikalla eikä ollu hirveesti ulkopaikkakuntalaisia mukana.

Toi on kyl tosi hauska ku pääsee ihan ryhmällä pukeutuumaan ku yleensä naamiaisissa se on vähän yksilöllisempää puuhaa mutta täällä pääseeki ihan ryhmän kanssa suunnittelemaan eikä tarvii yksin seisoa siinä pöhkössä asussa kun kaveri vieressä on ihan samanlainen. Sitten taas laskeuduttiinkin ja tanssahdeltiinkin välissä.

Toi Prats on muutenki tosi symppiskylä ja mun mielestä nää pikkukylät on just sitä oikeeta Ranskaa, siis osa sitä, näissä jotenki tuntuu olevan nii hyvä ryhmähenki ja sellanen oma identiteetti ku isommissa kaupungeissa on välillä vähän liikaa valinnanvaraa, kiirettä stressiä ja tuntemattomia kasvoja.

Sitten kierrettiinki ympyrää musiinkin tahdissa ja esiteltiin asuja, niin sitähän ne karnevaalit yksinkertaisuudessaan on :D Tossa pystykuvassa onkin itse Dalí tai ainakin melkeen, herrahan oli Figuereksesta Espanjan puoleta, mutta kataloniassahan sitä ollaan, toi punainen "smurffi" hattu kertoo sen.

Mulla kesti vähän aikaa tajuta että mita toi valkonenklaani esitti mutta keilojahan ne oli! Riehakkaat oli tanssit eikä askeleetkaan niin vaikeita ollu.

Tässä vielä mun matkakumppanit :) arvaatte varmaan kuka oli näistä se kylänasukki..

Oli muuten aika painava toi pehmolelumekko :D

Lauantai vuorilla

Tosiaan sain kutsun kaverilta sen luokse vuorille Prats-de-Molloon läheiselle luonnonsuojelualueelle hastelemaan vuoristoilmaa ja räpsimään kuvia haukoista ja muista tipuista. Torstaisin niille tuodaan raatoja ja innokkaimmat tirkistelijät tulevat jo sillon paikalle odottaen lintujen "laskeutumista". Tällä viikolla oli ollut vähän huono ilma niin linnut olivat edelleen paikalla lauanataina meidänkin saapuessa paikan päälle. Mä en olekkaan aiemmin kokeillu luontokuvaamista eikä nää mun vehkeet olekkaan oikeen sitä varten hankittu, mutta ainakin sen linssin läpi näki zoomailla vähän paremmin ja tulihan näistäki ihan hauskoja vaikkakaan en nyt näitä ihan luontokuvis kutsuiskaan :)

Sen vuoden ajan mitä Chilessä ehdin valokuvausta opiskella, ehdin aika pahasti juurruttaa itteeni sellasia "oikeita" ja "vääriä" asioita. Meidän maikat ei todellakaan meiltä kieltäny mitään näistä mutta tietenkin ekaksi pitää oppia se "oikea" tapa valokuvata ja vasta sitten voi leikkiä ja hullutella kaikilla "virheillä". Sen takia en siis kestä valkosta, puhkipalanutta, taivasta ja mielummin valitsen mustan, yksityiskohdattoman, kuvauskohteen. Juu ei musta taida tulla luontokuvaajaa. Tossa vikassa kuvassa olikin jo taivas ehtinyt kokonaan täyttyä pilvistä joten se ei nyt niin paha ole kun se ei ihan vitivalkoinen ole. Toinen ehdoton ei mulle on ollut näiden digikuvien kääntäminen mustavalkoisiksi, mustavalkofilmit vaan toimii niin eritavalla ettei se tunnu/näytä hyvältä. Okei saahan digikuvatkin värisävyjä muuttamalla lähes "aidon" näkösiksi mutta silti.  On se typerää kun ittelleen asettaa tollasia kieltoja ja sen ei takia sitten enää tee kivan näkösiä kuvia koska ne ei ole tekniikalta kunnollisia. Just joo, mä olenki siis päättäny kokeilla ihan rohkeesti ja tehdä kamalia "virheitä" jos siltä tuntuu valokuvaaminenhan on mulle harrastus ja sen pitäis olla hauskaa eikä täynnä pakotteita.

