loput tammikuun joesta

 Viimeisenä pävänä Riossa kävin Modernin taiteen museossa Museu de arte moderna MaMissa. Sinnekkin oli helppo löytää vaikkakin löysin vähän liian nopeasti koska ovet avattiin vasta 13.00. Aikaa jäi kuitenkin ympäristön tukiskeluun ja ainakin yhen lempirakennuksen ihasteluun eli kaupungin teatteri josta kuva on tossa ylhäällä oikealla alla olevasta kuvasta, kuinka siistii olis ollu olla täällä niinä kulta-aikoina 1920- ja 30-luvuilla kaiken tän kukoistuksen keskellä.Nykyään kaikki on vähän rapistunut jo mutta onneksi näköjään on pikku hiljaa jo yritetty kunnostaa joitain vanhoja rakennuksia mutta suurimmaksi osaksi kun kävelee tuolla Rio de Janeiron keskustassa rakennukset näyttää vähän kummitustaloilta.
Tossa vasemmalla on se modernin taiteen museo joka on sitte vähän eri tyylikautta edustava.

Perusnäyttely  oli ihan mukava ja varsinki valokuva puoli jossa oli viimeisen vuoden aikana tutuksi tulleita nimiä ja kuvia, esillä oli myös monia eteläamerikkalaisia taiteilijoita jotka olivat ennestään tuntemattomia mulle mutta ainaki nämä nimet jäivät mieleen Tarsila do Amaral,Claudia Adujar ja Glauco Rodriguez. Tilapäisnäyttelyssä oli esillä Argenttiinalas taiteilija Luis Felilpe Noén maalauksia joihin ihastuin hetkessä. Teokset oli järkyttävän hauskoja, hihittelin itsekseni monia teoksia tutkiessani ja lähemmäs ja kauemmas juostessani. Teoksissa oli monia eri maailmoja, aiheita, teoksia teosten sisällä ja yksittäisiä tarionoita jotka sitten muuntautuikin yhdeksi isoksi tarinaksi.

Näyttelyn jälkeen kävelin rantoja pitkin Cateten rannalle josta oli hyvä ihailla sokeritoppavuorta Pao de Azucaria kuten kuvassa alhaalla oikealla näkyy muut kuvat ovat matkan varrelta näpsittyjä.

Praia do catete-rannalla pysähdyin vähäksi aikaan varjoon istuskelemaan suojaan polttavalta hikoiluttavalta auringon paahteelta ja ostin tollasen vihreänkookoksen sammuttamaan janoa.Maku ei llu ihan mun mieleen mutta hyvin se kylmänä alas meni, ja oli muuten painava, varmaan joku pari kiloa ja muutenkin sitte hikoilessa oli ihan hyvä että löyty tollanen iso puu suojaksi. Pävä oli sunnuntai joten ranta oli tupaten täynnä, olin grillannu itteäni jo ihan kiitettävästi edellisinä päivinä joten päätin viettää tän päivän ihan kuivalla maalla.

 Illalla ennen matkalaukun hakemista hostellilta menin istuskelemaan hostellin vieressä olevaan isoon puistoon jossa ehdin kuulla viimeiset viisi minuuttia afrobrasilialaista musiikin festivaalista jossa vanhat papat ja nuoremmatkin istuvat isossa ringissä ja lauloivat vanhoja candomble-lauluja. Laulujen jälkeen lähdin kiertämään puistoa jossa tapasin sitte alla olevan apinan ja kurjen ja löysin toisen laulupiirin jonne oli kerääntynyt kymmenkunta mummua ja pappaa soittamaan ja laulamaan ja tietenkin tanssimaan. Monet  mummuista olivat niin vanhoja että avustajat toivat heidät pyörätuolilla paikanpäälle jonka jälkeen kaikki tulivat tervehtimään. Kameraa en viittinyt ottaa esille koska heti tuntui niin aidolta etten halunnut pilata sitä turistelulla.


Kolmen päivän välietappi Rion auringon alla paranski kuin paransikin vähän erokaipuusta kärsivää sydäntä ja Brasilian auringon hehku lämmitti Suomessakin noin kuukauden verran kestohymyn huulilleni. Jotain tossa maassa vaan on joka mua viehättää hirveästi ja varmaa on se että nämä kaksi visiittiä ei todellakaan riittäneet. Ja lisää kuvia on tiedossa kun saan noi filmit joskus kehitettyä.. I <3 lomo