Terveisiä etelä-ranskasta!

 Huhhuh oon vihdoin siis päässyt matkaan ja vähän jo asettumaan aloilleen tänne Perpignaniin. Viimeiset viikot oli aikamoista juoksua papereiden perässä ja töissä joten ei tännekkään näköjään ehtiny kuulumisia kertomaan. Viime maantantaina lopulta nousin lentokoneeseen klo 8:30 aamulla vaikka jo jossain vaiheessa viikonloppua jo usko alkoi pettää kun kylän ainoossa hostellissa ei ollut sänkyjä vapaana eikä matkavakuutustakaan oiken tahtonut löytyä pois muuttavalle. Jotku suunnitelmat meni sitten vähän uusiks ja vietinki Barceloonassa pari päivää kunnes vanhan kaverin luota löytyi tilaa mulle kunnes löytäisin asunnon. Toi painavien matkalaukkujen raahaminen oli verottanu voimia sen verran etten jaksanu kantaa kameraa mukana ollenkaan ja ekat kuvat napsinkin vasta eilen.

 Täällä ei oikeen mikään ollut muuttunut, paitsi juna-asema ja se aiheuttinkin hieman hämmennystä tultaessa kun ei näyttänyt ees samalta kylältä kunnes sitten tajusinki olevan väärällä puolella uudelleen rakennettua asemaa...

Ja syy miksi kylä ainoa hostellikin oli täynnä oli siis Valokuvajournalismi festivaalit Visa pour l'image joka täyttää kerran vuodessa kylän täyteen maailmankuuluja valokuvaajia ja reporttereita.

Valokuvat ovat esillä vanhoissa kirkoissa ynnä muissa vanhoissa rakennuksissa ja iltaisin ranskan vanhimmalla hautausmaalla Campo Santolla pidetään yleisölle ilmainen palkintojenjakoja ja valokuva dokumentteja videon muodossa. Perjantai iltana oli paikalle saatu jopa Japanin maajäristyksestä tutuksi tulleesta kuvasta jossa nainen seisoo vilttiin kääriytyneenä kaiken sekamelskan keskellä katsoen tyhjyyteen ja kyseisen kuvan ottanut valokuvaaja. Myös pohjois-afrikan kansanliikkesitä oli useita reportaaseja muiden kriisialueiden lisäksi.

Viimeksi tänne tullessani oli myös festivaaliaika jolloin raahauiduin joka päivä ihastelemaa valokuvia ympäri kylää vaikka jalat eivät melkeen enää väsymyksestä kantanetkaan, mutta nyt 3 vuotta vanhempana ja vuoden valokuvauksen maailmaan tutustuneena kuvien rinnalle nousi myös ristiriita meistä katsojista jotka näemme näiden pienien ikkunoiden läpi mitä kriisialuella tapahtuu, kauhistelemme, päivittelemme ja jatkamme matkaa.

Lopuksi vielä kuva väliaikasen kodin ikkunasta baari joka on 24/7 auki ainakin melkeen eli aina on jono kotiovella jatkoille eikä radiotakaan tarvii laittaa ikinä päälle ..