Myös maisemat oli tosi hienoja tipujen ohella ja aamulla saatiinkin nauttia auringosta. Korkealla kun oltiin oli kylmä, siis oikeesti kymä verrattuna Perpignanin 20 asteeseen. Mä olin varautunu pitkiksin ja parilla paidalla ja silti. Noh olihan tuolla vielä luntakin paikoittain ja vähän myöhemmin kun alkoi tuulikin tuivertamaan oli pakko alkaa laskeutumaan. Hihiih, tuolla lumihuippusen (pyreneet) vuoren vasemmalla puolella on Espanja.

Siellä ne kökötteli kivenpäällä. Chloé tunnisti muitakin lajeja kuin haukat mutta mun ranskan taito ei taida olla vielä sillä tasolla että olisin jotain tajunnu. Kun mä kysyn muista elukoista se mainitsi joku joka kuullosti ihan mun mielestä liskolta (lézard) mutta myöhemmin selvis että se olikin joku vuoristopukki. Joitan villikissojakin siellä pitäis kuljeskella. Muuten paikka oli ihan täynnä lehmänlantaa ja muita papanoita, eli elämää ainakin oli.

 Näitä puskia oli pariviikkoa sitten polteltu ja mekin nähtiin savua edelleen muilla vuorilla. Syytä poltteluun en saannut ja Chloékin oli soittanut palokunnalle ihmeissään josta oli vaan kuitattu että ihan tarkotuksella ovat tulessa, tuolla kun ei kai viljelläkään mitään. No ei se mitään hienoa kuvattavaahan ne oli.

Koska vuorilla hengailu jäi odotettua lyhyemmäksi jäi aikaa kierrellä kylääkin ennen bussin lähtöä, harmi vaan että ilma oli tosiaan huonontunut jo siinä määrin että sumu oli laskeutui sateen mukana kylän ylle. Ensimmäiseksi käytiin vierailemassa kylää vartioivassa châteaussa, tai oikeestaa jonkinmoinen linnoitus se taisi olla, jonne päästiin tunneleita pitkin sateelta suojassa. Siinä vaiheessa kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja keuhkoihin sattui (?!) tajusin oikeesti kuinka korkeella oltiin hassuahan on että jaloissa ei tunnu ollenkaan ja sykekin tasaantuu ihmeen nopeasti. Ei me sinne linnaan sisälle päästy mutta ainakin päästiin ihailemaan heppoja ja siis se kylä on oikeesti noin pieni mitä kuvassa näkyy miinus parikymmentä taloa kummaltakin puolelta.

Kylä, jep en jaksa toistaa sitä koko nimeä, on pienuudestaan huolimatta tosi sympaattinen ja nätti, niin ja söpöintähän on kun koko kylä tuntuu olevan yhtä sukua ja kadulla vaihtuvat poskipusut ja moikkaukset jokaisen ohikulkijan kanssa. Niin eikä se ovikaan ollut lukossa ikinä ja vieraita ramppasi sisään vähän väliä. Kahvi jauhettiin sellasessa vanhassa puisessa myllyssä ja uuni tai takka oli jostain viime vuosisadan alkupuolelta. Hyvnhän ne toimii niin mitä sitä vaihtamaan.

Pesutilatkin olivat vielä paikallaan vaikka eihän sinne varmaan hirveästi ihmisiä eksykkään, niin ja enhän mä voinut tätä viimeistä kuvaa mustavalkoseksi voinut laittaa kun oli niin nätit värit.

Joka vierailun jälkeen Chloé toivotelee hyvää matkaa ja pyytelee anteeksi huonoa ja kylmää keliä ja toivoo etten liikaa tylsistynyt.. Uskallankohan  mä ketää Suomeen kutsua kun meillä taitaa vielä vähän kylmempää olla eikä sitä tekemistäkään nyt niin hirveesti taida löytyä :)