Lauantai vuorilla

Tosiaan sain kutsun kaverilta sen luokse vuorille Prats-de-Molloon läheiselle luonnonsuojelualueelle hastelemaan vuoristoilmaa ja räpsimään kuvia haukoista ja muista tipuista. Torstaisin niille tuodaan raatoja ja innokkaimmat tirkistelijät tulevat jo sillon paikalle odottaen lintujen "laskeutumista". Tällä viikolla oli ollut vähän huono ilma niin linnut olivat edelleen paikalla lauanataina meidänkin saapuessa paikan päälle. Mä en olekkaan aiemmin kokeillu luontokuvaamista eikä nää mun vehkeet olekkaan oikeen sitä varten hankittu, mutta ainakin sen linssin läpi näki zoomailla vähän paremmin ja tulihan näistäki ihan hauskoja vaikkakaan en nyt näitä ihan luontokuvis kutsuiskaan :)

Sen vuoden ajan mitä Chilessä ehdin valokuvausta opiskella, ehdin aika pahasti juurruttaa itteeni sellasia "oikeita" ja "vääriä" asioita. Meidän maikat ei todellakaan meiltä kieltäny mitään näistä mutta tietenkin ekaksi pitää oppia se "oikea" tapa valokuvata ja vasta sitten voi leikkiä ja hullutella kaikilla "virheillä". Sen takia en siis kestä valkosta, puhkipalanutta, taivasta ja mielummin valitsen mustan, yksityiskohdattoman, kuvauskohteen. Juu ei musta taida tulla luontokuvaajaa. Tossa vikassa kuvassa olikin jo taivas ehtinyt kokonaan täyttyä pilvistä joten se ei nyt niin paha ole kun se ei ihan vitivalkoinen ole. Toinen ehdoton ei mulle on ollut näiden digikuvien kääntäminen mustavalkoisiksi, mustavalkofilmit vaan toimii niin eritavalla ettei se tunnu/näytä hyvältä. Okei saahan digikuvatkin värisävyjä muuttamalla lähes "aidon" näkösiksi mutta silti.  On se typerää kun ittelleen asettaa tollasia kieltoja ja sen ei takia sitten enää tee kivan näkösiä kuvia koska ne ei ole tekniikalta kunnollisia. Just joo, mä olenki siis päättäny kokeilla ihan rohkeesti ja tehdä kamalia "virheitä" jos siltä tuntuu valokuvaaminenhan on mulle harrastus ja sen pitäis olla hauskaa eikä täynnä pakotteita.

Myös maisemat oli tosi hienoja tipujen ohella ja aamulla saatiinkin nauttia auringosta. Korkealla kun oltiin oli kylmä, siis oikeesti kymä verrattuna Perpignanin 20 asteeseen. Mä olin varautunu pitkiksin ja parilla paidalla ja silti. Noh olihan tuolla vielä luntakin paikoittain ja vähän myöhemmin kun alkoi tuulikin tuivertamaan oli pakko alkaa laskeutumaan. Hihiih, tuolla lumihuippusen (pyreneet) vuoren vasemmalla puolella on Espanja.

Siellä ne kökötteli kivenpäällä. Chloé tunnisti muitakin lajeja kuin haukat mutta mun ranskan taito ei taida olla vielä sillä tasolla että olisin jotain tajunnu. Kun mä kysyn muista elukoista se mainitsi joku joka kuullosti ihan mun mielestä liskolta (lézard) mutta myöhemmin selvis että se olikin joku vuoristopukki. Joitan villikissojakin siellä pitäis kuljeskella. Muuten paikka oli ihan täynnä lehmänlantaa ja muita papanoita, eli elämää ainakin oli.

 Näitä puskia oli pariviikkoa sitten polteltu ja mekin nähtiin savua edelleen muilla vuorilla. Syytä poltteluun en saannut ja Chloékin oli soittanut palokunnalle ihmeissään josta oli vaan kuitattu että ihan tarkotuksella ovat tulessa, tuolla kun ei kai viljelläkään mitään. No ei se mitään hienoa kuvattavaahan ne oli.

Koska vuorilla hengailu jäi odotettua lyhyemmäksi jäi aikaa kierrellä kylääkin ennen bussin lähtöä, harmi vaan että ilma oli tosiaan huonontunut jo siinä määrin että sumu oli laskeutui sateen mukana kylän ylle. Ensimmäiseksi käytiin vierailemassa kylää vartioivassa châteaussa, tai oikeestaa jonkinmoinen linnoitus se taisi olla, jonne päästiin tunneleita pitkin sateelta suojassa. Siinä vaiheessa kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja keuhkoihin sattui (?!) tajusin oikeesti kuinka korkeella oltiin hassuahan on että jaloissa ei tunnu ollenkaan ja sykekin tasaantuu ihmeen nopeasti. Ei me sinne linnaan sisälle päästy mutta ainakin päästiin ihailemaan heppoja ja siis se kylä on oikeesti noin pieni mitä kuvassa näkyy miinus parikymmentä taloa kummaltakin puolelta.

Kylä, jep en jaksa toistaa sitä koko nimeä, on pienuudestaan huolimatta tosi sympaattinen ja nätti, niin ja söpöintähän on kun koko kylä tuntuu olevan yhtä sukua ja kadulla vaihtuvat poskipusut ja moikkaukset jokaisen ohikulkijan kanssa. Niin eikä se ovikaan ollut lukossa ikinä ja vieraita ramppasi sisään vähän väliä. Kahvi jauhettiin sellasessa vanhassa puisessa myllyssä ja uuni tai takka oli jostain viime vuosisadan alkupuolelta. Hyvnhän ne toimii niin mitä sitä vaihtamaan.

Pesutilatkin olivat vielä paikallaan vaikka eihän sinne varmaan hirveästi ihmisiä eksykkään, niin ja enhän mä voinut tätä viimeistä kuvaa mustavalkoseksi voinut laittaa kun oli niin nätit värit.

Joka vierailun jälkeen Chloé toivotelee hyvää matkaa ja pyytelee anteeksi huonoa ja kylmää keliä ja toivoo etten liikaa tylsistynyt.. Uskallankohan  mä ketää Suomeen kutsua kun meillä taitaa vielä vähän kylmempää olla eikä sitä tekemistäkään nyt niin hirveesti taida löytyä :)